Niskaturvotus-ultra

Annisofia

Oman äänensä löytänyt
Millaisia kokemuksia teillä NT-ultrasta? :)
Itsellä se heti juhannuksen jälkeen ja jännittää ihan suunnattomasti! Toiveena tietysti, että pienokaisella kaikki hyvin:Heartred Odotan vain tämän ensimmäisen kolmanneksen olevan ohi, jotta kaikki tämä alun keskenmenon pelko ja epävarmuus hellittäisi. Pidetään peukkuja ja tsemppiä teille muille! :)
 
En malta odottaa ensi viikon ultraa!!!! :happy093 toki jännittää, jopa pelottaa, mutta silti IHANA päästä katsomaan meidän pikkuista :love017

Osaako joku sanoa, milloin viimeistään seuloista pitäisi tulla soitto, jos on jotain hälyttävää? Osa sanoi, että soitto voi tulla ihan parin tunnin päästä, mutta milloinhan se tulee viimeistään..? Tai näkyykö tulokset kannassa/Maisassa jo aiemmin, ettei tarvitse odottaa kirjepostia..? Verikokeet on otettu, joten ne ovat valmiina odottamassa ultratuloksia.
 
Mä en tiedä milloin viimeistään mutta mulle tuli viimeksi soitto varmaan ihan vähä vajaa pari tuntia ultrasta. Se siis voi tulla nopeastikin. Onneksi ehdin kotiin kun järkytys oli niin suuri. Raja hälytykselle oli 1:250 ja mulla oli 1:234 eli ihan vähän oli eroa siihen ettei ois hälyttäny.
 
Mulla on huono ja hyvä kokemus nt-ultrasta. Ja se huono tietenkin värittää näitä seuraavia raskauksia ja jokaista ultraa. Toivottavasti kaikki menisi hyvin ja saataisiin pian huokaista helpotuksesta! :happy:
 
Salaiselle puolelle jo vastasinkin :happy: tänään oli nt-ultra. Hhirrveesti jännitti ennen sitä :nailbiting: mutta huh! Helpotusta! Kaikki oli niinku pitääkin tutkimuksien/mittauksien suhteen ja Vaavelikin vilkutteli ultrassa, nyt vain vielä odottelee verikokeiden tulokset, ensiviikolla pitäisi niiden tulla. Rakenneultraankin jo varasi ajan. Nyt sitten sitä odottelemaan :)
 
Meillä oli eka julkisen puolen ultra ja osallistutaan myös sikiöseulontaan. Ultrauksen perusteella kaikki oli niin kuin tässä vaiheessa kuuluukin olla. Alussa sikiö pomppi, pyöri ja heilutteli raajojaan hyvin innokkaasti, mutta kävi unille ultrauksen loppupuolella, niin kätilö sai näytettyä vähän tarkemmin meille asioita.

Maisaan oli myös tullut seulonnan tulokset ja trisomiariskiluvut ovat 1 : kymmeniintuhansiin eli ilmeisen normaali tulos oman tulkintani mukaan.
 
En malta odottaa ensi viikon ultraa!!!! :happy093 toki jännittää, jopa pelottaa, mutta silti IHANA päästä katsomaan meidän pikkuista :love017

Osaako joku sanoa, milloin viimeistään seuloista pitäisi tulla soitto, jos on jotain hälyttävää? Osa sanoi, että soitto voi tulla ihan parin tunnin päästä, mutta milloinhan se tulee viimeistään..? Tai näkyykö tulokset kannassa/Maisassa jo aiemmin, ettei tarvitse odottaa kirjepostia..? Verikokeet on otettu, joten ne ovat valmiina odottamassa ultratuloksia.

Sulla tais ultra jo tulla ja mennä, mutta vastaan kuitenkin oman kokemuksen. Mulla tuli seulojen tulokset (riskiluvut yms) Maisaan parin tunnin sisällä ultrasta ja samana iltana OmaPostiin sanallisena ”kaikki ok” -kirje :happy:
 
Joo ultra tuli ja meni, ja pienestä terveydenhoitajan veriseulamokailusta huolimatta tulokset tulivat heti ultraa seuraavana päivänä :joyful: kaikki siis hyvin niissä ja odotus voi jatkua taas hieman luottavaisemmin mielin :love017
 
Kiva kuulla että monet ovat jo saaneet hyviä uutisia! Täällä sama on edessä runsaan viikon päästä, ja jännittää ihan hirveästi.
 
Täällä odotellaan vielä n. reilu pari viikkoa ja en ole koskaan toivonut ajan kuluvan näin nopeasti!
 
Osaako joku selventää kuinka nuo riskiluvut suhteutetaan toisiinsa? Mulla kun pelkkä ikä jo antaa reippaasti negatiivisemmat näkymät kuin 1/250.
 
Osaako joku selventää kuinka nuo riskiluvut suhteutetaan toisiinsa? Mulla kun pelkkä ikä jo antaa reippaasti negatiivisemmat näkymät kuin 1/250.
Ne lasketaan jotenkin koneellisesti. Mulla pelkkä ikäriski on 1:152 mutta ens viikon ultran jälkeen voi riskiluku olla jotain ihan muuta. Labratuloksista mulla ei ole vielä tietoa.
 
Meillä nt-ultra ensi tiistaina, viikkoja silloin 13+2. Ei oikeastaan vielä jännitä, uskon että kaikki on hyvin, mutta ei vaan malttaisi odottaa!
 
Päästiin käymään nt-ultrassa aikalailla viimeisinä päivinä, kun jouduin koronan takia karanteeniin. Siellä oli onneksi kaikki hyvin ja saatiin heti seuraavalla viikolla kirje Oma Postiin, että seulojen labratuloksetkin olivat ok :) Oli ihana nähdä mitä siellä mahassa nyt oikein kasvaakaan, yllätyin varsinkin vauvan jaloista, nehän olivat jo ihan pienet jalat! Saatiin kuvia muistoksi, yhdessä on mm. pienet jalkapohjat. Toinen oli sen verran selvä kuva jalasta, että laskettiin vauvalla olevan viisi varvasta siinä jalassa :love017

Seuraavaksi sitten odotetaankin rakenneultraa, johon saatiin aika heti kuin se vain on mahdollista :)
 
Takaisin
Top