Nopeat liikkeissään

T

Tupsukka

Silmät suurina ihmettelijä
Hellou kaikille!

Olemme puolisoni kanssa yhdessä vasta puolisen vuotta. Olen mieheäni 5 vuotta vanhempi.

En koskaan ole ollut onnellisempi <3. Minua vaivaa se kun mieheni on todellakin sen 5 vuotta nuorempi, kuinka hänen sukunsa suhtautuu oikeasti minuun. Ostimme yhteisen asunnon kun olimme olleet yhdessä vain 4 kk. Ensimmäinen raskausepäily meillä oli maaliskuussa ja siitä meille jäi vauvakuume päälle :).

Mieheni on vakuutellut minulle ettei minun tarvitse ajatuksestani huolehtia kun suku kuitenkin minusta pitää. Kuinka pääsen ajatuksesta eroon, että hänen sukunsa "leimaa" minut mieheni nuoruuden riistäjäksi???
 
Minulle tuli ensimmäisenä mieleen, että olisko sun mahdollista jutella ihan suoraan esim. miehesi vanhempien kanssa. Kerrot, että pelkäät heidän suhtautumistaan sinuun jne - luulen, että siitä voisi tulla avartava keskustelu molemmin puolin.. riippuen tietysti siitä millaset ihmiset on kyseessä.

Me oltiin mun mieheni kanssa seurusteltu kanssa n. puoli vuotta kun päätettiin jättä ehkäisy pois.. (ja nyt ollaan oltu vajaa 2vuotta yhdessä ja meillä on puoli vuotias pieni poika :)) Mies on minua 7 vuotta vanhempi, muttei kyllä missään vaiheessa ole ollut minkäänlaisia epäilyjä kummankaan sukulaisten puolelta. :)
 
Viisi vuotta ei ole minusta kovin paljon, riippuen toki siitä, minkä ikäisiä olette. Ikäero tuntuu pienemmältä mitä vanhempi on, ainakin mun mielestä.
Itselläni on kaksi ja puol vuotta nuorempi mies, kun aloimme seurustella hän oli 20 ja mä 23. Mies asui vielä kotona ja oli juuri päässyt intistä. Seurusteltuamme viikon, mentiin kihloihin ja muutettiin yhteen. Siitä vajaa 1,5 vuotta eteenpäin me mentiin naimisiin ja siitä parin kuukauden päästä aloin odottaa lasta. Kohta ollaan oltu 2 vuotta yhdessä. Meilläkin kaikkin on tapahtunut suht nopealla tempolla ja nykypuun mukaan aika nuorina.
Itse menin ekan kerran naimisiin 18 vuotiaana ja olin naimisissa 5 vuotta, mies vaihtui oikeastaan lennosta nykyiseen. Itsekkin mietin miten miehen perhe suhtautuu siihen, että olen vähän vanhempi ja olen ollut jo naimisissa.. mutta ilmeisesti ne ei vieläkään tiedä sitä että olin naimisissa.. siitä ei olla koskaan puhuttu. Luulen että miehen äiti on iloinen siitä että poika lähti kotoa ja löysi puolison, eikä mieti mitään muuta :)
 
Kiva kuulla että on muitakin nopeasti eteneviä.

Itse lopetin 7,5 vuotta kestäneen suhteen ja muutaman viikon päästä olimme yhdessä hyvinkin tiiviisti. Puolisoni on tällä hetkellä 21 ja itse 26, joten nuoria ollaan. Jutut on molemmilla yhtä lapsellisia, joten taidamme sen puolesta sopia toisillemme kuin nenät päähän ;).

Kaipa se aikaisempi suhde kummittelee vielä taustalla niin ettei täysin uskalla luottaa omaan tunteeseen ja siihen jos toinen oikeasti tarkoittaa sitä mitä sanoo.

 Kiitos kun kerroitte oman tarinanne :)
 
Meillä on sama ikäero mutta toisinpäin: mies on minua 5 vuotta vanhempi (mies 29, minä 24) ja minusta ei ole ikinä ollut paha ikäero, mutta riippuu tietenkin siitä minkä ikäisiä te olette. Tietyssä iässä ikäero tuntuu suuremmalta kuin mitä se oikeasti on. Kuvittelen itseäni jos olisin alkanut seurustelemaan nykyisen mieheni kanssa vaikka 15 vuotiaana, olisi mieheni ollut 20 joka siinä iässä olisi ollut paljon ja itse olisin ollut aivan liian lapsi. Nykyään ei ikäero haittaa mitään, enemmän siitä on hyötyä kaikkien näiden keskenkasvuisten (=omanikäisteni miesten) kanssa oltuani. Mekin liikuimme nopeasti: erosin avomiehestäni syyskuun lopussa 2008, aloimme nykyisen kanssa seurustelemaan kaksi viikkoa myöhemmin lokakuussa 2008, ostimme yhteisen asunnon marraskuussa 2008, tammikuussa 2009 menimme kihloihin ja huhtikuussa 2009 olin jo raskaana :D Kyllä silloin aluksi kauhisteltiin että kun kaikki käy niin nopeasti että olemmeko varmoja ja pärjäämmekö ja jaksammeko jne. Hirveästi maalailtiin sukulaisten puolelta myös piruja seinille että "mitä jos tuleekin ero?" "Jos kyllästytte toisiinne kun olette noin nopeasti edenneet" yms. Mutta meillä auttoi ihan asiallinen keskutelu suurimpien epäilijöiden kanssa. Vauvauutisten ja muiden iloisten asioiden jakaminenkin on ollut helpompaa kun tietää että muut sukulaiset ovat "samalla sivulla" eikä ole epäilyksiä siitä emmekö haluaisi olla yhdessä ja rakastaisi toisiamme. Eli keskustelkaa ja jos tuntuu siltä että vielä jokin jää epäselväksi niin keskustelkaa lisää! Epätietoisuus on raastavaa ja alkaa varmasti jossakin kohtaa rasittamaan suhdettanne jos jää kummittelemaan mieliinne. Te tiedätte mitä haluatte ja sukulaiset osaavat varmasti iloita kanssanne kun tietävät että olette tosissanne :)
 
Meillä miehen kanssa on 23 vuotta ikäeroa ja minä olen se nuorempi. Muutama kuukausi sitten mentiin naimisiin ja kukaan meidän molempien perheiden jäsenistä ei olisi voinut olla onnesta enemmän soikeina kuin olivat. He näkevät saman kuin me, sopivat ja hyvät ihmiset toisilleen. Koskaan ei muutenkaan keneltäkään ole tullut mitään negatiivista (ainakaan suoraan) ja jos tulisi, tietäisin että vika olisi tämän jonkun korvien välissä. Ja suhteellisen nopeita olivat meidänkin liikkeet. Kahden kuukauden seurustelun jälkeen muutimme yhteen. Niin se vaan menee kun löytyy se oikea.
 
Meillä on miehen kanssa ikäeroa 12 vuotta. Mies on 34 ja minä 22. Me muutettiin yhteen n. 3kk seurustelun jälkeen ja samaan aikaan mentiin kihloihin.. Vajaa vuosi oltiin oltu yhessä kun mentiin naimisiin ja nyt 1,5kk sitten syntyi meille kaksospojat. Miehellä on edellisestä avioliitosta jo yksi 12-vuotias poika, mutta eipä se menoa ole haitannu.. :D

Ikä on vaan numeroita, ei siitä stressia kannata ottaa jos on vähän ikäeroa.. Mun äitikin oli aluks ihan kärttynen siitä kun seurustelin 34-vuotiaan, eronneen ja lapsellisen miehen kanssa (poika ei siis asu meitin kanssa vaan äitinsä). Sit kun näki ekan kerran mieheni ja juttelin hänen kanssaan niin suhatutuminen oli ihan eri..
 
Takaisin
Top