Onko kukaan joutunut sisiköseulontojen jatkotutkimuksiin?

Nappula10

Silmät suurina ihmettelijä
Löytyykö kohtalotoveria minulle, eli yhdistelmäseula "hälyytti" down-riskiä ja olen menossa ensi viikolla lapsivesitutkimukseen TAYSiin. Saimme tiedot seulasta rv 12 ultran yhteydessä jo 30.3. ja siitä lähtien tämä onkin ollut yhtä raastavaa päivien kulumisen odottamista ja pelkoa vauvan terveydestä.
Nyt onneksi voin jo ajatella, että muutaman päivän kuluttua pääsen sairaalaan ja tulokset tulevat mahdollisesti reilussa viikossa, jos mitään poikkeavaa ei löydy. Riskilukuni on 1:220, eli vajaan puolen prosentin todennäköisyys siihen, että jotaon olisi vialla. Täytyy toivoa, että se 99,55% olisi vallalla ja sikiö olisi terve!!

Onko kukaan muu käynyt istukkatutkimuksessa tai lapsivesipunktiossa? Vertaistuki olisi tärkeää tällaisessa tilanteessa.
 
Hei Nappula10 ja voimia näihin todella piinaaviin päiviin. Tiedän tasan tarkkaan miltä sinusta juuri nyt tuntuu, vaikka en ole jäänyt kiinni veriseulasta, mutta kylläkin niskaturvotuksesta edellisessä raskaudessa. Kävimme istukkabiopsiassa rv 12+2, mikä oli aika epämukava, mutta kuitenkin siedettävä toimenpide. Missään nimessä sitä ei kannata pelätä. Mitä rennommin pystyt olemaan biopsianotossa, sitä vähemmän se tuntuu ja sitä helpompi se on myös lääkärille.
 
Muista, että suurin osa seulojen riskiluvuista on kuitenkin vääriä hälytyksiä, joten toivon positiivista mieltä sinulle. Etukäteen murehtiminen ei auta, oli tulos mikä tahansa, ja maailma on monesti positiivisia yllätyksiä täynnä. Meillä ei Downia tai muita trisomioita löytynyt, mikä oli meille suuri huojennus, mutta raskaus jatkui epävarmoissa merkeissä ja päättyi enkelivauvan syntymiseen raskauden puolivälin jälkeen.
 
Voimia sinulle ja perheellesi!
 
Meillä nt oli vain 0.94mm eli täysin normaali, jopa vähäinen huomioiden rv 12 yleiset arvot. Mutta ehkä ikäni lisää riskiä (35v) ja sitten verestä mitatut arvot heittivät suositelluista arvoista jonkin verran.
Yritän kovasti rauhoittaa mieltäni tuon tutkimuksen suhteen, etten saisi mitään paniikkikohtausta siitä neulasta yms. Mutta tokihan tuollainen pelottaa, vaikka mitenpäin sitä ajattelisi.
Toivon, että saisimme tulokset reilussa viikossa. Pääsisi tästä hurjasta epätietoisuudesta.

Voi miten surullinen oli teillä enkelivauvan kohtalo. Toivotaan, että nyt menee kaikki oikein hyvin loppuun asti!!

Kiitos kannustuksesta, niitä tarvitaan tässä tilanteessa kyllä.
 
Takaisin
Top