Yppy
Näppärä viestien naputtelija
Tällaisesta ei nyt usein tule puhuttua, mutta pakko avautua... Meillä ei seksielämä ole koskaan ollut mitenkään hurjan vauhdikasta, paitsi nyt aivan suhteen alkuaikoina. Tyypillinen seksitiheys on ollut sellainen 2-3 kertaa kuussa. Välillä olen miettinyt, että onko mussa/meissä jotain vikaa, kun ei tän useammin, jäädään kauas "keskivertopariskunnista", mitä ne nyt ikinä onkaan.
Nyt raskauden aikana asiat menneet vielä huonommalle tolalle. Alkuraskaudesta oli niin väsy ja paha olo, ettei seksi maistunut silloin harvoinkaan. Varmaan pari kuukautta joutui mies olemaan selibaatissa. Nyt mun halut ovat ovat normalisoituneet (eli aika vähäiset silti), mutta mies ei lähesty, vaan mun pitäis olla aina se aloitteent tekijä. Ei ole kiva olla vonkaamassa joka viikko useita kertoja. Aloitteen teen useimmiten siksi, että tulee sellainen tunne, että pakkohan meidän, kun ei olla kolmeen viikkoon. On vähän sellainen velvollisuuden tunne. Oikeaa kipinää ja halua on kovin harvoin, ja kun on, niin yleensä aina jomman kumman kannalta väärään aikaan. Ja kun tulee torjutuksi, ei tee enää edes mieli yrittää.
En tiedä, voi olla että miehellä on samanlainen tunne, ehkä hän pelkää että torjun hänet. Meillä on niin erilaiset vuorokausirytmit, ettei koskaan oikein osuta samalle aaltopituudelle. Mies on kyllä myös joskus seksin jälkeen todennut, ettei hän viitsi lähestyä, koska pelkää satuttavansa jollain tapaa mua tai vauvaa ja häntä vaivaa se ajatus seksin aikana. Mä olen sata kertaa sanonut, ettei normiseksistä mitään haittaa ole kun asiat on muuten kunnossa, ja onhan hän lukenut ne neuvolan isyysoppaatkin, joissa sanotaan samaa. Mutta silti hän varoo ja välttelee.
Sinänsä meidän parisuhteessa ei ole mitään vialla, molemmilla on sekä yhteistä että omaa aikaa. Hellyyttä osoitetaan päivittäin haleilla, pusuilla ja pienillä teoilla. Seksi ei ole koskaan ollut mitään maailmaa räjäyttävää, ainakaan mulle, mutta ihan tyydyttävää kuitenkin. Tärkeintä on ollut se läheisyys ja toisen ihon kosketus. Mutta nyt tämä hiljaiselo vähän vaivata. Musta on alkanut nousta esille mustasukkaisuuden tunteita, mikä on ihan uutta mulle. Tosin niille on vähän syytäkin, kun eräs naisihminen tunkee miehelleni jatkuvasti seuraansa, ja on meidän molempien tiedossa, että tämä nainen on mieheeni ollut ihastunutkin. Läheiset ystävänikin olivat sitä mieltä, ettei kyse ole vain jostain raskausajan hormonimyrskystä, vaan hekin olisivat samassa tilanteessa mustasukkaisia, moni kuulemma paljon avoimemmin ja voimakkaammin kuin minä nyt.
Ja kun jokin aika sitten yllätin mieheni yöllä pornoa katselemasta, loukkaannuin aika kovasti, vaikka pyrinkin kätkemään sen mieheltäni. Ei siinä mitään jos katselee, omapa on asiansa, mutta kun juuri samana iltana olin yrittänyt saada huomiota ja vihjailla seksin puolesta, niin tulin torjutuksi. Välillä on sellainen fiilis, ettenkö mä enää kelpaa, kun miehelle maistuu paremmin porno kuin oikea seksi. Että mä en taida enää kelvata [:(] Sanoin hänelle asiasta myöhemmin ja hän heti kielsi, etteikö haluais mua, taas veti esiin saman syyn ettei halua satuttaa mua ja vauvaa. Miten hänet sais vakuuttumaan siitä, että seksi on ihan ok?
Pitääkö tässä vain kärvistellä ja ajatella niin, että tämä on nyt sitten se meidän rytmimme, kerta kuussa keskinkertaista seksiä ja siihen on tyytyminen? Ja kun vauva syntyy, seksiä saa sitten kai kerran kahdessa kuussa. Vai saiskohan tähän hiileen vielä jostain liekkiäkin? Onko muilla kokemusta siitä, että miestä pelottais tai inhottais seksi raskaana olevan puolisonsa kanssa? Mitä asialle vois tehdä? Neuvolatädin tms. kanssa ei tällaisista asioista viitsittäis puhua. Ehkä yksin voisin jollekin purkaa huoliani, mutta mun mielestä juuri mies se sitä rohkaisua kaipaa, eikä hän taatusti ala tällaisista asioista puhua ulkopuolisten kanssa.
Nyt raskauden aikana asiat menneet vielä huonommalle tolalle. Alkuraskaudesta oli niin väsy ja paha olo, ettei seksi maistunut silloin harvoinkaan. Varmaan pari kuukautta joutui mies olemaan selibaatissa. Nyt mun halut ovat ovat normalisoituneet (eli aika vähäiset silti), mutta mies ei lähesty, vaan mun pitäis olla aina se aloitteent tekijä. Ei ole kiva olla vonkaamassa joka viikko useita kertoja. Aloitteen teen useimmiten siksi, että tulee sellainen tunne, että pakkohan meidän, kun ei olla kolmeen viikkoon. On vähän sellainen velvollisuuden tunne. Oikeaa kipinää ja halua on kovin harvoin, ja kun on, niin yleensä aina jomman kumman kannalta väärään aikaan. Ja kun tulee torjutuksi, ei tee enää edes mieli yrittää.
En tiedä, voi olla että miehellä on samanlainen tunne, ehkä hän pelkää että torjun hänet. Meillä on niin erilaiset vuorokausirytmit, ettei koskaan oikein osuta samalle aaltopituudelle. Mies on kyllä myös joskus seksin jälkeen todennut, ettei hän viitsi lähestyä, koska pelkää satuttavansa jollain tapaa mua tai vauvaa ja häntä vaivaa se ajatus seksin aikana. Mä olen sata kertaa sanonut, ettei normiseksistä mitään haittaa ole kun asiat on muuten kunnossa, ja onhan hän lukenut ne neuvolan isyysoppaatkin, joissa sanotaan samaa. Mutta silti hän varoo ja välttelee.
Sinänsä meidän parisuhteessa ei ole mitään vialla, molemmilla on sekä yhteistä että omaa aikaa. Hellyyttä osoitetaan päivittäin haleilla, pusuilla ja pienillä teoilla. Seksi ei ole koskaan ollut mitään maailmaa räjäyttävää, ainakaan mulle, mutta ihan tyydyttävää kuitenkin. Tärkeintä on ollut se läheisyys ja toisen ihon kosketus. Mutta nyt tämä hiljaiselo vähän vaivata. Musta on alkanut nousta esille mustasukkaisuuden tunteita, mikä on ihan uutta mulle. Tosin niille on vähän syytäkin, kun eräs naisihminen tunkee miehelleni jatkuvasti seuraansa, ja on meidän molempien tiedossa, että tämä nainen on mieheeni ollut ihastunutkin. Läheiset ystävänikin olivat sitä mieltä, ettei kyse ole vain jostain raskausajan hormonimyrskystä, vaan hekin olisivat samassa tilanteessa mustasukkaisia, moni kuulemma paljon avoimemmin ja voimakkaammin kuin minä nyt.
Ja kun jokin aika sitten yllätin mieheni yöllä pornoa katselemasta, loukkaannuin aika kovasti, vaikka pyrinkin kätkemään sen mieheltäni. Ei siinä mitään jos katselee, omapa on asiansa, mutta kun juuri samana iltana olin yrittänyt saada huomiota ja vihjailla seksin puolesta, niin tulin torjutuksi. Välillä on sellainen fiilis, ettenkö mä enää kelpaa, kun miehelle maistuu paremmin porno kuin oikea seksi. Että mä en taida enää kelvata [:(] Sanoin hänelle asiasta myöhemmin ja hän heti kielsi, etteikö haluais mua, taas veti esiin saman syyn ettei halua satuttaa mua ja vauvaa. Miten hänet sais vakuuttumaan siitä, että seksi on ihan ok?
Pitääkö tässä vain kärvistellä ja ajatella niin, että tämä on nyt sitten se meidän rytmimme, kerta kuussa keskinkertaista seksiä ja siihen on tyytyminen? Ja kun vauva syntyy, seksiä saa sitten kai kerran kahdessa kuussa. Vai saiskohan tähän hiileen vielä jostain liekkiäkin? Onko muilla kokemusta siitä, että miestä pelottais tai inhottais seksi raskaana olevan puolisonsa kanssa? Mitä asialle vois tehdä? Neuvolatädin tms. kanssa ei tällaisista asioista viitsittäis puhua. Ehkä yksin voisin jollekin purkaa huoliani, mutta mun mielestä juuri mies se sitä rohkaisua kaipaa, eikä hän taatusti ala tällaisista asioista puhua ulkopuolisten kanssa.
