Oletko nyt tai oletko ollut etätöissä?

Tällä hetkellä en tee etätöitä, koska olen vielä hoitovapaalla. Aikasemmin ( ennen koronaa) tein etätöitä noin muutaman kerran kuukaudessa. Silloin pääsi kunnolla keskittymään tiettyihin tehtäviin, joita avokonttorissa ei oikein saanut tehtyä.

Jatkuva etätyö olisi kuitenkin raskasta, varsinkin jos nuorempi ei saisi päiväkotipaikkaa ja pyörisi jatkuvasti jaloissa. Myös työkaverit ovat siihen jo väsyneet ja osa on jo lähtenyt eläkkeelle, kun esimies ei ole osannut oikein johtaa etätyötä kunnolla. Ja poissaolijat, kuten perhevapaalaiset/sairaslomalaiset on unohdettu tässä hässäkässä kokonaan.
 
Olen ollut etätöissä ennen koronaa ja tietty koronan aikana. Plussaa on se, että saa työt tehtyä ilman, että joku konkreettisesti tulee luokse, keskeyttää työt ja antaa jonkun uuden (yleensä kiireellisen) ns. nakin hoidettavaksi. Eli saa oikeeta työrauhaa. Lisäksi ei kulu turhaa aikaa työmatkoihin. Se on todella iso plussa. Miinusta siitä, että se omanlainen sosiaalinen työilmapiiri uupuu.

Olen aina ollut melko itsenäinen työntekijä, joten etätyö sopii minulle hyvin. Sopi jo silloin, kun olin ns. tiimissä enkä asiantuntijatyössä. Kaikille etätyö ei sovi, mutta itse olen silloin tehokkaimmillani.
 
Työhön liittyvä kysymys!
Olen lomautettuna vakituisesta työstä, tällä tietoa vielä vuodenvaihteeseen asti.
Olen löytänyt muuta työtä, jossa määräaikainen sopimus marraskuulle asti.
Mitä jos vakituisesta työpaikasta otetaan yhteyttä, että lomautus keskeytetty, töihin paluu kesäkuussa? Työnantajahan voi keskeyttää lomautuksen ja kutsua töihin?
Muistaakseni paperissa ei lukenut voimassa toistaiseksi vaan nimenomaan päivämäärä.
 
Työhön liittyvä kysymys!
Olen lomautettuna vakituisesta työstä, tällä tietoa vielä vuodenvaihteeseen asti.
Olen löytänyt muuta työtä, jossa määräaikainen sopimus marraskuulle asti.
Mitä jos vakituisesta työpaikasta otetaan yhteyttä, että lomautus keskeytetty, töihin paluu kesäkuussa? Työnantajahan voi keskeyttää lomautuksen ja kutsua töihin?
Muistaakseni paperissa ei lukenut voimassa toistaiseksi vaan nimenomaan päivämäärä.
Työsopimuslaki ei tunne lomautuksen keskeytystä tai siirtoa. Mikäli työehtosopimuksessa ei ole muuta sovittu, määräaikaista lomautusta ei voida lyhentää tai siirtää ilman työnantajan ja työntekijän yhteistä sopimusta. Toistaiseksi voimassa olevassa lomautuksessa toki voidaan 7 päivän varoituksella määrätä takaisin töihin, määräaikainen päättyy sinä päivänä kuin lomautus ilmoituksessa lukee. Kannattaa tarkistaa, mitä tes asiata omalla alalla sanoo.

Minä itse en ole tehnyt etätöitä koskaan, kun eläintenhoito ei oikein tietokoneen välityksellä onnistu. Vaikka toki tietokoneet apuna paljon ovatkin. Ihmissilmää ja -käsiä ei vielä toistaiseksi mikään kone kuitenkaan korvaa.
 
Joo oon etätöissä, kerran viikossa käyn toimistolla. Se on ollut ihanaa raskausaikana, kun välillä huonovointisena voi kirjotella läppärillä sohvalla maaten ja asiakastapaamisetkin toimii hyvin etänä, ei tarvii reissata ympäri lähitienoota. On saanut ottaa paljon rauhallisemmin, kuin normiaikana voisi.
 
Etätöissä myös, kerran viikossa käyn toimistolla.
Toimisto muutti viimesyksynä mulle hankalaan paikkaan (aiempi oli 5min ajomatkan päässä, nykyinen paljon kauempana) ja hankaliin olosuhteisiin, kun parkkis on rajoitettu ja tilat on pienet ja siellä ilma kiertää huonosti. En viihdy siis toimistolla nykyään vaikka meillä ei ole erityisemmin määritelty että kuinka paljon toimistolla saadaan olla.
 
meillä aiemmin etätyöt eivät olleet sallittuja, mutta koronan ajan ollaan oltu käytännössä kokonaan etätöissä. toimistolla käynnit on jääneet alle kymmeneen. pidän aikataulujen joustavuudesta ja työrauhasta, mutta kaipaan kyllä kovasti spontaaneja sosiaalisia tilanteita jotka ei kotoa käsin onnistu kuin keinotekoisesti. lisäksi virtuaalisten kokousten toimivuudessa ja tehokkuudessa olisi parantamisen varaa...
 
Tällä hetkellä olen 100 % etätöissä pandemian vuoksi. Alallani etätyöt ovat pandemian aikana tulleet standardiksi, enkä usko enää koskaan palaavani lähityöhön. Tunnin reissaaminen suuntaansa ruuhka-aikoihin on aivan järjetöntä ajanhukkaa, ja työnteko omassa rauhassa ilman häiriöitä on huomattavasti tehokkaampaa kuin työpaikan avokonttoreissa.
 
Takaisin
Top