Nukutteko viikonloppuisin, vapaalla tai lomalla pitenpään?

Yksin ollessa en yleensä nuku pitkään ees vapaapäivinä, sisäinen kello herättää suht aikasin. Paitsi jos oon oikeesti tosi väsynyt.
Miehen kanssa sit saatetaan nukkua pidempäänkin(valvotaankin usein aamuyöhön), ja nousta vasta puolilta päivin. Vaikka sitä heräileekin moneen kertaan, mut usein nukahtaa uudelleen kun jää makoilemaan.
 
Itse en voi nukkua pitempään, herään aina kun lapset heräävät.

Niinpä. Juuri äskettäin muistelin aikaa kun asuin ja elin yksin. Oli äärimmäisen ihanaa sunnuntaiaamuna vain vilkaista kelloa ja kääntää kylkeä, useita kertoja aamun aikana. Mun unirytmi on sellainen että valvoisin 01-02 asti ja unta riittäisi 10-12 saakka.

Harvoin on lapsivapaa ilta ja aamu ja silloin tulee miehen kanssa valvottua ja otettua esim. Viiniä niin unet menee siinä.
 
Muokattu viimeksi:
Lapsi herättää samoihin aikoihin on sitten hoitoa tai ei, mutta lomalla ja viikonloppuisin jään vielä nukkumaan sen jälkeen pojan leikkiessä jonkin aikaa itsekseen. Vähän koiranuntahan se kyllä siitä eteenpäin on.
 
Takaisin
Top