Onko teillä suosikki ruokakauppa?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Sohwia
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Sohwia

Sanavalmis juttuseppä
Marraskuunmammat 2015
Elomammat 2017
Eli onko teillä suosikki ruokakauppaa, jossa käytte tekemässä yleensä ruokaostokset? Ja minkä takia juuri kyseinen kauppa on suosikkinne?

Minun oma suosikki ruokakauppa on ehdottomasti meidän kylän s-market. Kyseinen kauppa on kylläkin ainoa ruokakauppa, joka on meidän lähellä, muihin on sitten yli 20 kilometrin matka. Mutta se minkä takia kyseinen kauppa on ehdoton suosikki niin on se, että palvelu on aivan loistavaa ja lapset otetaan aivan ihanasti huomioon. Toisekseen kaupan tuotevalikoima on hyvä ja siellä myydään paljon lähiseudun tuotteita. Silloin kun asuimme vielä kaupungissa, kävimme miltei aina Prismassa ja välillä Citymarketissa, mutta maalle muutettua ei ole noita isoja kauppoja ollut ikävä.
 
Tykkään käydä kävelymatkan päässä olevassa Prismassa ja keskustassa olevassa S-marketissa. Prismassa tulee käytyä eniten sijainnin ja valikoiman vuoksi. Toisaalta pidän siitä myös enemmän kuin muista Prismoista/Citymarketeista, sillä se on sellaiseksi aika pieni. Eli sopivasti kauppa, mistä saa tarvittaessa vaikka vaatetta tai käyttötavaraa, mutta joka ei ole liian iso. Lisäksi vaikka siellä asiakaspalvelu on perustasoa se hakkaa meidän lähellä olevan S-marketin mennen tullen. Keskustan S-marketissa tulee sitten käytyä bussilla. Meillä ei ole omaa autoa, joten isompia ostoksia on kevyempi hakea bussilla kuin kävellen. Olisi kai sitä muitakin kauppoja bussireitin varrella, mutta ollaan ruvettu suosimaan tuota asiakaspalvelun vuoksi. Monet siellä ehtii vaihtaa aina pari sanaa ja aina on autettu ystävällisesti jos on apua tarvittu. Meillä on miehen kanssa siellä kummallakin suosikkityöntekijä. :grin
 
Prisma. Se on kauimmainen, mutta sieltä saa kaiken saman katon alta. Ja parkkihallin ansiosta on helppo asioida lapsen kanssa. Prismassa myös kassapalvelu on sujuvaa ja kassoja tarpeeksi. Ja tietysti vaatteet, kodintavarat yms. saa sieltä. Apteekki löytyy myös eli siellä saa asioida samalla reissulla ilman eri pysähtelyjä. Ainut vika siellä on, ettei missään ole myyjiä, jos tarvitsisi apua jossain.

Tavallinen S-market on ihan meidän lähellä, siellä tehdään täydennysostot. Mutta sieltä on usein tavarat loppu tai ei myydä sitä mitä halutaan. Muuten meidän lähikauppa on huippukauppa palvelultaan. Esim. Jos jonossa on 3 ihmistä, aukeaa heti toinenkin kassa.
 
Täällä on monta isoa Lidliä joissa on kiva asioida ja niin Cittareita, K-supermarketteja, Prismoja kuin S-markettejakin joissa on itseä mielyttävä laaja valikoima:)
 
Lähin kauppa on S-Market ja siellä on asioitu silloinkin, vaikka on lähempänä toista kauppaa asuttu. Ylipäätään s-ryhmän kauppoja suosin, Prismassa käydään välillä, mutta sitä varten täytyy ajaa jonkin verran kun täällä omassa kaupungissa ei ole. Lidlistä käyn välillä hakemassa tarjousvaatteita yms, k-ryhmän kaupoissa asioin melko vähän.
 
Olen ollut Prisman vakioasiakas reilusti yli vuosikymmenen, mutta nyt vaihdoin Citymarketiin. En ole oikein kotiutunut sinne ja en löydä kaikkea. Tykkään käydä Lidlissäkin, mutta sieltä ei saa kaikkea tarvittavaa. Pidän varsinkin Lidlin paistopisteestä.
 
Oma tämänhetkinen lempparini on kaupunkimme s-market joka on aika iso. Siellä on hyvä parkkihalli ja mukavan suuri valikoima. Kun asuin aikoinaan Tammisaaressa lempparini oli lähellä ollut M-market. Sieltä sai paljon tuotteita joita ei muista ruokakaupoista saanut. Tylisistyn nopeasti samaan vanhaan, sieltä löytyi vaikka minkälaista einestä. :joyful: Lihavalikoima oli aina ylitse muiden ja kesällä sai aina tiskiltä parhaat pihvit. Nykyään tuota M-markettia ei siellä edes ole.
 
Takaisin
Top