Onko lapseni vähän ylivilkas?

[Melissa-]

Jotain vertaistukea tai jotain tulin täältä hakemaan, kun vaivaa akuutti epäusko itseen, koska lapseni ei olekkaan kuin Vilijonkalla.

Taustana tähän voin kertoa, että minulla on kaksi lasta, joista vanhempi 10, joten aika on jo mullannut aika hyvin muistoja. Vauvana hän oli helpompi, mutta ikää ollessä noin 3-4 (tai jotain sinnepäin) sai kyläillessä levottomuuskohauksia. Ensin jännitti kylään tullessa ja sitten pikkuhiljaa rohkaistui kunnes tunnissa/parissa tilanne eskaloitui sokeasti säntäilevään ja sylissä rimpuilevaan taaperoon. Tavarat hän kumminkin muistaakseni jätti rauhaan.

Nyt minua on siunattu entistä temperamenttisemmalla taaperolla (ikää nyt melkein 2v). Välillä huomaan olevani huolissani, että onko hän "lintu vai kala", kun puhe ei ole lähtenyt kehittymään juurikaan ja en osaa sanoa ymmärtääkö hän edes mitä puhun hänelle.
Suurin ongelma kuitenkin hänen kanssaan on vilkkaus ja se temperamentti. Kävimme kylässä sukulaisillani, jotka ovat kaikki hillittyjä ja kylmänkankeita aikuisia, jotka ovat jo ajat sitten varmasti unohtaneet millaisia lapset ovat tai millaista oli olla sellainen. "En oo ikinä nähnyt noin vilkasta lasta" -taisi yksi useamman pojan saanut nainen sanoa.

Vierailun aikana lapseni säntäili huoneesta toiseen ja kävi varmasti jokaisen esineen aivan ujostelematta läpi ja ei mitenkään hellävaraisesti. Koitti penkoa laatikoita ja roikkui verhoissa -ei hetkeäkään paikoillaan sen ensimmäisen 15min jälkeen. Kieltäminen menee kuuroille korville ja monesti aiheuttaa vaan kauheaa vastarintaa ja meltdowneja, joissa saattaa jopa kirkua suoraa kurkkua ja hakata päätä lattiaan. Tähän tilantenteeseen en uskaltanut ajaa taaperoa, vaan tutkittiin asuntoa yhdessä ja koitin turvata ne esineet mitä pystyin. Lapseni taisi kiljaista hieman säntäillessään ja näin yhden sukulaisen ilmeen, jota en osaa edes sanoin kuvailla, mutta tunsin sen arvostelevan lapseni käytöstä. Tämä samainen sukulainen on vuosia arvostellut esikoiseni levottomuutta verraten omaan lapseensa. Tämä sukulainen ei ole asunnon omistaja vaan oli kylässä siellä samaan aikaan.

Äitiys on itselle arka paikka, kun ei ole kohtalotovereita kaverina ja sitä miettii etenkin tämmöisten päivien jälkeen, että onko oma lapsi jotenkin ihan "next level vilkas ja temperamenttinen" vai onko täällä ketään muuta, joka kokee samoja tunteita?

 

[Selah]

Kuulostaa ihan meidän melkein 2v lapselta. Luulin itse olevani kovapäinen kunnes tapasin lapseni. Olen vielä kotona kaksin lapsen kanssa kaikki päivät, ja nyt raskaana ja ei aina meinaa jaksaa pitää hermoja kasassa. Joka aamupäivä on pakko mennä ulos purkamaan energiaa.

En usko että kyse on mistään nepsystä tai kehityshäiriöstä, vaan ihan luonteenpiirteestä. Nämä tempperamenttiset lapset ymmärtääkseni voivat kasvaa hienoiksi yksilöiksi joilla on kekseliäisyyttä, rohkeutta ja empatiakykyä, jos heitä tuetaan kasvuvaiheessa
Tässä muutamia juttuja mihin itse yritän kiinnittää huomiota että saisi positiivisen suunnan elämäänsä: Ennakointi eli kertoo mitä tänään/seuraavaksi tapahtuu, toistuva päivärytmi, tunteiden sanoittaminen on kauhean tärkeää, sitten oman tunteen peilaus eli rauhallisuus vaikeissa tilanteissa, viimeistään toiseen kieltoon pitää liittää fyysinen toiminta kädestä pitäen muuten oppii ettei tarvitse kuunnella, kun iso tunne on päällä niin max muutaman sanan lauseita, antaa kaksi vaihtoehtoa aina kun muistaa... Lähes kaikessa pitäisi pysyä tosi rauhallisena vastoin omaa ensireaktiota, eli äidiltä vaatii vähän yli-ihmisyyttä

Meillä on jo yli puoli vuotta vetänyt kotona raivareita niin että sätkii lattialla juurikin äidin kanssa 15min-tunti. Otan nämä tilanteet mahdollisuutena kasvattaa elämäntaitoja sen sijaan että annan painaa hermoa. Istun sen ajan lattialla vieressä ihan rauhallisena, sanon välillä että "äiti on tässä" ja "sua harmittaa nyt tosi paljon" ja "ei ole hätää", kun menee ohi niin suostuu syliin ja sylitellään kans pitkään. Ehkä jo alle vuoden ikäisenä löi itseään turhautuessaan niin en reagoi isosti, sanon ensin rauhassa "ei saa lyödä" ja kun jatkaa niin otan kädestä kiinni ja sanon uudestaan että "ei saa lyödä se sattuu, voi silittää." Jos huomaan että raivari tulossa muualla kun kotona niin se on helpompi kiertää kekseliäisyydellä, kotona se on väistämätön lähes päivittäinen pikku harjoitus. Tai tuntuu että raivarit ja itsensä lyöminen on kyllä iän myötä mieluummin vähentynyt, joten ehkä tämä toimii, tai sitten jotain muuta Vieraaseen paikkaan yritän pitää erityiset lelut mukana, mutta usein se ei riitä kun tahtoo mennä kaikki uudet paikat läpi, joissain paikoissa sitä ei oikein auta kun tehdä yhdessä ja opetella mihin saa koskea ja miten, ja toivoa että oppii seuraavaa kertaa varten Eilen illalla oltiin kotisynttäreillä missä oli n20hlö, lähes puolet alaikäisiä. Meno oli sen mukainen, ajattelin että on niiden ihmisten vastuulla jos ei halua että tämä 2v syö ruoanlopit lautaselta tai kaataa kupit, en jaksa juosta perässä koko iltaa. Vain yhden vesikupin kaatoi keskelle lattiaa.

Minähän kasvan tässä itse ihmisenä enemmän kuin ikinä. En ole ennen osannut käsitellä ärsytystä hyvin, nyt olen alkanut puhaltamaan ja sanoitan lapselle "äitiä ärsyttää tosi paljon ja äiti vähän puhaltaa että rauhoitun/ettei tunnu niin pahalta"

Ei ollut tarkoitus antaa jotain ohjekirjaa, kun en tiedä vielä itsekkään toimiiko, mutta on se raskasta pienen tuittupään kanssa! Toivottavasti löydät ymmärtävämpää seuraa! Meillä tämä onneksi puhuu ja on sosiaalisesti jotenkin taitava ja saa ihmiset ihailemaan itseään, vaikka siten tekeekin mielenkiintoisia juttuja.

 

[Bella Swan]

2v on vielä nuori ja opettelee. Tempperamenttejakin on monia. Jos myöhemmin selviääkin että olisikin vaikka ADHD, ei se maailmaa kaataisi. Mutta ei voi muuta kuin luovia eteenpäin, ohjata ja yrittää pysyä rauhallisena. Siitä mitä muut on mieltä voit viitata kintaalla, siinäpä tuomitsevat. Ja pitää oppia olemaan vertaamatta itseään muihin, vaikka tuntuisi että miksi itsellä vaikeaa ja muilla helppoa. Vertaistukea ei ehkä oo saatavilla niin helposti, mutta sitäkin etsivä löytää, esimerkiksi just täällä meidän foorumilla on kiva kun voi jutella! Armollisuutta toivon sinulle♡

 

[Melissa-]

Kiitos teille tuesta
Pääsääntöisesti omat hermot kestävät hyvin ja samoja keinoja on meillä käytössä mitä Selah mainitsitkin.
Miehellä on siis suvussa adhd (miestä ei ole diagnosoitu koska pitkät jonot ja omalta osaltaa ei saa aikaiseksi),joten olen ollut varautunut siihen, että lapsellanikin voi olla adhd. Tiedostan kumminkin, että tämä on asia mihin en pysty itse vaikuttaan, niin en osaa sitä tällä hetkellä murehtiakkaan.

Luulen että kysymykseni on, että miten osaisi olla ottamatta niin raskaasti muiden ihmisten kommentteja. Epäileekö kukaan muu välillä itseään/osaamistaan/jotain, kun tuntuu että muut taaperot vaan istuu ja ihmettelee, kun oma lapsi kirmaa ja kiljuu

 

[pickledip]

Adhd-lapsen vanhemmille on mm. käypähoito-ohjeet, jossa sanotut asiat pätee minusta kaikkiin lapsiin ja voi hyvin ottaa käyttöön vaikka ei olisikaan adhd:ta. Esim. kohdat "käyttäytymisen ohjaamisen menetelmät", rutiinit yms on minusta aika hyviä yleisohjeita!

Vanhemmille annettavat ohjeet ADHD-oireisen lapsen tai nuoren ohjaamisesta

ADHD vaikuttaa monin tavoin lapsen tai nuoren toimintaan. ADHD:n keskeiset oireet haittaavat usein toimintakykyä niin kotona kuin koulussakin, mutta oireet eivät ole kaikkialla yhtä voimakkaita.

www.kaypahoito.fi