E
Emilya
Vieras
Hei!
Ajattelin kirjoittaa tänne, koska toivon kovasti jo pelkän kirjoittamisen auttavan, mutta olisi myös helpottavaa kuulla jonkun ulkopuolisen näkökulmaa tähän asiaan.
Olen kolmekymppinen nainen, naimisissa ja pienten lasten äiti. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 12 vuotta. Mies on ensimmäinen ja ainoa seurustelukumppanini. Nuorempana ja ennen kuin tapasin mieheni, olin ihastunut vain naisiin. Luulin, että olisin lesbo, mutta kun tapasin mieheni ja ihastuin häneen, sellaiset ajatukset jäivät. Naisen kanssa en ole siis koskaan ollut suhteessa. Mieheni tietää, että olen ollut ihastunut naisiin, mutta ajattelee, että se oli ns. nuoruuden epävarmuutta ja itsensä etsimistä.
Koko tänä aikana kun olemme olleet yhdessä, en ole ollut toiseen ihastunut. Näihin vuosiin on mahtunut paljon: opiskelua, valmistumista ja töitä, raskaudet, lasten syntymät ja kotiäitivuodet. Mieheni käy töissä ja itse olen vielä jonkin aikaa nuorimman lapsen kanssa hoitovapaalla. Minä olen se, joka ottaa päävastuun lapsista ja ns. pyöritän tätä arkea ja kotia. Mies käy töissä ja muuten menee aika paljon omia menojaan ja tekee omia juttujaan. Tuntuu, että olemme välillä enemmän kavereita kuin aviopuolisoita. Seksiä on aika harvoin, mutta silloin kun sitä on, nautin siitä kyllä. Koen, että olen paljon yksin lasten kanssa eikä meillä ole kunnollista tukiverkostoa. Minulla ei ole juurikaan ystäviä eikä ketään aikuista ihmistä, jolle voisin puhua asioistani. Mieheni kanssa emme keskustele kovin syvällisistä asioista, ja olemme muutenkin aika erilaisia ihmisiä.
Nyt sitten syksyn koittaessa alkoi yhdellä lapsista esikoulu ja kuin salama kirkkaalta taivaalta ihastuin korviani myöten lapsen opettajaan, joka on nainen kuten minäkin. Tilanne on kaikella tavoin hyvin hämmentävä ja välillä ahdistavakin. En yllättynyt siitä, että ihastuksen kohteeni on nainen, nyt vain vuosia vanhempana myönsin itselleni, että taidan sitten kuitenkin olla ainakin bi-seksuaali. Vaikka toisaalta en haluaisi luokitella ihmisiä, vaan yritän ajatella, että ihastumme sieluun ja persoonaan, emme sukupuoleen. Näen tätä naista päivittäin ja luonnollisesti joudun olemaan tekemisissä hänen kanssaan. En tiedä hänestä juuri mitään, en esim. sitä onko hän varattu ja mikä hänen seksuaalinen suuntautumisensa on. Hän on kaunis, minua hieman vanhempi, mukava, ihanan reipas ja pirteä. Hän on jollain tavalla erilainen kuin kukaan, jonka olen tavannut. Minulla on myös hauska tunne, että olen tavannut hänet jossain aiemmin. Hänessä on jotain tuttua, mutta myös jotain jännittävää ja kiehtovaa. Ihastumisen tunne on hyvin voimakas, ajattelen häntä lähes koko ajan ja haaveilen siitä, että olisimme yhdessä. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä vai tehdäkö yhtään mitään. Miehelleni en ole tästä kertonut, koska tiedän, että tämä loukkaisi häntä eikä hän ymmärtäisi alkuunkaan.
Huomaan miettiväni nyt paljon menneisyyttä ja melkein katuvani joitakin tekemättä jäämiä asioita. Miksi menimme mieheni kanssa niin nuorina naimisiin? Millaista elämäni olisi nyt, jos olisinkin löytänyt naisen rinnalleni? Millaista seksi naisen kanssa olisi? Lapseni ovat parasta, mitä minulle on tapahtunut ja olen aina halunnut olla äiti. En kuitenkaan koe olevani täysin onnellinen tällaisessa suhteessa, josta puuttuu romantiikka ja yhdessäolo, läheisyys ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Mietin, mitä muuta minulla olisi mahdollisuus vielä kokea. Perusasiat meillä on kuitenkin hyvin ja lapset ovat onnellisia ja voivat hyvin. Omat vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen. Isälläni oli paljon naisystäviä ja hän petti äitiäni. Olen aina ajatellut, että haluan antaa lapsilleni toisenlaisen mallin ja ehjän kodin, ja että me emme kyllä mieheni kanssa eroa vaikka mikä olisi.
Kiinnostus tutustua lapsen opettajaan on kova, ja olen jo pohtinut, miten saisin kyseltyä hänen elämästään ja vaikka perhetilanteestaan. Tiedostan hyvin, että hänen täytyy pitää suhteemme ammatillisena ja se estää meitä tutustumasta paremmin. Tämä on järjellä ajateltuna hyvä asia, mutta sydän sanoo muuta ja elättelee toiveita. Tiedän, etten voi ilmaista kiinnostustani hänelle millään tavalla, mutta on kummallista huomata, mitä sitä yhtäkkiä olisi valmis tekemään saadakseen haluamansa. Mielessäni olen jo pettänyt miestäni ja saattaisin tehdä sen ihan oikeasti, jos tilanne olisi sellainen. No, mitä todennäköisimmin tämä nainen on ainakin hetero ellei varattu, ja pitää minua vain aivan tavallisena äitinä muiden joukossa. En halua vältellä häntä, vaan vaikka sitten vain nauttia tästä tunteesta, jos en muuta voi.
Olen miettinyt, miksi ihastuin juuri nyt ja juuri häneen. Olen pohtinut tätä aika syvällisestikin mielessäni. Koetan olla järkevä, mutta ihastuneena se on niin vaikeaa. Tuntuu välillä, etten oikein pysty keskittymään mihinkään muuhun, kuin tämän naisen ajattelemiseen. Mies kysyi minulta, mikä minua oikein vaivaa, olen kuulemma erilainen kuin ennen. Läheisyys mieheni kanssa ei kiinnosta. Järki sanoo koko ajan, että tämä on typerä tilanne ja menee kyllä ohi aikanaan. Tunteet kuitenkin taistelevat vastaan sinnikkäästi.
En tiedä, millaista apua edes haen tämän kirjoittamisella. Yritän mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja nauttia ihastumisen tunteesta. Haaveilu ei onneksi ole kiellettyä enkä ole tehnyt mitään väärin, kun ihastuin. Pitkässä parisuhteessa ihastumisia varmasti tulee ja menee. En voi kuitenkaan olla miettimättä, millaista olisi olla naisen kanssa. Tuntuu, että tilanne on nyt aivan erilainen, kun ihastuksen kohde on nainen. Mietin, mitä menetän ja mitä voisi olla.
Syksyisin terkuin Emilya
Ajattelin kirjoittaa tänne, koska toivon kovasti jo pelkän kirjoittamisen auttavan, mutta olisi myös helpottavaa kuulla jonkun ulkopuolisen näkökulmaa tähän asiaan.
Olen kolmekymppinen nainen, naimisissa ja pienten lasten äiti. Mieheni kanssa olemme olleet yhdessä 12 vuotta. Mies on ensimmäinen ja ainoa seurustelukumppanini. Nuorempana ja ennen kuin tapasin mieheni, olin ihastunut vain naisiin. Luulin, että olisin lesbo, mutta kun tapasin mieheni ja ihastuin häneen, sellaiset ajatukset jäivät. Naisen kanssa en ole siis koskaan ollut suhteessa. Mieheni tietää, että olen ollut ihastunut naisiin, mutta ajattelee, että se oli ns. nuoruuden epävarmuutta ja itsensä etsimistä.
Koko tänä aikana kun olemme olleet yhdessä, en ole ollut toiseen ihastunut. Näihin vuosiin on mahtunut paljon: opiskelua, valmistumista ja töitä, raskaudet, lasten syntymät ja kotiäitivuodet. Mieheni käy töissä ja itse olen vielä jonkin aikaa nuorimman lapsen kanssa hoitovapaalla. Minä olen se, joka ottaa päävastuun lapsista ja ns. pyöritän tätä arkea ja kotia. Mies käy töissä ja muuten menee aika paljon omia menojaan ja tekee omia juttujaan. Tuntuu, että olemme välillä enemmän kavereita kuin aviopuolisoita. Seksiä on aika harvoin, mutta silloin kun sitä on, nautin siitä kyllä. Koen, että olen paljon yksin lasten kanssa eikä meillä ole kunnollista tukiverkostoa. Minulla ei ole juurikaan ystäviä eikä ketään aikuista ihmistä, jolle voisin puhua asioistani. Mieheni kanssa emme keskustele kovin syvällisistä asioista, ja olemme muutenkin aika erilaisia ihmisiä.
Nyt sitten syksyn koittaessa alkoi yhdellä lapsista esikoulu ja kuin salama kirkkaalta taivaalta ihastuin korviani myöten lapsen opettajaan, joka on nainen kuten minäkin. Tilanne on kaikella tavoin hyvin hämmentävä ja välillä ahdistavakin. En yllättynyt siitä, että ihastuksen kohteeni on nainen, nyt vain vuosia vanhempana myönsin itselleni, että taidan sitten kuitenkin olla ainakin bi-seksuaali. Vaikka toisaalta en haluaisi luokitella ihmisiä, vaan yritän ajatella, että ihastumme sieluun ja persoonaan, emme sukupuoleen. Näen tätä naista päivittäin ja luonnollisesti joudun olemaan tekemisissä hänen kanssaan. En tiedä hänestä juuri mitään, en esim. sitä onko hän varattu ja mikä hänen seksuaalinen suuntautumisensa on. Hän on kaunis, minua hieman vanhempi, mukava, ihanan reipas ja pirteä. Hän on jollain tavalla erilainen kuin kukaan, jonka olen tavannut. Minulla on myös hauska tunne, että olen tavannut hänet jossain aiemmin. Hänessä on jotain tuttua, mutta myös jotain jännittävää ja kiehtovaa. Ihastumisen tunne on hyvin voimakas, ajattelen häntä lähes koko ajan ja haaveilen siitä, että olisimme yhdessä. En tiedä, mitä minun pitäisi tehdä vai tehdäkö yhtään mitään. Miehelleni en ole tästä kertonut, koska tiedän, että tämä loukkaisi häntä eikä hän ymmärtäisi alkuunkaan.
Huomaan miettiväni nyt paljon menneisyyttä ja melkein katuvani joitakin tekemättä jäämiä asioita. Miksi menimme mieheni kanssa niin nuorina naimisiin? Millaista elämäni olisi nyt, jos olisinkin löytänyt naisen rinnalleni? Millaista seksi naisen kanssa olisi? Lapseni ovat parasta, mitä minulle on tapahtunut ja olen aina halunnut olla äiti. En kuitenkaan koe olevani täysin onnellinen tällaisessa suhteessa, josta puuttuu romantiikka ja yhdessäolo, läheisyys ja yhteiset kiinnostuksen kohteet. Mietin, mitä muuta minulla olisi mahdollisuus vielä kokea. Perusasiat meillä on kuitenkin hyvin ja lapset ovat onnellisia ja voivat hyvin. Omat vanhempani erosivat, kun olin teini-ikäinen. Isälläni oli paljon naisystäviä ja hän petti äitiäni. Olen aina ajatellut, että haluan antaa lapsilleni toisenlaisen mallin ja ehjän kodin, ja että me emme kyllä mieheni kanssa eroa vaikka mikä olisi.
Kiinnostus tutustua lapsen opettajaan on kova, ja olen jo pohtinut, miten saisin kyseltyä hänen elämästään ja vaikka perhetilanteestaan. Tiedostan hyvin, että hänen täytyy pitää suhteemme ammatillisena ja se estää meitä tutustumasta paremmin. Tämä on järjellä ajateltuna hyvä asia, mutta sydän sanoo muuta ja elättelee toiveita. Tiedän, etten voi ilmaista kiinnostustani hänelle millään tavalla, mutta on kummallista huomata, mitä sitä yhtäkkiä olisi valmis tekemään saadakseen haluamansa. Mielessäni olen jo pettänyt miestäni ja saattaisin tehdä sen ihan oikeasti, jos tilanne olisi sellainen. No, mitä todennäköisimmin tämä nainen on ainakin hetero ellei varattu, ja pitää minua vain aivan tavallisena äitinä muiden joukossa. En halua vältellä häntä, vaan vaikka sitten vain nauttia tästä tunteesta, jos en muuta voi.
Olen miettinyt, miksi ihastuin juuri nyt ja juuri häneen. Olen pohtinut tätä aika syvällisestikin mielessäni. Koetan olla järkevä, mutta ihastuneena se on niin vaikeaa. Tuntuu välillä, etten oikein pysty keskittymään mihinkään muuhun, kuin tämän naisen ajattelemiseen. Mies kysyi minulta, mikä minua oikein vaivaa, olen kuulemma erilainen kuin ennen. Läheisyys mieheni kanssa ei kiinnosta. Järki sanoo koko ajan, että tämä on typerä tilanne ja menee kyllä ohi aikanaan. Tunteet kuitenkin taistelevat vastaan sinnikkäästi.
En tiedä, millaista apua edes haen tämän kirjoittamisella. Yritän mennä päivä kerrallaan eteenpäin ja nauttia ihastumisen tunteesta. Haaveilu ei onneksi ole kiellettyä enkä ole tehnyt mitään väärin, kun ihastuin. Pitkässä parisuhteessa ihastumisia varmasti tulee ja menee. En voi kuitenkaan olla miettimättä, millaista olisi olla naisen kanssa. Tuntuu, että tilanne on nyt aivan erilainen, kun ihastuksen kohde on nainen. Mietin, mitä menetän ja mitä voisi olla.
Syksyisin terkuin Emilya
