Onko lapsiperheen elämä raskasta?

[Yölento]

Tuli mieleen tuota hautajaisketjua seuratessa että onko lasten kanssa eläminen raskasta?

Aika usein kuulee sanottavan "onko lapset pakko raahata joka paikkaan mukaan". On myös muotia viettää lapsettomia juhlia. Miksi?

Mietin tätä myös siltä kannalta että saako lapseton aivan vääristyneen kuvan lapsiperheen elämästä kun siitä puhutaan kielteiseen sävyyn. Usein kuulee puhuttavan että vanhemmat haluavat lähteä tuulettumaan jne.

Olenko planeetan ainoa, jonka mielestä lapsen kanssa on pääosin helppoa ja elämä rullaa mukavasti eikä lapsesta ole vanhemmilleen vaivaa?

En tarkoita että elämä olisi aina auvoa eikä lasten vuoksi joutuisi koskaan nähdä vaivaa tai että lapsesta johtuva unettomuus olisi vaiettava kuoliaaksi mutta onko todella niin, että lapset ovat pääosin raskaita?

 

[Vargynja]

Kyllä, lapset valvottaa, hidastaa melkein minkä vain tekemistä eikä vähiten lähtemistä, vänkyvät vieressä kun yrittää jutella aikuisten kesken ja lisäävät kotitöiden määrää enemmän kuin uskoisi.

Mutta lapset tuo iloa ja tekee ainakin minut onnellisemmaksi kuin mitä olisin ilman pikku kullannuppuani. Hänet myös ottaa mielellään mukaan moneen tilanteeseen ja hitauteen on oppinut varautumaan. Ja toisinaan yllättyy iloisesi siitä kuinka reipas lapsi on (eikä siis käyttänyt minuutin asiaan kymmentä minuuttia, joista yhdeksän vastaan haraamiseen tai vain seisomiseen).

Eli lapsiperheen elämä voi olla oikeasti raskasta. Vähintään ajoittain. Mutta on se myös sen arvoista. Paljon asiaan vaikuttaa myös se millainen lapsi/millaiset lapset on. Ja toisaalta millaiset vanhemmat on. Ja suuresti myös elämäntilanne muuten. Meidän poika oli vähän aikaa äidilläni hoidossa ensimmäisen vuoden aikana varmaan yhden ainoan kerran. Sitten elämä alkoi muuttua muista syistä turhan raskaaksi ja nykyisin sitten tarvitaan sitä lapsivapaata paljon enemmän.

Minusta myös vanhemmilla pitää olla oikeus muiden vanhempien kesken valittaa siitä ajoittaisestakin raskaudesta. :) Mutta kyllä niistä lapsiperhe-elämän positiivisistakin puolista on hyvä puhua. :)

 

[elaffy]

Jos omat lapset tuntuvat helpoille ja elämä rullaa ilman vaivannäköä, onnittele itseäsi, taputa olalle ja ole kiitollinen tilanteesta. :) Se on hyvä tilanne ja sitä kohti on hyvä pyrkiä. Itse siihen ei kuitenkaan välttämättä pysty juurikaan vaikuttamaan..

Jos elämä olisi sellaista kuin se meidän nuorimman kanssa on, se ei olisi yhtään raskasta. Väitän, että tällaisia lapsia menisi useampikin ilman, että vielä raskaalta tuntuisi. Mutta koska hän ei ole meidän ainoa lapsemme, emmekä ole muiden lasten erityisyyksiä tai sairauksia saaneet itse valita, on kokonaistilanne välillä tuntunut jopa vähän liian raskaalle. En missään nimessä sano, että lapset itsessään olisivat liian raskaita, mutta heidän mukanaan tullut huoli ja murhe heistä ja heidän terveydestään on tuonut ylimääräistä kuormaa melkoisesti. Tietysti se näkyy lapsiperheen arjessa melko kokonaisvaltaisesti.

Itse olen ihmisenä sellainen, että tykkään kyllä olla muiden kanssa ja viihdyn seurassa, mutta kaipaan vastaavasti myös paljon omaa tilaa ja aikaa. On luonnollista, ettei pienten lasten kanssa sellaisen tilan tai etäisyyden ottaminen ole aina mahdollista. Mitä pienempi lapsi, sitä enemmän hän yleensä on ihan fyysisestikin kiinni äidissä. Välillä huomaan jatkuvan ihokontaktin jopa vähän ahdistavan. Olen joutunut kasvamaan ja kehittämään itseäni paljon, että olen oppinut sietämään ja nauttimaan omalla epämukavuusalueella olemisesta.

Sanon silti tarkoittaen sitä koko sydämestäni, että lapset ovat parasta, mitä minulle on koskaan tapahtunut! Elän ja rakastan lapsiani joka solulla, mutta maailmani ei silti pyöri lasten ympärillä - vaan heidän kanssaan. Heillä on omia juttuja ja menoja ilman äitiä ja äidillä on joskus harvoin omia juttuja ja menoja ilman heitä. Vietetään niin paljon aikaa yhdessä, että jokainen on oikeutettu myös siihen omaan rauhaan ja tilaan sitä tarvitessaan.

Minusta ei kerro yhtään mitään lapsiperheen raskaudesta tai helppoudesta, miten paljon lapsia kantaa (tai "raahaa") mukanaan. Mielelläni otan lapsia mukaan moneen, mutta koen oikeudekseni myös oman hetken ja jonkun oman menon joskus. Meillä on joutunut miettimään montaa asiaa lasten kanssa liikkuessa jo yhden liikuntarajoitteisen lapsen näkökulmastakin. Miten paljon jaksaa liikkua tänään? Pystyykö istumaan niin pitkää matkaa? Onko tila esteetön? Jos mennään tuonne, jaksaako enää tätä sen päälle? Onko oikein jättää aina se yksi sairas lapsi kotiin ja ottaa sisarukset mukaan? Välillä on tasapuolisempaa sanoa kaikille, ettei kukaan pääse kuin sanoa aina sille yhdelle, että sinä et pääse ja muut pääsevät. Joskus syyt ovat jossain ihan muualla kuin siinä, että jaksaako äiti raahata lapsia mukanaan ja toivon, ettei ketään tuomittaisi vain sen perusteella. Etenkään, jos ei tiedä, mitä äiti joutuu jo kantamaan..

 

[Yölento]

On minullekin tullut tutuksi sekä omat että lasten sairaudet. Ehkä olen niin tottunut niihin että pidän niitä tavallisena. Eikä kai enemmistö lapsista ole sairaita? Minulla esikoinen on hyvin temperamenttinen ja hänen kanssaan olisi saattanut joskus olla raskasta toisenlaisissa olosuhteissa.

En tullut tuomitsemaan ketään. Tiedän että on monenlaisia tilanteita ja ihmisiä. En vaan jotenkin voi uskoa olevani ainoa, joka ei koe raskaana elää lasten kanssa. Toki minullakin on heikot hetkeni, mutta ei varsinaisesti johdu lapsesta, että on höperöitynyt olo, kun on sairastanut koko alku vuoden eikä ole kodin ulkopuolisia kontakteja. Mutta aivan yhtä raskasta se olisi, vaikka ei lasta olisikaan.

Mikä arjesta tekee raskaan ? Mitä asialle on tehtävissä?

 

[Towanda]

On ja ei. Tai ei ehkä raskasta, mutta väsyttävää. Koko ajan saa olla silmät selässä ja keksiä viihdykettä samalla kun aivot raksuttavat, mitä syödään seuraavaksi, missä välissä saan ruoan tehtyä, missä vaiheessa ulkoillaan, minne poika on taas jemmannut kenkänsä...Sellaista metatyötä siis 24/7, kyllähän te tiedätte. Tämä on hyvänlaatuista väsymystä, mutta silloin kun lapsen nukkumisen kanssa on ollut ongelmia, olen ollut väsynyt ihan oikeasti. Silloin ei jaksa mitään muuta kuin suorittaa rutiineja kuin mikäkin zombie.

Mulla on sama kuin Elaffylla, eli iso oman tilan tarve. On aina ollut, vaikka olenkin seurallinen. Nyt kun tuota tilaa ja omaa aikaa ei ole, niin sekin väsyttää. Mutta tämä on vain väliaikaista, kohta pääsee taas töihin lepäämään. Enkä todellakaan vaihtaisi tätä muuhun; poika on hauskinta seuraa ikinä!

 

[elaffy]

Sairauksilla tarkoitin meidän perheessä noita pitkäaikaisia ja oikeasti elämää rajoittavia. Jotkut perusnuhat nyt kuuluvat lapsiperhearkeen ja kuormittavat samalla tavalla kuin omatkin flunssat eli tilapäisesti ja lyhytaikaisesti. Toivon mukaan suurin osa lapsista ei ole tarkoittamallani tavalla kroonisesti sairaita! En tiedä, mistä siis tulee tunne, että suurimmassa osassa perheistä tuntuu olevan raskasta. Meillä arjen raadollisuus tulee pitkälle tuolta sairauden kuormittavista tekijöistä.

Kaksosten vauvavuoden jälkeen ymmärrän, miksi metelillä harjoitetaan mellakoita ja väkisin hereillä pitäminen on kidutuskeino. Jatkuva hälinä ja unen puute rasittavat aivoja kyllä melkoisesti. Mitään yhtä syytä vanhempien väsymykseen todennäköisesti tuskin kuitenkaan löytyy, vaan syitä pitänee etsiä laajemmin kulttuurista ja asenteista. Millä tilanne korjataan.. siihen täytyy jonkun nykyihmisiä viisaamman vastata.

 

[Yölento]

Elaffy, meillä on koko suvulla kaikilla sama krooninen sairaus ja jokaisella joku/joitakin omia lisäksi. Tavallinen flunssa on vain siinä lisänä.

 

[Yölento]

Minä ehdottaisin ratkaisuksi asennemuutosta ja suhteellisuudentajua, arvojen uudelleenarviointia jne.

Ei tarvitse ehtiä kaikkea, vähemmän tekemistä on parempi koko perheelle. Lapsuus on lyhyt aika. Minua tarvitaan aktiivisesti 10-20 vuotta, sen jälkeen vuosikymmeniä voin toteuttaa itseäni miljoonin eri tavoin.

Minulla on suuri tarve olla yksin, olen todella hyvää seuraa itselleni. Rakastan hiljaisuutta. Siksi opetan rauhoittumista, hiljaisuutta ja yksintyöskentelyä myös taaperolle. Se on tärkeä taito ja ihan opittavissa.

Enkä vieläkään väheksy sitä että joskus elämä on tosi rankkaa. Ei aina.

 

[emsu86]

Luonnollisestikin hetkittäin on rankkaa, mutta enemmältä ajalta ei. Yövalvomisissa mua helpottaa ajatus, ettei se ole ikuista. Ja minä RAKASTAN nukkumista. Olen muutenkin ihminen kuka tarvitsee paljon lepoa ja unta sekä väsyy helposti. Nyt ollaan selätetty toistaiseksi pahin vaihe taas ja 1v 2kk nukkuu suurimman osan öistä, mutta toivottavasti seuraava yövalvottaja syntyy lokakuun alussa. Esikoinen oli ehkä rankin, hän ei öitään nukkunut kuin vasta 4v vanhana.

Muuten tietysti vuorotyön ja perhe-elämän yhteensovittaminen on ollut rankkaa. Mutta meidän perheessä tällä hetkellä kaikki muu on vedettykin hyvin minimiin. Ainoastaan tokaluokkalaisella on kerran viikossa harrastus mihin osaa kulkea itse.

Lisäksi meillä on maailman paras tukiverkko aivan naapurissa. Mummi anoppini, joka aina auttaa lastenhoidossa kun on tarve. Pienemmän lapsen ei ole tarvinnut aloittaa päivähoitoa vaikka mulla vielä toistaiseksi täydet tunnit töissä.

Mutta pääasiassa meidän arki ja pyhät on rullaavia, palkitsevia ja rentoja, kun ei ota niistä liikaa painetta. Tässä mulla toisinaan on opeteltavaa.. vapaapäivänä ei ole pakko siivota ja sohvallakin saa maata. Eikä kukaan tuomitse vaikka koti olisi hetkittäin sotkuinen.

Nyt kun mulla tosi paha alkuraskauden uupumus ja siitä saikulla on todella helpottavaa tietää ettei mun ole pakko jaksaa hoitaa kotia ja mies tuo töistä tullessa ruokaa jos en jaksa kokata.

Kyllä mun elämä hymyilee, jaksan olla kiitollinen lapsista ja perheestä, elämästäni ja miehestä.

Toisinaan mietin kun lehdissä ja lööpeissä ensin pelotellaan ruuhkavuosista sekä lapsiperheen elämän rankkuudesta ja seuraavana päivänä voivotellaan kuinka syntyvyys on pienentynyt ja ihmisten pitäisi enemmän saada vauvoja. Nämä on hieman ristiriidassa keskenään. Missä on kaikki positiivinen uutisointi lapsiarjesta?

 

[Uusperhesatu]

Luulen, että lapsettomat voivat hyvinkin saada vähän turhan negatiivisen kuvan lapsiperhearjesta, jos sen muodostavat vain sillä perusteella, mitä kuulevat vanhemmilta esim. somessa. Ihmisluontoon ilmeisesti jollain tapaa kuuluu se, että valitetaan herkemmin kuin kiitetään, ja tämä pätee moneen muuhunkin asiaan. (Toisaalta moni kyllä jakaa somessa myös paljon ihania tuokiokuvia lapsistaan.)

Vastauksena kysymykseen, kyllä se mielestäni on välillä raskasta. Ei missään nimessä aina, ja lapsiperhe-elon haastavuuskin voi mennä kausissa riippuen esimerkiksi lapsen uniongelmista tai tahtoiän kärjistymisestä jne. Siihen vaikuttavat myös muut aspektit, kuten vanhemman jaksaminen - esim. jos on mielenterveyspuolella jotain ongelmaa, niin kyllähän se syö voimavaroja ja jaksamista ihan merkittävästi. Lapsetkin ovat todella erilaisia: esikoiseni kohdalla pääsin äärettömän helpolla mm. tämän vauvavuonna ihan siksi, että hän nukkui kuin unelma ja oli muutenkin "helppo" vauva. Sittemmin meillä on ollut ajoittain hyvinkin raskasta, kun yhtälössä oli kahden lapsen surkea nukkuminen ja toiseksi pienimmän todella haastava tahtoikä jatkuvine pikkusiskon tönimisineen ja kirkumisineen.

Oman ajan tarve ja ns. tuulettuminen eivät mielestäni kerro siitä, että elämä lasten kanssa olisi jatkuvasti raskasta ja jotenkin negatiivisesti virittynyttä. Mielestäni siinä ei ole mitään pahaa, että kaipaa välillä omia hetkiä tai vaikka iltaa ulkona puolisonsa kanssa. Sekin on tietysti täysin OK, jos joku näitä asioita ei kaipaa, mutta tuulettumisen tarve ei mielestäni tarkoita, etteikö nauttisi arjestaan lastensa kanssa. Itselleni vain on välillä tärkeä päästä olemaan niin, ettei kukaan pyydä ja tarvitse minulta jotain jatkuvasti. Ja tämä ei tarkoita, ettenkö menisi mielelläni juhliin ja muihin menoihin lasten kanssa - "tuulettuminen" on hyvin harvinaista herkkua. :)

 

[Yölento]

Ehkä ajan sitä takaa että olisi hyvä keskittyä siihen, mikä on hyvin ja toimivaa. En tarkoita, että pulmat olisi vaiettava kuoliaaksi tai olisi näyteltävä iloista ja jaksavaa, jos todellisuus ei sitä ole, mutta omat voimavarat saattavat lisääntyä jo pelkästään sillä että kiinnittää itse huomiota hyviin asioihin. Myös lapsen haastava käytös voi muuttua jo sillä että vanhempi huomaa hyvän ja jättää haasteet vähemmälle huomiolle.

Oman jaksamisen kanssa voi olla ongelmia riippumatta siitä, onko lapsia vai ei.

 

[Bella Swan]

Ajoittain on raskasta. Maailma kyllä kirkastuu paljon, kun välillä saa nukuttua kunnolla.

 

[lambi]

Ei minun mielestäni ole sen raskaampaa kun elämä noin muutenkaan. Kaikki ne oman elämän raskauttavat asiat tietysti vaikuttavat kokonaisuuteen ja koemme asiat eri tavoin. Mutta en osaa eriyttää lapsia jotenkin raskauttavaksi elementiksi tässä elämässä.
Raskaatkin hetket lasten kanssa on kuitenkin antoisia - en antaisi pois niistä yhtään. On mahtava tunne olla se auttava syli vinkujalle tai oksennuksen pyyhkijä, toisen elämän turva.
Tiedän jo valmiiksi kaipaavani näitä aikoja kun lapset asuu kotona ja kulkevat minun seurassani. Ilolla ja ylpeydellä heitä raahaan joka paikkaan

Koen että elämä lasten kanssa tuo niin paljon uutta näkökulmaa asioihin, on pakko muuttaa asennettaan es järjestykseen, ehdottomuuteen, ajankayttöön ja niin moneen muuhun asiaan - sopeutuessa äitinä tähän pakettiin se raskauttavuuskin jää pois.

 

[Aiarana]

Yhden lapsen kanssa ei elämä tunnu ollenkaan raskaalta - enää Vauvavuotena toki väsytti unenpuute ja hormonit, ja eka päiväkotivuosi kun oli pelkkää sairastelua niin toki oli raskasta - mutta nyt juuri on hyvä ja seesteinen elämänvaihe ja erittäin ihanaa perhe-elämää. Onneksi saimme tämän yhden lapsen

 

[Zeni]

Ei meidän elämä mielestäni ole raskasta. On toki raskaampia päiviä, joskus monta peräkkäin, ja lapsilla raskaampia vaiheita (tällä hetkellä esikoinen kuvittelee olevansa esimurkku, vaikka on vasta 9 vuotta ja kuopuksella on 2v uhma), mutta yleensä meidän elämä on oikein sujuvaa ja leppoisaa. Väsymys ja unenpuute on tuttuja kavereita, mutta kun aina välillä saa nukuttua hyvät unet, niin taas jaksaa monta päivää vähän vähemmällläkin :)

 

[Äippä x6]

Välillä on raskaampia ajan jaksoja kun lapset sairastaa tai uhmaa tms ylimääräistä!
Tällä hetkellä yhdellä on joku 2v uhma hiukan etuajassa ja hänen tunteiden hallinta on suuresti haastavaa sit on univelkaa ja kova kiirus...
mutta en sanoisi että lapsiperhe arki olis mitenkään erityisemmin raskasta muuta kuin ajoittain ja hetkellisesti:)

 

[Suski75]

Minusta lapsiperhearki on raskaampaa kuin lapseton arki, siis siinä mielessä, että pienen kanssa työtä on paljon enemmän kuin ilman. Pienen lapsen kanssa pyykkikone pyörii yötä päivää, ja pitää ihan oikeasti käyttää jokaikinen vapaa hetki nukkumiseen, jotta hereillä pysyy edes joten kuten tolpillaan. Ei tarvitse miettiä, että mitähän sitä seuraavaksi tekisi, kun lapsi tuottaa sotkua ja pestävää nopeammin kuin sitä ehtii siivota, ja hetkeksikään ei voi hellittää, koska muuten pyykkivuori kasvaa isommaksi kuin mitä ehtii parissa vuorokaudessa pesemään. Ja samalla kun siivoaa pissaisen maton kylppäriin odottamaan pesua ja oksennetut lakanat myöskin odottamaan pesua, pitää vahtia lasta, ettei hän kaada kaikkia leluja lattialle yhtäaikaa. Ei elämä ollut tällaista ennen lapsia.

Mutta vaikka lapsiperhearki on työlästä, on se silti miljoona kertaa parempaa kuin merkityksetön ja sisällöltään tyhjä lapseton arki. Ennen lapsia yritin tappaa aikaa harrastamalla kaikkea mahdollista ja matkustelemalla ympäri maailmaa, mutta noihinkin kyllästyy lopulta, ja se lapseton arki on senkin jälkeen edelleen tyhjää ja päämäärätöntä haahuilua. En ikimaailmassa halua palata siihen, ihan sietämätöntä oli.

 

[Tips]

Raskasta ja raskasta. Joo, olen yksityisyyttä kaipaava ihminen joten minulle on raskasta kun paikalla on ihmisiä joiden kanssa on touhuttava koko hereilläoloaika. Nautin lasten kanssa vietetystä ajasta mutta tarvitsen oman aikani. Sotkua tulee mutta niin tuli ennenkin, siivoaminen jää edelleen välillä mutta eri syistä kuin ennen. Nykyään vietän illat kotona, en harrasta kaiket illat ja viikonloput (vähän vain, yleensä lasten kanssa) ja olen saanut säännöllisyyttä elämääni lasten kautta. Sanoisin siis että aikansa kutakin, tämä on hyvä nyt enkä haikaile aiempaan lapsettomaan "vapauteen". Juuri tuo mainittu merkityksellisyys on tuonut sisältöä elämään ja selkeyttänyt sen tarkoitusta. Edelleen ehdin myös tylsistyä netin tai telkkarin ääreen joten kovin hektistä ei elämä edelleenkään ole.