Onhan tää vain ohimenevää? (parisuhde)

  • Ketjun aloittaja awdghirno
  • Aloituspäivämäärä
A

awdghirno

Vieras
On ehkä virhe tulla tämmöiselle palstalle kyselemään mutta en halua äityleihin jakaa tätä kun siellä tuttujakin on..
Eli ongelma on se että oon ollu miehen kanssa parisuhteessa puolitoista vuotta, minulla on kolmevuotias lapsi, miehellä ei ole lapsia. Yhdessä ollaan asuttu aikalailla alusta asti, tunnettu ollaan 8vuotta mutteI oltu aiemmin mitään hyviä ystäviä.
Meidän parisuhde on ollut aika haastava, nuoria kun ollaan (20-vuotiaita) ja molemmilla sekä lapsella oma sopeutuminen kuvioon, luottamuspulaa jne...
Nyt viimein ollaan päästy kaikista draamoista yli, arki pyörii, kaikki on hyvin mutta musta tuntuu jotenkin tyhjälle. Ei meillä koskaan ole semmoista ihanaa alkuhuumaa ollut mut nyt toinen tuntuu enemmän semmmoiselta työkaverilta kuin kumppanilta. Meillä ei ole kauheasti yhteisiä juttuja, mä treenaan ja rakastan urheilua, mies rassaa autoja ja muita koneita. En oikeastaan halua viettää erityisemmin aikaa miehen kanssa, mulle riittää että pannaan illalla ja nukun sen vieressä. Toki meillä on välillä hauskaa ja käydään yhdessä elokuvissa tai keilaamassa jne mutta silti se tuntuu ennemmin siltä että olisin vaan jonkun kaverin kaa.
Mies haluaisi enemmän olla mun kaa sekä läheisyyttä mutta tosi harvoin keksitään mitään yhteistä tekemistä kun mä en jaksa kattoa sitä autojen rassausta eikä sitä kiinnosta nostella punttia.
En nyt tiiä saiko kukaan tolkkua mut poltanko nyt vaa sen tavarat ja heitän mäkeen koko ukon vaikkei se mitään oo tehnykkää vai mitä mun pitäs ajatella tai tehä?
Kun ei mikään oo huonosti mut ei kovin hyvinkään.
 
Kuulostaa tutulle.
Mielestäni sinun pitäisi nyt vakavasti pohtia mitä sinä haluat suhteelta ja ylipäätään elämältä. Haluatko asioiden muuttuvan ja mitä olet sen eteen halukas ja valmis tekemään. Punnitse tilannettasi nyt ja mitä se voisi olla. Olisitko iloisempi yksin lapsen kanssa vai pelottaako se sinua. Oletko halukas jutteleen teidän tilanteesta vakavissaan miehesi kanssa? Näetkö luottamuksen voivan vielä rakentua sillä onhan se kaiken pohja. Näen jo sen huolestuttavana asiana että teillä ei ole yhteistä aikaa/tekemistä.
Onko suhteellasi toivoa,vain sinä sen voit puntaroida. Muista että roikkumaan jääminen suhteeseen joka ei toimi ja tunnu hyvältä/oikealta on huono sekin ratkaisu. Oma onnellisuus on itsestä kiinni ja olet oikeutettu onneen!
Voimia tilanteesi kanssa!
 
Hmm.. ite ajattelen parisuhteen niin että on oikeasti haluttava olla sen toisen kanssa. Hyvä esimerkki siis tästä kun oltiin naimisiinmenossa niin yks vanhempi naisihminen miulle sano että muista aina, että teiltä kysytään alttarilla "tahdotko" ja sillon miulle oikeasti avautu sen kysymyksen (ja vastauksen) merkitys.

Toki suhteita on niin paljon kuin on suhteissa olijoitakin mut selkeesti kun sinnuu on käyny mietityttämään niin tuossa jo yllä tuli ihan järkeviä juttuja pohdittavaks.

Myö ollaan oltu kohta 10 vuotta yhdessä (olin 18v kun alettiin seurustella) enkä olis mitenkään päin itse pystynyt tässä olemaan näin kauan, jos meillä ei olis ollu yhteisiäkin juttuja omien lisäks ja jos en olis kiinnostunut toisen harrastuksista tai hän minun. En halua että se toinen "on vaan joku kiva tyyppi" tuossa vaan hänen pitää oikeasti olla haluttava, rakastettava, kiinnostava... ja by the way, se paneminenkin on paljon kivempaa kun on muutakin yhteyttä puolisoon :hilarious::laughing002
 
Mulla periaatteessa on kaikki mitä ihminen vois toivoa; koti, mies, pari koiraa.. yms Mutta kuitenki alkaa vaan olla semmonen olo et mitä tästä puuttuu ja miksi kaikki tuntuu niin turhalta.

Mä oon reilu parikymppinen nainen, opiskelen mulle omalta tuntuvaa alaa. Mä käyn säännöllisesti salilla ja yritän pitää elämän kunnossa, vaan entäs kun ei tunnu enää omalta elämältä? Tuntuu niikö eläis omia unelmia mutta ihan turhaan, ettei millään oo merkitystä MULLA ei oo merkitystä, ONKO tää ees mun unelmaa. Oon miettiny tässä moneen otteeseen monen monta vaihtoehtoa miten tästä selviäis sillai kunnialla. Ihan sama mitä päätänkään ni johonki sattuu, joko muhun itteeni tai sitte tuohon parisuhteen toiseen osapuoleen (jos sillä on enää tunteitakaan, jota vahvasti oon epäilly jo tovin) Mun kaverit on ns. hylänny mut siinä vaiheessa ku muutettii poikakaverin kans yhteen. Ne ei halua tulla kahville ku ollaan molemmat kotona, enkä toisaalta yhtään ihmettele miksi.. Toinen ku vaa istuu hiljaa eikä ees moikkaa näyttää vaan vittumaiselta tietokoneen ääressä. Mä ite haluaisin jo sellasen pienen käärön mitä lapseksi kutsutaan mutta tää mun mies ei osaa ees ajatella mitä tekee elämällään. Lapset kuulema tervetulleita 6-7 vuojen päästä kun hän haluaa lähteä opiskelemaan uutta ammattia parin vuoden päästä kun ensin on keksinyt mitä tahtoo opiskella.... Yhdessä ollaan viimeksi käyty leffassa yli 2kk sitten.
 
Takaisin
Top