Vastaa ketjuun

Samaistun kyllä ihan täysin aikaisempiin kirjoittajiin. Esikoista odotellaan täälläkin ja kyllä olen kärsinyt jos vaikka kenen liiallisesta hössöttämisestä alkaen isosiskosta anoppiin ja joihinkin työkavereihinkin. Maha on raskausuutisesta alkaen ollut kuin yleistä omaisuutta, vaikka vasta viime aikoina on näkyvästi pyöristynyt. -.- Kärsin tilanteesta, mutta olen huono siinä tilanteessa huomauttamaan asiasta... Miehen kanssa suhtaudutaan tulevaan perheenjäseneen ihan maltillisesti ja pidetään asiaa kovastikin luonnollisena ja tietysti odotettuna, mutta en todellakaan pidä siitä, että kaikkien puheenaiheiden pitäisi liittyä raskauteen/vauvoihin/tulevaan elämänmuutokseen jnejnejne. Ihan kuin olisin menettänyt persoonallisuuteni ja minuuteni sen jälkeen, kun aloin odottaa lasta. Onneksi on tietysti toisenlaisiakin ihmisiä ympärillä, muuten varmaan ei kuuppa kestäisi välillä. Harmittavaa vain, kun kyseessä kuitenkin on tärkeitä ja rakkaita ihmisiä, mutta tuollainen käyttäytyminen nyt vain korpeaa pahasti enkä usko höösäämisen helpottavan vauvan synnyttyä.


Takaisin
Top