Ovatko muut odottajat kokeneet joitain omituisia kommelluksia tai kuulleet hassuja kommentteja nyt alkuraskauden aikana? Itselleni on sattunut jokunen (ainakin omasta mielestani) huvittava.
Olin nt-ultran jalkeisessa verikokeessa. Minulla on aina ollut huonot ja ohuet verisuonet, ja verikokeiden otto on aina ollut vaikeaa. Nytkin verta koitettiin saada putkiloon monen hoitajan voimin, ensin vasemmasta kyynartaipeesta, sitten oikeasta, sitten vasemmasta kammenesta, sitten oikeasta useammasta paikkaa jne "lypsamalla". Yksi ottaa verta ja kolme tuijottaa vieressa kommentoiden miten vaikeaa se on ja he "lohduttavat" minua miten joudun raskausaikana viela moneen kertaan verikokeeseen. Kiva, kiitos tiedosta.
Jossain vaiheessa hoitsu on melkein hollilla, sitten suoni liukastuu neulan alta ja han kiljahtaa AICH!, niin etta itsekin oikein sapsahdan. Huoneen ovi on auki ja minut erottaa odotustilasta vain verho. Jalkeen pain mies kysyy, etta "Sinako siella huusit? Se kuului ulos asti!" No en huutanut, vaan annoin muiden huutaa puolestani, vaikka se olinkin mina, johon teki kipeeta.
Hyvin pitkalta tuntuvan tovin jalkeen mies tulee huoneeseen kyseleen onko joku ongelma ja sanoo, etta ottakaa minulta verta hanen puolestaan samalla ojentaen kasivarttaan. Hoitsu katsoo miesta ja sanoo: "Etko SINA ole tehnyt jo ihan tarpeeksi?" Kaikki huoneessa nauraa ja itse vain istun siina kalmankalpeana molemmat kadet taynna teipattuja pumpulituppoja, ja olen ihan varma, etta taju menee ny just.
Sitten kun oltiin itse nt-ultrassa, niin ultrauksen lopuksi lekuri antaa minulle lakanan, johon saan kuivata massuni ja han tarjoaa minulle jotain jakkaraa, jotta paasisin laskeutumaan tutkimuspedilta lattialle. Astun kuitenkin pedilta suoraan lattialle ihan sujuvasti ilman jakkaraa ja tuo nainen vain tuijottaa minua ja sanoo: "Voi hyva luoja sina olet pitka!" Tuleeko sinun lapsestakin noin pitka?"
Mietin siina vain, etta no mistas halvatusta mina sen tietaisin jumaliste?! (Ja minusta tuo oli muutenkin omituinen kysymys joltain, joka on itse laakari kaiken huipuksi!) Olen hieman yli 170cm, joten en nyt erityisen pitka edes.
Ei kai tassa muuta voi kun naureskella itsekseen, vaikka muutenhan tama koko raskaus on ollut alusta saakka pelkkaa hermoilua ja hedareita. Ja muutenkin ajatukset pyorii edelleen koko ajan tuon vikan sairaala-kaynnin ymparilla...
Olin nt-ultran jalkeisessa verikokeessa. Minulla on aina ollut huonot ja ohuet verisuonet, ja verikokeiden otto on aina ollut vaikeaa. Nytkin verta koitettiin saada putkiloon monen hoitajan voimin, ensin vasemmasta kyynartaipeesta, sitten oikeasta, sitten vasemmasta kammenesta, sitten oikeasta useammasta paikkaa jne "lypsamalla". Yksi ottaa verta ja kolme tuijottaa vieressa kommentoiden miten vaikeaa se on ja he "lohduttavat" minua miten joudun raskausaikana viela moneen kertaan verikokeeseen. Kiva, kiitos tiedosta.
Jossain vaiheessa hoitsu on melkein hollilla, sitten suoni liukastuu neulan alta ja han kiljahtaa AICH!, niin etta itsekin oikein sapsahdan. Huoneen ovi on auki ja minut erottaa odotustilasta vain verho. Jalkeen pain mies kysyy, etta "Sinako siella huusit? Se kuului ulos asti!" No en huutanut, vaan annoin muiden huutaa puolestani, vaikka se olinkin mina, johon teki kipeeta.
Hyvin pitkalta tuntuvan tovin jalkeen mies tulee huoneeseen kyseleen onko joku ongelma ja sanoo, etta ottakaa minulta verta hanen puolestaan samalla ojentaen kasivarttaan. Hoitsu katsoo miesta ja sanoo: "Etko SINA ole tehnyt jo ihan tarpeeksi?" Kaikki huoneessa nauraa ja itse vain istun siina kalmankalpeana molemmat kadet taynna teipattuja pumpulituppoja, ja olen ihan varma, etta taju menee ny just.
Sitten kun oltiin itse nt-ultrassa, niin ultrauksen lopuksi lekuri antaa minulle lakanan, johon saan kuivata massuni ja han tarjoaa minulle jotain jakkaraa, jotta paasisin laskeutumaan tutkimuspedilta lattialle. Astun kuitenkin pedilta suoraan lattialle ihan sujuvasti ilman jakkaraa ja tuo nainen vain tuijottaa minua ja sanoo: "Voi hyva luoja sina olet pitka!" Tuleeko sinun lapsestakin noin pitka?"
Mietin siina vain, etta no mistas halvatusta mina sen tietaisin jumaliste?! (Ja minusta tuo oli muutenkin omituinen kysymys joltain, joka on itse laakari kaiken huipuksi!) Olen hieman yli 170cm, joten en nyt erityisen pitka edes.
Ei kai tassa muuta voi kun naureskella itsekseen, vaikka muutenhan tama koko raskaus on ollut alusta saakka pelkkaa hermoilua ja hedareita. Ja muutenkin ajatukset pyorii edelleen koko ajan tuon vikan sairaala-kaynnin ymparilla...