Meillä lapset otti eron ihan ok, mutta alusta saakka toitotettiin, että meille pitää puhua jos joku asiassa painaa tai mietityttää. Korostettiin myös sitä, että kumpikaan meistä ei häviä mihinkään vaikka ei oltaisikaan 24/7 samassa taloudessa. Aina voi vähintään soittaa tai laittaa viestin. Esikoiselle(silloin 14v)asia oli ehkä raskain mutta siitäkin selvittiin puhumalla ja kuuntelemalla. Meillä siis neljä yhteistä lasta.
Lapset olivat alkuun viikko-viikko systeemillä, mutta lasten isän aloittaessa opiskelut työn ohessa, siirtyivät he pääsääntöisesi asumaan mun luokse ja kävivät isällään joka toinen vloppu. Tämä oli ehkä meille se toimivin ratkaisu, osaksi varmaan sen takia, että jo yhdessäoloaikana mä olin se joka pääsääntöisesti sitä rumbaa pyöritti.
Mun uusi mies sujahti vähän yllättäen kuvioihin, ja todella kivuttomasti. Hänellä ei lapsia ole, ja kaiken lisäksi oltiin ensimmäinen vuosi kaukosuhteessa. Alkuun nähtiin vain silloin kun mulla ei lapsia ollut, ja lopulta kun lapset tapasivat hänet, niin kaikki meni tosi hyvin. Itse olin koko ajan tuntosarvet pystyssä miten lapset suhtautuu ja kyselin heiltä jne, lopulta esikoinen sanoi, että kaikki on oikeasti ok eikä meiltä tarvitse koko ajan varmistella.
Puolisen vuotta sitten me muutettiin yhteen, miehen asuinpaikkakunnalle. Se on ehkä ollut asiassa vaikeinta, koska piti punnita niin paljon erilaisia asioita keskenään. Puhuin lasten kanssa, lasten isän kanssa, ja mulle tärkeintä oli, että lapsille annetaan mahdollisuus itse sanoa missä ja kenen luona asuvat. Itsehän toki olisin halunnut kaikki mukaani, mutta ymmärtäähän sen että teini-ikäiset ei niin vaan hylkää kavereita ja harrastuksia. Tällä hetkellä kaksi vanhinta asuu pääsääntöisesti isänsä kanssa ja kaksi nuorinta meidän kanssa. Heillä on kaikilla kaksi kotia, riippumatta siitä missä viettävät eniten aikaa. Lapset käyvät toisen vanhemman luona kerran kuukaudessa pitkän viikonlopun ja isommat ovat suurimman osan lomistaan täällä. Nuoremmat ehkä vähän alle puolet lomistaan isällään.
Nykyinen mies on tullut perheeseen hyvin ja lapset ovat ottaneet hänet erittäin hyvin vastaan, kohtelevat kuin olisi aina siinä ollutkin. Mies on erittäin lapsirakas ja tykkää tehdä heidän kanssaan asioita, jopa teinien kanssa. Elokuussa porukkaan on tulossa lisäys kun me saamme yhteisen lapsen, aika paljon olen nyt tarkkaillut varsinkin teinien reagointia mutta toistaiseksi suhtautuminen on ollut hyvää. Tai, en mä tiedä haluaako 17-vuotias pikkusisarusta...oli se sitten ydinperheessä tai uusperheessä
Mä luulen, että meillä homma on toiminut näinkin hyvin vain sen takia, että lapsia on oikeasti kuunneltu ja asioista puhuttu heille. Meillä ei lasten isän kanssa ole mitkään mutkattomat välit ja tuskin oltaisiin toistemme kanssa tekemisissä jos lapsia ei olisi. Mutta meidän välit ei kuulu lapsille, eikä heidän kuulu olla osallisena siinä mikä mun mielestä ex-miehessä mättää ja toistepäin.
