Odotusajan kirjat

Sudensylin

Päivystävä dosentti
Maaliskuiset 2022
Marraskuiset 2023
Oletteko ajatelleet pitää odotusajasta päiväkirjaa? Mulla oli esikoiselle Masutyypin ensimmäinen kirja ja tykkäsin siitä, mutta tälle toiselle haluaisin ehkä erilaisen. En vain ole löytänyt, onkohan niitä muita? Ja hakusessa nimenomaan odotusajankirja, ei vauvakirja, jossa muutama sivu odotusajalle.
 
Ajattelin myös, että tuollainen odotusajan kirjahan ois kiva, mutta kun googletin niin tuntui tosiaan tulevan aika paljon niitä vauva-ajan kirjoja vastaan. 🤔 Mä oon nyt sit pitänyt sellaista sähköistä päiväkirjaa, johon oon lisännyt myös kuvia. Toisaalta virtuaalisista merkinnöistä vois tehdä itse jonkun valokuvakirjapalvelun kautta jälkeenpäin kirjan, sais samalla laitettua kuvat myös sinne muistoksi. Toki oma askartelunsa siinäkin sit on. 🤷 Eli varmaan jään seuraamaan tätä ketjua, että millaisia ratkaisuja muilla on. 😁
 
Oletteko ajatelleet pitää odotusajasta päiväkirjaa? Mulla oli esikoiselle Masutyypin ensimmäinen kirja ja tykkäsin siitä, mutta tälle toiselle haluaisin ehkä erilaisen. En vain ole löytänyt, onkohan niitä muita? Ja hakusessa nimenomaan odotusajankirja, ei vauvakirja, jossa muutama sivu odotusajalle.
Mulla ei käynyt mielessäkään että tuollaisia odotusajan kirjoja olisi edes olemassa! Nopealla googlettelulla suomenkielisiä aika huonosti, englanninkielisiä löytyi muutama.

Tuo Masutyypin ensimmäinen kirja vaikutti aika kivalta, pitää miettiä jos kävisi sellaisen hankkimassa :smiling-eyes:
 
Kivoiltahan nuo vaikuttaa😍 mutta omalla kohdalla saattaisi käydä niin, että unohtuisi täytellä ja jäisi pölyttymään jonnekin kaapin perukoille😅Mutta ihana muisto raskaudesta varmasti👍
 
Tämmöset kirjat on kyllä ihania :smiling face with heart-eyes: Mulla jäi valitettavasti esikoisen vauvakirjakin täyttämättä :Smiling Face With Open Mouth And Cold Sweat: Mun mies osti mulle viime äitienpäivänä lahjaksi semmosen kirje-kirjan, johon pitää kirjoittaa eriaiheisia kirjeitä lapselle nyt ja ne annetaan vasta kun lapsi on aikuinen. Tais olla englanniksi Letters to my baby, löytyy tilattavaksi ainakin Amazonista, jos jotakuta kiinnostaa. En ole siihenkään ehtinyt vielä kirjoittaa, mutta nyt ehkä voisi koittaa panostaa, kirjoittaa joka toisen esikoiselle ja joka toisen tulevalle vauvalle.
Onneksi nykypäivänä puhelimella saa kuitenkin otettua kuvia kaikesta ja ne pysyy pilvessä tallessa niin on edes jotain, josta muistella.
 
Mulla unohtuisi kaappiin täyttämättä, et en aio hankkia. Esikoisen vauvakirjaan sai jotain kirjattua raskausajalta ja se riittää. :smiling-eyes:
 
Tää olis kiva kyllä mutta sen verran jo muutenkin tulee ponnisteltua rajallisen ajan kanssa, että nää vkl-möllötykset tulee käytettyä viikosta toipumiseen.
 
Takaisin
Top