Tietenkään ei vanhemman pitä antaa periksi ihan vaan sen takia, ettei lapselle tule paha mieli. Ehkä halon hiuksia ja ymmärrän asian toisin, mutta omasta mielestäni on silti eri asia olla antamatta lapselle kaikessa periksi ja tuottaa pettymyksiä ihan vain, koska pettymyksiä tulee elämässä. Kyllä oma neiti saa ihan taatusti pettyä tulevaisuudessa ja pettyy jo nytkin, kun en anna tehdä mitä vaan ja mennä minne vaan.
Itse ajattelen niin, että lapsi oppii kestämään pettymyksiä niin, kun vanhempi niitä auttaa kestämään, ikään kuin käsi kädessä kulkien. Kun lapsi pettyy, vaikka pettymys olisi vanhemman aiheuttamaa, on vanhemman tehtävä auttaa lasta pärjäämään pettymyksen tunteen kanssa (ihan kuin kaikkien muidenkin tunteiden käsittelyyn lapsi tarvitsee harjoittelua ja tukea aikuiselta) ja pikku hiljaa lapsen kyky hallita pettymyksen tunnetta itsenäisesti kasvaa.
Itse haluan antaa lapselle aikaa opetella tunteiden hallintaa ja tunnistusta. :) Minusta tuntuu, että niin kamalan varhain lapsilta vaaditaan niin paljon nykyään...
