Olematon läheisyys, apua!?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Suip*
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä

Suip*

Vasta-alkaja
Vauvaa "tehtäessä" harrastimme päivittäin seksiä. Mutta kun koitti päivä, jolloin tajusin olevani raskaana, seksi loppui kuin seinään. Huono olo, väsymys, kuumuus ja hormonit saivat mielenkiintoni lopahtamaan kaikkeen hellyyteen.
Jopa pieni hali iljetti. Olimme koko odotus-aikani ilman mitään intiimiä. Harvoin tuli oloa, että haluis halia...
Vauva on nyt 2,5 kuukautta. Vieläkään ei olla peittojen alla muuta tehty, kun nukuttu. Edelleenkään ei kiinnosta halia/suukotella, yök!
Kysymys siis teille, MITEN saan seksihaluni takaisin?
Turha ehdotella mitään leluja tai voiteita, ei toimi mulla.
Tuntuu myös, että koko rakkaus mieheen on lopahtanut, kun vauva vie kaiken ajan. Vauva on elämässäni ykkönen, kaikki muu tulee sitten myöhemmin..

Kuitenkaan kaikesta huolimatta, erota en haluaisi.
Mies on ihan hienosti (erilainen mies ;)) kestänyt selibaatti ajan, mutta nyt alkaa itseäkin mietityttää jo, että miten saan oman itseni takaisin tähän maailmaan. Mun maailma on tällähetkellä pelkkää vauvaa. Miehestä on tullut vähän kun... kämppis! :/

En tiedä ymmärskö kukaan selitystä, selvennän kyllä jos ei.
Apua kuitenkin todellakin kaipaan!!
 
Kuulostaapa niin tutulta!
Mulla loppu kaikki halut jo ennen kuin tiesin odottavani esikoista:) Ja kun raskaus paljastui, ilmoitin avokilleni että se alua on nyt sitten rauhoitettu vauvalle. Eikä meidän tarvinu siittä tapella, ei edes keskustella sen jälkeen. Kerran kuksittiin kuin olin viidennellä kuulla, mutte se tuntu musta niin kummalliselta että se sitten todellakin annettiin olla. Synnytyksessä minulla katkesi häntäluu, joten ensimmäisen kerran harrastettiin seksiä 3kk synnytyksen jälkeen. Mua pelotti aivan hirveesti se että sattuuko, mut se tuntuikin ensitä paremmalleemoticon Hiljalleen se osa-alue normalisoitui ja ennen kuin aloin odottamaan tätä seuraavaa tulokasta, normaalia oli että kuksittiin joka päivä, parhaimmillaan moneen kertaan. Ja nyt on taas sama homma, mua ei vois vähempää seksi kiinnostaa, mua ei haittais vaikkei enää ikinä tarvis kuksia! Läheisyyskin ällöttää ja kuvottaa.

Kai se vain on niin että toisilla panettaa koko ajan kun on raskaana, ja toisilla ei sitten yhtään. Sinuna en vielä huolestuisi, koska synnytyksestä on vielä niin vähän aikaa että hormoonit on vielä sekaisin ja elävät omaa elämäänsä ja pyörittävät Sinua siinä sivussa. Anna itsellesi ja omalle kehollesi aikaa, kyllä se luonto taas tikan pojan puuhun ajaa. Puhuminen puolison kanssa auttaa aina, ja siihen kannustan tilanteessa kuin tilanteessa!! Mutta jos alkaa pitemmän päälle tuntumaan ettei innosta, niin kannattee sanoa asiasta vaikka jälkitarkastuksessa, kyllä ne neuvolassa osaavat neuvoa, siittähän ne palkan saavat että tietävät et mikä meitä äiti-ihmisiä milloinkin riivaaemoticon
 
Ei kai se parisuhde seksin puutteeseen kaadu...yhdessä elämiseen tarvitaan muutakin kuin seksi. Nuorempana seksi oli mulle se väline, millä pidetään miehen mielenkiinto yllä. Nyt kun mies on tuossa vieressä eikä oo mihkään lähdössä, ni seksin merkitys on kadonnu. Täytyy kyl myöntää, että muinoin kun tiesin, milloin olisi teoreettinen ovulaation aika, ni kyllä hiukan jopa teki mieli ja ehdottomasti ilman ehkäisyä emoticon mut se oli silloin. Lapsiperheessä mä käsitän kämppismeiningin sillä, ettei edes se lapsi yhdistä vanhempia. Eli kummatkin elää omaa elämäänsä. Eron näkisin aiheelliseksi vasta sitten, kun yhdessä eläminen ei suju esim. kun toinen terrorisoi / vaarantaa kotielon. Niin, ja kyllä mulle vauva on tällä hetkellä se, joka vie kaikki ajan ja ajatukset, mies ja kissat tulee siinä sit siivellä, valitettavasti. 
 
Miten mukava kuulla, et tilanne ei oo vielä menetetty! Huh..
On meillä toki omatkin elämämme, miehellä kaverinsa, mulla... no, vauva!
En tiedä tulisko asiaan muutosta jos pääsis välillä viettämään ihan omaakin aikaa, likkojen kesken baariin tai jotain, muttakun ei mua kiinnosta lähteä mihinkään. :/
Tossa loppukuulla tosin vauva menee mummulle hoitoon koko viikonlopuksi, mutta sillonkin mä ajattelin suunnata tallille ensimmäistä kertaa synnytyksen jälkeen.
Enkä mä osaa enää olla ton miehen kanssa samanlailla, kun alussa, ennen vauvaa.
Meillä on tuore suhde muutenkin, vasta tuli vuosi täyteen, joten ei vielä pitäs olla kyllästymistäkään. Kyllä mä siitä toki tykkään, mut en tiedä onko rakkautta mun puolelta.. :/ Vauva on niin sokaistanu kaikki mun tunteet ja ajatukset etten edes tiedä enää!
Ja mulle on jälkitarkastus aikoja sitten jo tehty, joten sen puolen ei voi tohtorilta kysyä.. Toki varmaan neuvolan tätiltäkin vois kysellä, mutta kun mä olen niin arka kyselemään ulkopuolisilta kuitenki näinkin henkilökohtasia asioita..
Odotuksen aikana olin ihan valmis eromaan koko miehestä! Ja todennäkösesti oltais jo erottu ellei olis tota pientä tyttöä.. Niin kamala, kun se onki ääneen sanoa.

Mua ärsyttää myös ihan super paljon se, että minä olen se, joka hoitaa vauvan (joo se ei tietenkään haittaa!) minä siivoan kodin, minä siivoan koiran jäljet ja hoidan sen, minä siivoan miehen jäljet, joka siis jättää KAIKEN kun tikku p*skaan!!
Asiasta olen moneen kertaan marissut, mut ei mitään muutosta. Harmittaa niin paljon, ku tuntuu et kaikki päivät on täynnä vaan toisen jälkien siivousta, ja mä en voi elää semmosessa kaatopaikassa, kun se.
Tääkin voi olla osasyy ettei minkäänlainen läheisyys nappaa.

Tulipas pitkä selostus ja ehkä hieman ohi aiheenkin... :P
 
Rupesin tässä taas mietiskelemään, kun tytön sain unipäiville...Haittaaks sua oikeesti se, et sua ei läheisyys kiinnosta? Mä en oo koskaan ajatellu, että mun pitäs koko elämän olla joka päivä samanlainen. Sen, mikä mua on joskus kiinnostanu, ei tarvi mua tänään kiinnostaa. Ja rakkaushan ei oo sama asia kuin seksi...tai no kenenkään miehen puolesta en osaa sanoa. Mulle rakkaus on sitä, et suostuu asettumaan aloilleen toisen rinnalle ihan missä mielessä vain. Ei se ole mitään mielenmyllerrystä ja tutinaa polvissa niin kuin sillon joskus, ja sellaisten kohteiden kanssa elämästä tuskin olisi tullut mitään.

Kaatopaikassa eläminen on yks luonteenpiirre, joka ei aina heti suhteen alussa tule näkyviin (varsinkin jos asutaan erillään). Ei sellanen ihminen itse sitä ehkä huomaa, tai jos huomaakin niin ei välitä sellaisesta. Mun mielestä naisen tehtävä ei oo siivota miehen jälkiä tai pestä varta vasten hänen pyykkejään. Mä en pese koskaan esim. kahvinkeitintä (itse en juo) tai pyyhi sokeri- ja pullanmuruja keittimen ympäriltä. Pikkujuttuhan se olisi, vaan olen nähnyt sen turhaksi. Mitäpä tapahtuisi, jos et siivoisi miehesi jälkiä? Olisiko mahdollista udella esim. miehesi äidiltä, onko miehesi aina asunut kaatopaikassa vai onko hänellä ollut siivooja? En lähtisi kuitenkaan etsimään läheisyyden halun loppumista mistään miehesi luonteenpiirteestä. Luulen, että vastaus löytyy jostain aivan muualta, ehkäpä sinusta itsestäsi. Meillä mies ei siivoo koskaan (ehkäpä hän siivoisi jos asuisi yksin tai olisi koti-isä), mutta eipä hän yleensä huomauttelekaan vaikken joka viikko imuroisi. Tosin, usein sanoo ääneen kun huomaan mun siivonneen.

    
 
Minä tein jo alussa selväksi avokille että minä en siivoa hänen jälkiään. Ja jos yhdessä asutaan ja yhdessä sotketaan, niin myös yhdessä siivotaan. Joka kerta kun hän jättää roskia pöydälle, armotta huomautan asiasta, olen lapseni äiti ja siivoan lapseni jälkiä, en aikuisen miehen.

On hienoa jos rakastaa puolisoaan, enemmän itse uskon siihen että parisuhteessa kuuluu kunnioitaa ja arvostaa toista pyyteettömästi. Rakkaus on vain plussaa. Jos seksiä ajatellaan niin meillä tehtiin aikoinaan yhdessä sopimus että kumpikaan ei saa kieltäytyä seksistä ilman kunnon syitä. Kieltäytyminen haavoittaa aina toisen tunteita. Väkisin ja pakolla on eri asia, kuin se että yrittää viritellä itsensä siihen fiilikseen. 

Eihän ne ole ne luonteen piirteet jotka saa hormoonit hyrräämään, naisilla varsinkin enemmän on omien korvien välissä et miten ne halut toimii. Jos miesten luonteesta olisi täysin kiinni tämä meidän seksielämä, niin ihmiset oltais kuoltu sukupuuttoon jo ajat sittenemoticon
Näistä asioista on aina vaikea puhua ulkopuolisille, mut kun ihminen oikein kovasti haluaa muutosta parempaan ihmissuhteissaan tai itsessään niin kyllä sitä rohkeutta aina jostain sen verran saa irti. 
Joskus vauvan tulon jälkeen mies näkee naisensa niin eri tavalla ettei sekään aina tiedä että onko soveliasta harrastaa vaakamamboa äiti-ihmisen kanssa, ja kyllähän naisenkin suhtautuminen mieheensä voi muuttua. 
Kyllä kaikki aina ajan kanssa selviää, voihan se olla et nyt vaan ei ole sen hetki Sinulla ja tilanne voi muuttua nopeastikkin. Älä tee asiasta suuren suurta mörköä päässäsi, puhu puolisolle tai neuvolassa asiasta niin se ei karkaa mahdottomiin mittakaavoihin.
Kyllä se siittä, häntä pystyyn vaanemoticon
 
Oli mukava lukea tuo viimeisin viesti, josta sain muutaman hyvan vinkin omaan samanlaiseen tilanteeseeni.  Meilla monen vuoden yhdessaolon, lapsettomuuden ja sitten onnistuneen IVF-kokemuksen jalkeen laheisyys ja seksi ovat karsineet aika pahasti. On ollut vaikea loytaa vetovoimaa toiseen ja seksihaluja, vaikka yritetty on vaikka mita. Ihmeellista kylla, suhteemme muuten menee paremmin kuin koskaan - kamppistyylilla. Joten paras vaan jatkaa yrittamista, ja luottaa siihen etta halut palaavat joskut takaisin, ja etta molemmat osaamme muuttua samaan suuntaan.
 
pitääpä ottaa puheeks toi sun sopimus -s- miehen kaa ku mä oon aika usein allapäin ku joutuu pettyy uudestaan ja uudestaan ku mies ei vaa haluu mitää enempää ku pienen suukon jos sitäkää... useestikki saan vaa suukon ottalle, ja se nii vituttaa ja tuntuu et oisin joku muu ku sen avovaimo..
 
Takaisin
Top