Onko KELLÄÄN sama tilanne?

A

Aurinkopuuteri

Vauhtiin päässyt keskustelija
Kirjoitan tähän lyhyen selostuksen. Minulla oli ennen raskautta ja raskausaikana todella hyvät ja lämpimät välit anopin kanssa. Mitä hän nyt hössötti vähän, mutta sehän normaalia kun vauva tuli olemaan koko suvun ensimmäinen. [:D]

Vauva on nyt syntynyt ja anoppi on muuttunut jotenkin oudoksi. [&o] Se ei luota minuun äitinä, tulee kotiimme ilman lupaa. Olin sairaana tämän viikon ja anoppi kärtti päästä hoitamaan vauvaamme kun sairastan ja mies töissä päivällä. Sanoin että pärjään ja tänne ei kannatta tulla hakemaan sairautta. Hän kyseli asiasta päivän aikana puhelimella ja viesteillä. No lopulta hän laittoin viestin, että tulee kumminkin ja 5min päästä oli oven takana pimpottelemassa, soitti ja räpläsi ovea! me asutaan aika lähekkäin. En avannu ovea ja mieheni oli samaa mieltä, että hyvä kun et avannu ovea kun kerroin. Kun imetän lasta niin hän katsoo ettei vauva tukehdu rintaan [:@] , kun vauva itkee minun sylissä, syy on hänen mukaan siinä kun olen hermostunut. Menimme illalla käymään anopilla niin mieheni isä sanoi, että sitä opetetaan lapsi yökyöpeliksi ja he haluavat KOKOAJAN ostaa vauvalle jotain, vaikka kiellämme ostamasta kun emme halua opettaa lasta siihen, että saa aina kaiken eikä vanhempana nauti elämän pieniä asioita. Lapsemme on kohta vasta 3kk vanha ja he haluaisivat jo nyt ottaa sitä yökylään!!! hullua!!!! Lista on loputan ja esimerkkiä voisin kirjoittaa loputtomiin....

Mieheni sanoo, että hän on minun puolella ja tukee minua tässä asiassa, mutta jotenkin hän aina teoissa menee vanhempiensa puolelle. Eikä varmaan itse edes huomaa sitä. Jos tästä aiheesta puhumme niin hän on joissain asioissa samaa mieltä ja sitten menee riitelyksi koko homma.

Mitä tässä pitää tehdä? auttakaa. Ihana anoppi, josta muut olivat jopa kateellisia ei ole enää niin ihana ja välimme ovat viilentyneet. [:(]
 
No ei meillä ihan sama homma oo, mutta piina-anoppi hiukan kuitenkin..

Se on sitä mieltä, että hänestä tulee kakkosmummo. On mustasukkanen aina meidän käymisestä mun porukoilla. Tästä syystä kun näkee tyttöä jaksaa mun kuullen tytölle puhua, että "tule vähän MINUNKIN syliin että VÄHÄN opit tuntemaan minuakin..". Tytön ristiäisissä sekä miehen serkun rippijuhlissa ei meinannut antaa muiden pitää tyttöä ja tyttö huusi kuumuutta sylissä. Koitin sanoa, että laskisi sohvalle tai sängylle ja harsolla tuulettelisi tyttöä ja muuten olisi lähellä... Kääntyi 180 astetta tyttö sylissään ja käveli pois.
Kun olin raskaana sanoi, että on varma että mä teen SILLE tytön... Siitä huolimatta kun meidän koliikkineiti ekan kahden kk aikana huusi sen sylissä(kun ei tehnyt juuri muuta hereillä kun itki), laski miehelle ja sanoi tytöstä "kyllä sinä aika vaativa oletkin!!"... [:-][:@]

Ja nyt kiinteistä on todellinen piina. Tyttö ei ollut kun reilun kk kun kysyi et oonko antanu mehua.. No en! Ja siitä päivästä lähtien on kysyny monta kertaa viikossa joko on annettu kiinteitä, ja onhan niitä annettava jos lapsella on nälkä.. Viikko sit kyseli tyttö sylissään millon vois maistella jäätelöä ja namia... [:@]
Seuraavan kerran mä kyllä avaudun kun se kiinteistä vielä kysyy. Alotetaan kun alotetaan!
 
Meillä oli alkuun vähän samantyylistä...jatkuvasti saatiin kuulla et "ei saa kiusata" ja "mitä sä teit kun noin suuttu" jne jne...ja anopin ilme oli pojan itkiessä aina sellainen et no anna mulle niin kyllä rauhoittuu [>:] ja kutsuipa tuo itseään kerran ihan poitsun äidiksikin, oli muuten ihan äärettömän raskasta!! Ja ensimmäinen kerta kun oltiin kyläilemässä niin oli ekana aamuna vienyt pojan sit mummon ja papan keskelle nukkumaan kun mies anto mun nukkua ja heräs pojan kans aamulla. Siinä nyt ei mieskään kauheesti ollu ajatellu mut ei anoppikaan. Oli ihan hirveä tunne herätä ja katsoa vaunuihin eikä siellä olekaan ketään ja mies nukkuu vieressä! Ensimmäinen lapsi ja ikää pari viikkoa siinä vaiheessa. Hyvä että itse sai edes syötöt hoitaa...[&:] tottakai ymmärrän et tuoreet isovanhemmat on innoissaan kun heille kans ensimmäinen mut rajansa kaikella kun kyseessä oli myös ÄIDIN ensimmäinen lapsi...

Nyt on tilanne vähän rauhoittunut, miehelle sanoin suoraan mitä mieltä asiasta olen ja nyt hän onkin tiukasti aina vastannut anopin "ohjeisiin" miten meillä tehdään ja miten heidänkin tulee asiat tehdä jos poikaa meinaavat hoitaa. Me ollaan kuitenkin poitsun vanhemmat. Ja olin tosiaan tosi yllättynyt kun mies ekan kerran äitiään "komensi" [:D] yksi ääni ja anoppi oli heti nostamassa poikaa lattialta niin mies vaan tokas et "anna sen nyt jumpata siinä, ei se ollut kitinää" [:D][:D] Isomummo vielä jatkaa samaa rataa...hänen mielestä me vaan kiusataan poikaa jatkuvasti kun esim hyppyytetään ja herra kiljahtelee ilosta [:D] Se nyt on vähän heidän tyylinsä olla ja kommunikoida mut ei se silti siitä mitenkään siedettävämpää tee.

Hurjasti voimia sinulle Aurinkopuuteri! Tuommoinen rassaa tuoretta äitiä ihan suunnattomasti [&o] Itellä oli alkuun muutenkin ihan tarpeeksi epävarma olo ja oli imetyksen kanssa ongelmia niin ei siihen enää kaipaa ketään viisastelemaan ja arvostelemaan omia äidintaitoja!
 
Lyydia ja Mimmu86! ehkä väärin sanottu, mutta H E L P O T T I lukea teidän kirjoitukset. Siltä osin etten ole yksin tämän asian kanssa. [&o]

Just tuota mummin KULTA RAKAS PIENI ja sillä äänellä niinku minä olisin vauvalle jotain pahaa tehnyt. [:@] Toivottavasti tilanne rauhoittuu tai anoppilan ovea ei tulla niin tiheään enää avaamaan ja sitä en jo lapsenkin takia toivo.

Mistä tuommoinen sitten johtuu? sitä en tosiaan tiedä! ja miksi ei yht äkkiä luoteta ihmiseen jonka tuntenut jo monta vuotta eli tässä tarkoitan minua nyt. Tietysti mieheni osaa hoitaa vauvaa kun hänhän on heidän poikansa. [;)]

ÄÄÄÄHHHHH!!!!! hermot meinaa mennä, mutta koetan laskea sataan aina, siis KOETAN.
 
En oo ollu appivanhempien kans koskaan mitenkään hirmu läheisissä väleissä. Ei siis soitella keskenämme, ja jutustelutkaan ei oo koskaan mitään syvällisiä.
Eivät oo koskaan puuttuneet sen ihmeemmin meidän elämään, ei ennen lasta eikä sen jälkeenkään. Mut nyt oon huomannu, tai sit se on vaan oman pään tuotosta, semmoisia pieniä asioita, jotka viittais siihen että mä teen jotain väärin.
Esim. miehen äiti lässyäänellä tytölle: "Mutta eihän noin pienet tytöt saa vielä telkkaria katsoa" tai "Vai olet sinä ollut vähän kiukkunen,ja lääkäriin sua ovat viemässä". Aivan kuin huolestuisin ja huolehtisin turhaan. Pieniä asioita, mut ärsyttää suunnattomasti.
 
Varmaa vois ilmottautuu joku jolla EI oo tällast ongelmaa... Ihan samanlaist saa kuulla, ja oli niiiin huolissaa et saakohan se laps tarpeeks ruokaa (täysimetykses), kunnes sit kuukaus neuvolas oli tullu painoo kilo lisää ja pysty ihan oikeesti näyttämää että kyllä se kasvaa! Jatku kyl viel senki jälkee mut ei enää.
Ja siel pitäs ravata joka ikinen viikko... (myös miehen mielestä, mutta en ole tähän suostunut). Siis joka sunnuntai, vaikka se on ainut vapaapäivä miehelläni. Ristiäisissä: "tulkaa nyt joskus meilläkin käymään, ettei ihan unohda minua" [:@][:D][:D]
Yritän kyl aina pysyy tiukkaan, että asiat hoidetaan niinkuin meillä hoidetaan, mutta tosi hankalaa välillä, kun ei haluaisi olla epäkohtelias tai töykeä jne...
 
No mun täytyy ilmottautua kun Cira noin päin sanoi. Meillä tosin tekee varmaan että mun anoppi asuu n.700km päässä meistä [8|] Mutta jotta elämä ei ois liian ruusuilla kävelemistä niin mun oma mummo jaksaa sanoa joka kerta siitä kun Janika oli alku aikoina tosi paljon tissillä(luultavasti mahakipujen takia) niin siitä kun minä annan Janikan olla koko ajan tissillä ja ei se Janika tee mitään muuta kun syö ym ym ym [>:] Enkä viitsi sitten sanoa mitään pahasti, niin kuuntelen vaan ja yritän pitää kiukkua.
 
Mitähän meijän miehet mahtais sanoa omista anopeistaan :DD... Tosin itte tiijän, että ukko tykkää minun äidistä ja tulee hyvin toimeen :). Ja kyllä mieki toimeen tulen oman anoppini kanssa, mutta hän on joskus hieman hankala persoona.
 
Meillä asuu molempien äidit täällä samassa kaupungissa eikä kyllä kumpikaan ole tähän mennessä minkäänlaisia neuvoja tuputtanut. Ihan hyvillä fiiliksillä mennään tällä hetkellä.

Mut mun kaverilla onki vasta veikeä äijä...
Sen mielestä molemmilla mummoilla pitää olla yhtä paljon kylässä eli se suurinpiirtein laskee kellon tarkkuudella...
Siis ihan järkkyä...
Mun kaveri kerran olis halunnut antaa heidän n 10kk pojan sen vanhemmilleen hoitoon (tai siis ne isovanhemmat itse tarjoutu hoitaan poikaa) koska poika on niin herkkäuninen ja heräilee monta kertaa yössä niin mun kaveri on pikkaisen täs viime kuukausina rasittunut... mut ei äijä antanut kun sit olis pitänyt viedä toisellekin mummolle ja sinne mun kaveri ei suostu viemään kun siellä ei hänen mielipiteitä eikä ohjeita noudateta ja kunnioiteta.

Meidän isäntä oli hyvä kun sille kerroin niin se käski sanoo sille kaverin miehelle et viikonloppuisin sit hoitavat hekin puolix lasta -kellon tarkkuudella [:D]

Mut joo. Kaikenlaisia mahtuu maailmaan [:)]
 
no ei mun äiti mitenkään erikoinen ole että tuskin ukolla siitä mitään sanottavaa olisi, mutta isä onkin sitten eri juttu [:D] Ei se siis mitenkään neuvoja yritä antaa, mutta kun isän tyttö olen ja Janika on ensimmäinen lapsenlapsi niin melko usein käy kylässä, oon muutenkin ennenkin päivittäin tottunu soittelemaan. Ymmärrän ukonkin puolen asiasta, mutta en mä voi sanoa omalle isälle että et muuten tuu kylään, kun on meitä raha-asioissakin auttanu niin monesti [8|]
 
kauhee lukee tommosista tilanteista! [>:]
olisko kyse sitten siitä, että isovanhemmat haluaa vaikuttaa vähän turhan paljon vauvan elämään jos on vielä ensimmäinen lapsenlapsi? [8|]
 
No ei mulla tommosta ole, mutta anoppiin menee silti hermot. Sen ei tartte puhelimessakaan kuin kuulla joku pienen pieni ähkäisy Miljalta, niin puhelimeen alkaa tulla lässytystä [:'(] "vauvaa... voi pientä kultaa... voi kun se on niin ihana..."  Ärsyttää...
Ja sama on kun ne tulee vaikka meillä käymään. Se ei muuta tee kuin tuijottaa Miljaa ja hokee noita 1000 kertaan kuultuja juttuja. Kuinka mummu on ihan hullu ja kuinka ei telkkaria edes tarvita kun pientä vaan vois katsella, vain parasta Miljalle (eikö se, mitä meidän rahalla saa kelpaa???) ja kaikkee muuta. [:'(] Ärsyttävää, kun ei muusta meinaa voida edes puhua. Ei mulla varsinaisesti mitään anoppia vastaan ole, se on mukava mutta MIljan syntymän jälkeen se vaan koko ajan ärsyttää mua.
Ja kaikkein ärsyttävintä on se, että se pelkää kaikkee ja vähän väliä kyselee että "ei kai se saa vetoa, onko sillä kylmä, onkohan sillä maha kipeä, onkohan sillä korvat kipeät, onko valo liian kirkas, käykö siihen veto (tätä tulee siis TOSI usein... siksi toisto...), onkohan sillä jotain kouristuksia (Milja ihan parin viikon ikäisenä hetken aikaa täris, mitä lienee... niin vähintään kouristuksia oli sitten...), ei kai meidän linnut tee sille mitään jne jne.. [:@][:@] AIniin, autolla kun ajettiin vauhtitöyssyyn, ihan normaalivauhtia eikä pompannut kovinkaan paljoa, niin het se melkein tiuskas mun miehelle, että varovasti noihin töyssyihin, ettei pienen selkään satu! What the...??! Minä taas ärsyynnyin siitä ja sanoin että no eihän sen kanssa vois ajaa mihinkään mökkitiellekään jos vauhtitöyssyihinkään ei voi ajaa. Sen mielestä varmaan olis Miljan takia valita reitti, johon ei kuulu vauhtitöyssyjä... [>:] Ja vielä pahempi oli, kun mies ajoi rotvallin yli niiden pihaan... samasta syystä [:@][:@]
Siis het kun se vähänkään inahtaa tai itkasee, niin johan on kaikki pielessä. Minä sanoin kävelylläkin monta kertaa että se vaan alkaa tylsistyä vaunuissa kun ei voi nukahtaa. Niin ensin sillä sitten piti tietty olla maha kipee. Sitten sanoin taas sen saman. Vähän ajan päästä kun se alkoi vähän jo itkeä, nii sitten sillä oli korvat kipeet [:@] Siinä vaiheessa meinasin jo tiuskasta, että kyllä minä osaan oman lapseni hoitaa mutta vedin takaisin [:@]
LässytiLässyti...
 
Kyllä muakin ottaa päähän, kun anoppi aloittaa aina tytön syliin ottaessaan raivoisan takapuolen läpsyttämisen ja kävelee ympäriinsä hokien, että juu, vatsaa kipristää. Vaikka ei todellakaan kipristä ja emme mekään täällä kotona lasta vatkaa ympäriinsä...[:@]

Mutta toisaalta, se hoitaa tyttöä niin kuin on aikoinaan hoitanut omia poikiaan. Mun on välillä tosi vaikea tajuta, että MINUN tyttäreni on siis myös anoppini sukulainen. Siis minulle melkein vieraan ihmisen sukulainen!

koska neuvoja ei tuputeta ja homma on vain takapuolen läpsytystä ja vauvalle lässyttämistä, niin olen ajatellut, että olkoon. Meillä tyttö käy mummolassa hoidossa aina niin, että me emme jää sinne. Joten nielen ärsytykseni ja annan olla.

Appivanhempani onneksi aina kysyvät, tarvitsemmeko mitään eivätkä osta mitään turhaa. Mutta siis anoppini on kyllä niin hienotunteinen, ettei varmasti uskaltaisi kyseenalaista meidän lapsenkasvatusta. Onneksi.

Mutta tämä kirjoitus siis siksi, että ei varmasti ihannetilaa ole olemassakaan. Kun oikeasti ärsyttävää ei ole, ärsyynnytään vähemmän olennaisesta, kuten minä tästä.[:D]
 
Tätä samaa siis muilla ja vähän eri muodossa vaan. [&o] Kävimme sunnuntaina anoppilassa ja vauvamme alkoi itkeä. Heijasin tietenkin lasta ja kannoin sylissä. Ja MITÄ MITÄ!!!! ...anoppi kokoajan kannoilla ja oli ottamassa lasta pois pahan äidin sylistä. [:@] Kun katsoin häntä tuimasti "mene jo pois" tyyliin niin hän jäikin portaikkoon ja sieltä sitten kyttäsi tilannetta. Kun istuin kiikkuun vauvan kanssa johon sitten nukahtikin niin anoppi näytti jotenkin pettyneeltä siis ilmeellä, että miten SINÄ tuon teit! että nukahti syliin. [:D] Tunsin sillä hetkellä PIENTÄ vointonriemua kyllä! [:)] ja sain näytettyä että kyllä minä lapseni hoidan.

On tätä silti vaikea välillä kestää!!!! ja vaikuttaa (ennen niin) läheisiin väleihimme huonolla tavalla.
 
Quara, kuulostaa niin tutulle!
Alkuun oli meilläkin ihan sama mikä oli, pienikin äännähdys niin johan mukamas kipristi mahasta sekä mummon että isomummon mielestä [:D] Vauva ei siis missään nimessä voi pitää mitään ääntä ilman että mahassa kipristää...
 
Meillä anoppi tuskin on yhteydessä... Poikansa kanssa on jonkinmoista kränää[&:].. Mut luulis et silti kiinnostais oma lapsenlapsi... Noh...! Ei ole edes mulle soittanu vaikka ollaa puhuttu ihan vaikeistaki asioista ja sitä myöten tultu läheisiksi.. Niin vois ottaa mun kautta yhteyttä ja kysellä kuulumisia.. En tiedä miks ei sitä tee.
 
Täällä on sit toi isomummo miehen puolelta TODELLA rasittava..
AINA, siis IHAN AINA, kun ollaan käymässä, ja jos Miiu alkaa kitistä, syystä tai toisesta, niin lapsella on tietysti silloin NÄLKÄ. Vaikka olis vasta syöny, eikä todellakaan ole nälkäinen, niin nälkä sillä on. Ei mikään muu voi olla. Pikku juttu, mut todella ärsyttävää! Miehen äitikin sanoi, että silloin kun hänen lapset olivat pieniä, ja olivat kyläilemässä mummon luona (siis appiukon äidin luona), niin aina lapsella on nälkä.
 
Riinu meillä oli miehen mummo eli Miljan isomummon kanssa päinvastoin; se kun itki, niin ei sillä ainakaan nälkä ollut. Menin itsekin ihan sekaisin, kun vauva alkoi huutaa etten uskaltanut syöttää, vaikka syötän muuten vähän väliä ja koko ajan kun sieltä tuli kommenttia että sillä on ähky tai kun se nyt rauhoittuu niin ei vähään aikaan mahaan yhtään mitään, että se vatsa saa levätä jne... [8|] Tuli sellainen olo, että minä en osaa hoitaa lastani ja että minua pidetään syypäänä lapsen itkuun. Saattoihan siinä aluksi olla vähän ilmavaivaa, niinkuin olikin mutta olihan sillä raukalla jo parin tunnin päästä karsea nälkäkin eikä äitikään luottanut omiin taitoihinsa kun koko ajan puhuttiin toista...
Kuinka ollakkaan, tilanne rauhoittui kun viimein nappasin tytön ja menin muualle "piiloon" syöttämään... johan loppui itku...
Ne ei tunnu monetkaan ymmärtävän tätä lapsentahtista imetystä että syödään vaikka vartin välein, jos vauva sitä haluaa... [:D]

Sen verran vielä, että nykyään luotan omiin taitoihini kyllä enkä anna kenenkään toista väittää.
 
Munkin täytyy sitten avautua [:D]
Mulla on ollut miehen vanhempien kanssa vaikeaa välillä jo ennen vauvaakin.
Esim. koiran kanssa ovat olleet tosi rasittavia, meillä on kakara suursnautseri uros joka vaatii todella tiukan ja johdonmukaisen kasvatuksen ja heillä ollut joskus suomenlapinkoira joka luonteeltaan on aivan toista maata.
Jos yritin kieltää koiraa pentuna hyppimästä, sieltä tuli heti että "kyllä mua saa vähän hyppiä" jne.
Sitten painittiin koiran kanssa ja annettiin pureksia ja hyppiä päällä, ja tuon rotuisella kakaralla homma lähtee samantien tassuista (ja mulla sitten hirveä homma korjata käytöstä).
Ihan sama mitä sanoin, aina vastaus oli että kyllä mä koirat tunnen, olen mä ennenkin koirien kanssa ollut.
Mitään auttanut vaikka miten yritti selittää että tämä rotu on vähän toista maata ja vaatii täysin erilaisen kurin.
Miehen äiti myös tuossa keväällä meillä käydessään antoi koiralle puolikkaan lihapiirakan suoraan pöydästä, ehkä puoli minuuttia sen jälkeen kun olin nimenomaan kieltänyt antamasta.
Sen jälkeen meillä tehtiinkin muutama kuukausi töitä koiran kanssa joka alkoi omatoimisesti varastaa pöydästä ja napata ruokaa ihmisten kädestä.

Saa nähdä minkä verran kunnioittavat meidän tapaa kasvattaa lasta kun koiran kanssa ei kunnioiteta tippaakaan.
Taidetaan joutua ihan oikeasti uhkaamaan sillä että jos asioita ei tehdä meidän tavalla, muksu ei tule heillä koskaan hoidossa olemaan.
Viimeksi heillä käydessämme olin maidottomalla dieetillä vauvan maitoallergiaepäilyn vuoksi ja oli puhetta dieetistä ja siitä että mulla oli edessä kokeilu ottaa maito takaisin ruokavalioon että nähdään tuleeko oireita.
Miehen äiti oli tiukasti sitä mieltä että mun pitää ensin kokeilla laktoosittomilla tuotteilla että voidaan sulkea laktoosi-intoleranssi pois ja ihan sama taas miten perin yritin selittää että lehmänmaidon sisältämällä laktoosilla ei ole merkitystä, koska äidinmaito itsessään sisältää laktoosia paljon enemmän kuin lehmänmaito, eli jos tyttö on laktoosi-intolerantti (joka on äärettömän harvinaista imeväis-ikäisillä), hän ei kestä ollenkaan mun maitoa.
Juu juu, mutta kun on se mahdollista ja hän on miehen ollessa pieni jutellut tunteja alansa johtavan ravintoterapeutin kanssa ja se on sanonut että voi olla laktoosi-intoleranssia tuossa iässä.
Eihän siitä vielä olekaan kun vajaa 30 vuotta aikaa ja asiaa ei tietysti sen jälkeen ole yhtään tutkittu.
Että nykyiset asiaan erikoistuneet lääkärit ei voi olla enemmän oikeassa kuin ravintoterapeutti 30 vuotta sitten [&o]
Muuten eivät kovin ole vielä neuvoja tuputtaneet, paitsi eilen oli kovin ihmeissään miksei tyttö vielä syö kiinteitä kun 3 kuukautta on tullut täyteen ja ei kyllä perunalla kannata missään nimessä aloittaa koska miehen veljellä peruna veti suoliston ihan tukkoon -allergialääkäri nimenomaan suositteli aloitettavan perunalla koska se saattaa kiinteyttää kakkaa joka tytöllä on ihan vettä.

Aika ilkeää, mutta mä olen oikeastaan tyytyväinen etteivät ole paljon ehtineet tyttöä näkemään vaikka tytön puolesta harmittaa kun isovanhemmat ovat jääneet tuntemattomiksi vielä tässä vaiheessa.
Tiedän kyllä että ottavat menetetyn ajan takaisin ja kai se on pakko vaan kestää ja niellä kiukkunsa tytön takia.
Hoitoon tuskin heille ihan äkkiä pääsee, mun äiti on viettänyt tytön kanssa tosi paljon aikaa ja kunnioittaa meidän tapoja hoitaa asiat, joten on ehdottomasti ensimmäinen vaihtoehto.
Pieniä asioita, mutta osaavat kyllä ketuttaa silti [:D]
 

Ne ei tunnu monetkaan ymmärtävän tätä lapsentahtista imetystä että syödään vaikka vartin välein, jos vauva sitä haluaa... [:D]



Syötätkö sä miiuhoo oikeasti vieläkin vaikka vartin välein, jos vauva sitä haluaa?

Imetys on ollut ainoa asia, jossa minulle on äiti ja sisko neuvoja tuputtaneet ja luojan kiitos heitä viimein kuuntelin. Samaa oli sanonut tätinikin, joka oli oman tyttärensä imetysrumbaa katsonut vierestä: lapsentahtiseen imetykseen suostuminen hajottaa äidiltä pään.

Tai sitten tämä on meillä sukuvika, ettemme kestä imettämistä, mutta siis nyt kun lapsi vetäsee aina kerralla masun täyteen, se on pidempään tyytyväinen ja nukkuu pidempään. [:)] Mutta mulla meni jonkun aikaa, että uskoin ja imetin lasta vähän väliä. Ja olihan sillä oikeasti vähän väliä nälkä!

Tuttelilla laitettiin ruokarytmi kuntoon, eli pullosta nopea "nuijanukutus" kerran päivässä. Ja nyt meillä on järjelliset ruokailuajat, eämä on muutakin kuin imettämistä, lapsi on kylläinen ja tyytyväinen. Nyt vauva vetäsee tissistäkin aina masun täyteen eikä vain vähän "hiukopalaa", jotta kohta olisi taas nälkä.

Mutta joo, se on varma, että lapsentahtinen imetys kuulostaa järjettömältä suurimmasta osasta ihmisiä, jotka ovat saaneet lapsensa viime vuosituhannella. Ymmärtääkseni asiasta ei vielä viisi vuottakaan sitten puhuttu samanlaisella paatoshengellä kuin nykyisin. Mutta jokaisen on käytävä tässä asiassa oma via dolorosansa.

Itse ajattelen nyt jälkikäteen, että onhan se ihan kipeää, että lapseni kitisi nälkäänsä vähän väliä, kun minä "halusin imettää itse enkä antaa korviketta." Siinä oli onneksi sukulaisia neuvomassa ohi neuvolantädin!
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top