ollaan mieheni kanssa kuin kämppiksiä, minne on tunteet kadonneet ja kuinka eteenpäin?

Moi kaikille!

tosiaan tuntuu vähän hassulle tämä tilanne. Meillä ei ole ollut mitään suurempaa draamaa eikä kismaa, tuntuu et ollaan vaan ajauduttu erilleen, ollaan enemmänkin kavereita jq kämppiksiä kuin rastunut aviopari. Meillä on kaksi lasta 4 ja 1,5 vuotiaat. On työpaikat, talo ja asiat muutenkin hyvin. Aiemmin ajattelin että tämä on vain joku vaihe, mutta ei tunnu millään menevän ohi. Yhdessä ollaan oltu jo 11 vuotta ja naimisissa 3 vuotta. En oikein tiedä kuinka edetä, jotenkin toisaalta en haluais vielä heittää pyyhettä kehään, ja toisaalta taas ei huvittais pyristelläkkään... Onko muiden suhteissa tälläsiä taantumia?

 

[ninspe]

Meillä on välillä tuollaisia hetkiä, ollaan kohta oltu 6 vuotta yhdessä. Ne menee aina ohi, keskustelujen jälkeen. Oletteko jutelleet keskenänne miltä teistä tuntuu? Vaikka kaikki tuntuisi olevan hyvin niin aina voi jotain pientä olla, mikä toista kismittää. Ehkä teillä on vaan arki niin paljon tullut vastaan?:D Lähtekää kahdestaan pienelle viikonloppureissulle ja jutelkaa tunteistanne:) Noin kauan kun yhdessä ollut, ja kaikki on hyvin niin tuntuisi jotenkin hölmöltä luovuttaa. Tsemppiä!:)

 

[ninspe]

On meilläkin tuttua! Tosin kolmas lapsi syntymässä kuukauden kuluessa, mikä on kyllä vienyt näin loppumetreillä meidän suhteesta kaiken romanttisuuden. En voi liikkua kunnolla, joten mitään kahdenkeskistä tekemistä ei oikein voi järjestää, kun istuminenkin on aika työlästä. Koska en voi myöskään harrastaa mitään kodin ulkopuolista tekemistä, meillä ainoat puheenaiheet ovat lapset ja miehen työ. Arvaa, kummasta puhutaan enemmän? Tappaa vähänkin alkuun lähtevän hempeilyn, kun alan innoissani kertoa, mitä lapset tänään tekivät.

Meillä on kyllä paljon puhetta jatkuvasti tuosta romantiikan ja tunteen vähäisyydestä. Ollaan paremminkin työtiimi - hyvin toimeentuleva ja onnistunut, mutta ei rakastunut. Jossain tuolla lastenvaatekasojen, vaippojen ja raskausmahan alla se vanha tunne silti on ja sitkeällä lämmittelyllä pidetään sitä hengissä tämän vaiheen yli. Väkisin ei yritetä romantiseerata, vaan lämmitetään illalla sauna ja mennään sinne kahdestaan yrittämään puhua jostain muusta kun lapsista, JOS en itse nukahda ensin. Mies tuo kukkia, itse muistelen ääneen meidän ihania alkuaikoja, mitä ikinä vaan muistuttaaksemme toisiamme, ettei aina tarvitsekaan tuntua niin höpsähtäneeltä. Kunhan se tahto pysyy ja välillä ankara yrittäminen, niin sieltä se seesteinen hempeilykausi taas aikanaan tulee.

Taistelkaa ihmeessä suhteenne puolesta! Tuollasessa tilanteessa alkaa helposti muuten miettiä, mistä muualta sen romanttisuuden muuten löytäs.  

 

[Ramsi]

Kuulostaa tutulta. Noita vaiheita on ollut meilläkin ja juuri pääsiäisenä saatiin yksi tuollainen vaihe "päätökseen" ;) Lähdettiin reissulle Tallinnaan ja oltiin hotellissa yötä. Lämmitettiin sauna, juotiin vähän kuohuvaa ja ... Noh, jätetään loppu kertomatta ;)

Jos arki pyörittää teitä, yrittäkää te pyörittää arkea ja hakea niitä pieniä arjen tekoja. Halaus silloin, suukko tällöin, pieni nipistys pakarasta kesken ruuanlaiton. Ja jos tuntuu, että ne lapset on tiellä (joojoo, ihan kamalasti sanottu, mutta jokainen vanhempi tietää sen tunteen aina joskus) niin ei se ole väärin pistää lapsia yökylään ja viettää kahdenkeskistä aikaa, jolloin keskitytään vaan toisiin. Jos kaipaatte romantiikkaa JA erotiikkaa, käykää alan kaupassa hakemassa vaikka pitsialusasut. 

Kaikki tämä voi kuulostaa hassulta, mutta jos se tunne vain on siellä jossain niin se ei välttämättä paljoa tarvitse, kun se sieltä pulpahtaa taas pintaan.