tättärä
Puuhakas puhuja
Tästä asiasta olen jo useasti marmattanut palstoilla... Tuossa naapurissa asuu sukulaisperhe, jossa on yksi tenava, 7v tyttö. Tyttö on aina tottunut saamaan vanhemmiltaan kaiken periksi - pienestä pitäen häntä on kasvatettu lähinnä seuraavan kaltaisilla "keskusteluilla":
Tyttö juoksee tielle, äiti huutaa naama punaisena:
- Ei juosta tielle
Tyttö jatkaa tietysti juoksuaan
- Nyt pois sieltä, auto voi ajaa päälle, äiti kiljuu
Tyttö ei tietenkään tule. Äiti:
- Nyt heti pois sieltä.
Tyttö jatkaa nauraen juoksuaan, äiti huutaa:
- No mene sitten ja jää auton alle! (Miten helppo tämäkin tilanne olisi ollut hoitaa yksinkertaisesti hakemalla lapsi pihaan ja estämällä tielle juoksu...)
Aiemmin tilanne oli siedettävä, nimittäin alle 7-v tuo ei koskaan ulkoillut ilman vanhempiaan... Nykyään tämä on riistäytynyt käsistä, tyttö suorastaan asuu meillä - eikä minulla tai miehelläni ole mitään sanomista asioihin - lapsemmekin kärsivät tilanteesta, kun tuo neiti tulee aina meille kuin kotiinsa ja tuntuu pitävän itseään niin ylivoimaisen hurmaavana, että totta kai meidän lapsemme haluavat viettää kaiken aikaansa hänen kanssaan. Hän tulee kun sattuu huvittamaan ja lähtee, kun itse tahtoo (tosin aivan viime aikoina on sentään alkanut uskoa miestäni, mutta jos olen yksin lasten kanssa ei ole toivoakaan saada tyttöä ulos) Vanhempia ei kiinnosta tippaakaan se, että me olemme pyytäneet pitämään tytön kotona koulun jälkeen ainakin muutaman tunnin - meillä on myös ekaluokkalainen ja meidän poika kyllä kaipaa koulun jälkeen lepoa ja rauhaa eikä määräilevää serkkua komentamaan. Lisäksi usein tyttö tulee tänne meille kertomaan, miten kiva se ja se kaveri koulussa on ja niiiiin paljon hauskempaa olisi olla näiden kanssa (nuo eivät vielä ole kerinneet vielä kyllästymään siihen, että tämä neiti ei suostu koskaan kompromisseihin vaan haluaa aina määrätä tahdin).
Vanhemmille jos yritämme tytön käytöksestä mainita niin kommentoivat vain, että lapset nyt ovat tuollaisia ja kyllä koulussa sitten jatkossa opetetaan käyttäytymään.
Pientä esimerkkiä siitä millaista on, kun tuo naapurin neiti tulee "hakemaan meidän lapsia ulos leikkimään". Eilen poika tuli kotiin koulusta ja sovimme keskenämme, että syödään välipala, tehdään läksyt ja katsotaan ennen uloslähtöä elokuva "Hachiko"... Olimme juuri aloittaneet elokuvan, kun serkku ryntää sisälle "Tuleeko teidän E ja S pihalle?" "Eivät tule nyt, kun me katsomme ensin tämän elokuvan." "Mikä elokuva se on?" "Hachiko." "Mistä se kertoo?" "Akita-koirasta. Mene nyt ulos odottamaan, lapset tulevat kyllä sitten." "Enkä mene, mä tuun sisälle odottamaan." Sitten alkaa sohvalla hyppiminen ja yritän ajaa tyttöä kotiinsa sanoen, että tullaan sitten hakemaan. "Ei, kun M (meidän 1vuotias) on kanssa tässä pomppimassa niin kyllä mäkin voin!" "MENE PIHALLE SIITÄ!" "Ei saa komentaa! Mulla ei ole ketään kaveria, mun pitää aina olla yksin, aina te kiusaatte mua!" ... No, se elokuva jäi häiriön takia sitten katsomatta ja otin koiran ja omat tenavat mukaan ulos, missä sama meno jatkui. Tyttö komentelee, etten saa päästää koiraa irti (tuo juoksee lelujensa perässä ja tytön mielestä sitä ei saa "villitä". JA tuo on siis liki jokapäiväistä...... Vanhempia ei koskaan näy vilaukseltakaan, kerran tein testin kauanko tyttö voi olla täällä pihassa, ennen kuin nuo tulevat kyselemään ja vielä seitsemän tunnin kuluttuakaan noita ei näkynyt, mutta onneksi likka sillä erää häipyi. Useammin kuin kerran olen sanonut äidilleen, että tuo on kyllä tervetullut meille, mutta ensin olisi hyvä hieman kotona ottaa puheeksi se, miten käyttäydytään........... Joskus nuo ovat sanomisistani loukkaantuneet ja pitäneet tytön jonkin aikaa kotosalla (telkkarin ääressä, ei koskaan näy ulkona noina aikoina), mutta sittemmin tilanne aina palaa ennalleen ja kerta kerralta vaikeutuen.
Tyttö juoksee tielle, äiti huutaa naama punaisena:
- Ei juosta tielle
Tyttö jatkaa tietysti juoksuaan
- Nyt pois sieltä, auto voi ajaa päälle, äiti kiljuu
Tyttö ei tietenkään tule. Äiti:
- Nyt heti pois sieltä.
Tyttö jatkaa nauraen juoksuaan, äiti huutaa:
- No mene sitten ja jää auton alle! (Miten helppo tämäkin tilanne olisi ollut hoitaa yksinkertaisesti hakemalla lapsi pihaan ja estämällä tielle juoksu...)
Aiemmin tilanne oli siedettävä, nimittäin alle 7-v tuo ei koskaan ulkoillut ilman vanhempiaan... Nykyään tämä on riistäytynyt käsistä, tyttö suorastaan asuu meillä - eikä minulla tai miehelläni ole mitään sanomista asioihin - lapsemmekin kärsivät tilanteesta, kun tuo neiti tulee aina meille kuin kotiinsa ja tuntuu pitävän itseään niin ylivoimaisen hurmaavana, että totta kai meidän lapsemme haluavat viettää kaiken aikaansa hänen kanssaan. Hän tulee kun sattuu huvittamaan ja lähtee, kun itse tahtoo (tosin aivan viime aikoina on sentään alkanut uskoa miestäni, mutta jos olen yksin lasten kanssa ei ole toivoakaan saada tyttöä ulos) Vanhempia ei kiinnosta tippaakaan se, että me olemme pyytäneet pitämään tytön kotona koulun jälkeen ainakin muutaman tunnin - meillä on myös ekaluokkalainen ja meidän poika kyllä kaipaa koulun jälkeen lepoa ja rauhaa eikä määräilevää serkkua komentamaan. Lisäksi usein tyttö tulee tänne meille kertomaan, miten kiva se ja se kaveri koulussa on ja niiiiin paljon hauskempaa olisi olla näiden kanssa (nuo eivät vielä ole kerinneet vielä kyllästymään siihen, että tämä neiti ei suostu koskaan kompromisseihin vaan haluaa aina määrätä tahdin).
Vanhemmille jos yritämme tytön käytöksestä mainita niin kommentoivat vain, että lapset nyt ovat tuollaisia ja kyllä koulussa sitten jatkossa opetetaan käyttäytymään.
Pientä esimerkkiä siitä millaista on, kun tuo naapurin neiti tulee "hakemaan meidän lapsia ulos leikkimään". Eilen poika tuli kotiin koulusta ja sovimme keskenämme, että syödään välipala, tehdään läksyt ja katsotaan ennen uloslähtöä elokuva "Hachiko"... Olimme juuri aloittaneet elokuvan, kun serkku ryntää sisälle "Tuleeko teidän E ja S pihalle?" "Eivät tule nyt, kun me katsomme ensin tämän elokuvan." "Mikä elokuva se on?" "Hachiko." "Mistä se kertoo?" "Akita-koirasta. Mene nyt ulos odottamaan, lapset tulevat kyllä sitten." "Enkä mene, mä tuun sisälle odottamaan." Sitten alkaa sohvalla hyppiminen ja yritän ajaa tyttöä kotiinsa sanoen, että tullaan sitten hakemaan. "Ei, kun M (meidän 1vuotias) on kanssa tässä pomppimassa niin kyllä mäkin voin!" "MENE PIHALLE SIITÄ!" "Ei saa komentaa! Mulla ei ole ketään kaveria, mun pitää aina olla yksin, aina te kiusaatte mua!" ... No, se elokuva jäi häiriön takia sitten katsomatta ja otin koiran ja omat tenavat mukaan ulos, missä sama meno jatkui. Tyttö komentelee, etten saa päästää koiraa irti (tuo juoksee lelujensa perässä ja tytön mielestä sitä ei saa "villitä". JA tuo on siis liki jokapäiväistä...... Vanhempia ei koskaan näy vilaukseltakaan, kerran tein testin kauanko tyttö voi olla täällä pihassa, ennen kuin nuo tulevat kyselemään ja vielä seitsemän tunnin kuluttuakaan noita ei näkynyt, mutta onneksi likka sillä erää häipyi. Useammin kuin kerran olen sanonut äidilleen, että tuo on kyllä tervetullut meille, mutta ensin olisi hyvä hieman kotona ottaa puheeksi se, miten käyttäydytään........... Joskus nuo ovat sanomisistani loukkaantuneet ja pitäneet tytön jonkin aikaa kotosalla (telkkarin ääressä, ei koskaan näy ulkona noina aikoina), mutta sittemmin tilanne aina palaa ennalleen ja kerta kerralta vaikeutuen.
