Onko asiat paremmin vai huonommin kuin ennen?

[Vargynja]

Onko sinusta nykyisin asiat paremmin vai huonommin kuin vaikka omassa lapsuudessasi?

Omasta mielestäni monet asiat on paremmin (en sano, että kaikki on paremmin. Se tuskin olisi mahdollista.) Pidän siitä, että tunnetaitoja tunnetaan ja opetetaan paljon enemmän kuin omassa lapsuudessa. Nykyisin yhä useampi tietää ettei tunteista tule rangaista. Ehkä tämän hetken lapset voivat sen ansiosta aikuisena paremmin kuin me. Pidän myös siitä, kuinka maailma on ottanut askeleita suvaitsevampaan ja tasa-arvoisempaan suuntaan (vaikka välillä siinä tunnutaan ottavan takapakkia). Yhä enemmän ihmiset saa ja voi olla sitä mitä ovat on kyse sitten sukupuolesta tai lempiväristä. Pikkuhiljaa alkaa vähetä kauhistelu jos poika haluaa pukeutua pinkkiin. Vai onko se vain oma kuplani? Omassa kuplassani ei myöskään autisti tai vammainen ole enää haukkumasanoja. En tiedä onko kuplan ulkopuolella, mutta ehkä tietoisuus ja hyväksyntä ihmisten erilaisuudesta on joka tapauksessa lisääntyneet.

 

[Bella Swan]

Sekä että. Moni asia on paremmin, esim. adhd todetaan käsittääkseni useammin ja aiemmin kuin ennen, etenkin tytöillä. Ja jos olet poika joka tykkää pojista, ehkä uskalletaan tulla aiemmin kaapista ulos kuin ennen.
Mutta turvattomuus, somen vaarat, kiusaaminen, väkivalta, vapettaminen, ne tuntuvat olevan paljon isompi ongelma kuin ennen. En tiedä onko oikeasti näin, mutta tuntuu siltä.

 

[Yölento]

Peruskoulu oli ennen parempi!

Vapettamisen sijaan ennen oli liimanhaistelua ym. Paheet muuttuvat.

Nykyisin lapset harvemmin altistuvat tupakan haitoille ja lasten aikana käytetään maltillisemmin alkoholia. Lasten turvaistuimet ovat kehittyneet.

Ruokakasvatus on inhimillisempää kuin ennen.

Erilaisuudesta puhutaan enemmän kuin aiemmin. En tiedä, onko se hyvä asia. Omassa lapsuudessani ihmiset olivat erilaisia eikä asiasta tehty sen suurempaa numeroa. Ei haettu diagnooseja ja tehty tuen päätöksiä. Jos joku ei oppinut niin kuin muut, sai tukiopetusta, pääsi erityisopettajan luo useammin jne. Nykyisin jokaiselle asialle pitää olla nimi, että asiassa voidaan auttaa. Ainakin pitää olla tutkimuksia tulossa.

Jotkut asiat olivat ennen paremmin ja toiset ovat nyt paremmin

 

[Lya M.]

Sekä että. Kyllä, lapset saavat olla mitä ovat, mutta joka luokalla raitaa olla kaikenlaista diagnoosia. Omassa lapsuudessani nämä olivat vain vähön vilkkaampia lapsia.

Mutta sitten lopetettiin tarkkailu- ja aouluokat kun tuli tämä inkluusio, josta tuli enemmän säästökeino. Lapset, jotka eivät millään pärjää, sijoitetaan samaan luokkaan muiden kanssa, jolloin opettajan aika menee opettamisen sijasta näiden kanssa säätämiseen ( isäni oli yläasteen rehtori, eli tömä on fakta.)

Muutenkin maailmasta on tullut raadollisempi. Jo lukiolaiset ovat burnoutin partaalla, kun heti pitää tietää mitä haluaa tehdä isona, jotta osaa valita ne aineet, joista saa eniten pisteitä ( oli niissä pisteytyksissä järkeä tai ei).
Itse olen sitä ikäluokkaa, joka meni opiskelemaan pääsykokeella, vain hyvin harva haki todistushaulla.

Toisaalta, tunteiden näyttäminen ei enää ole kiellettyä, ja erilaisuutta siedetään paremmin, ainakin enimmäkseen. Myös poika saa leikkiä nukeilla jos haluaa ja tytöt voivat olla supersankareita.

Ja naisistakin voi tulla toimitusjohtaja :)

 

[Vargynja]

Omien havaintojeni mukaan ennen se joka ei oppinut (koska oli nepsy tai oppimisvaikeuksia) oli vain tyhmä tai häirikkö, kun nykyisin saa tukea ja ymmärrystä. Eli koska nykyisin tiedostetaan enemmän ja huomataan ongelmien johtuvan jostain diagnosoitavasta. Inkluusio taas ei taida toimia, joten se ei ole hyvä. Ehkä se olisi, jos luokassa olisi tarpeeksi aikuisia?

Mielestäni on ehdottomasti hyvä aisa, että erilaisuudesta puhutaan enemmän. Näin erilaisten on helpompi tulla kaapista ulos ja olla omia itsejään. Ymmärrys lisää hyväksyntää ja sitä kautta tasa-arvoa ja vähemmistöjen hyvinvointia.