Mun mies!

S

squiik

Satasella mukana keskusteluissa
En jaksa tilittää koko tarinaa, mutta tiivistettynä: mies tekee vain töitä 24/7, koska "jonkun on pakko, koska mä en tee mitään", miestä ei kiinnosta auttaa koirien kanssa (ymmärrän kyllä, koska koirathan on mun valinta, mutta joskus sitä apua tarttis), mies ei oikein jaksa tuota lapsenhoitoa - paitsi, jos lapsi on hyvällä tuulella/joku kehuu lasta. On toki hyviäkin puolia, mutta tänään meni hermot näihin juttuihin.

Kaikki paska on sitten mun vastuullaemoticon
 
Kuulostaapa tutulta toi töiden teko..
Ne on tärkeimpiä maailmassa ja menevät kaiken
ohi. Oon kanssa aivan kypsä asiaan. Ei meillä ihan 24/7
töitä tee mutta niin paljon että mua ottaa pattiin aika
tehokkaasti. Itse sit on vaan jaksettava kaikki kotona.

Eli sympatiani ovat puolellasi...
 
Nämä taitaa olla näitä ikuisuusjuttuja ja ei tietenkään pitäisi valittaa, koska mies on "kunnon mies" - ei käy baareissa/juhlimassa, ei juo mitään alkoholia jne. Ymmärrän, ettei mies sinänsä ilkeyttään töitä tee, vaan kuvittelee varmasti, että hänen on tosiaan pakko tehdä hommia, että perhe saa ruokaa.

Ottaa vaan välillä niiin päähän, kun olen itse aika väsynyt, eikä tuon pikkukiiturin kanssa voi herpaantua hetkeksikään. Nytkin mies on työmatkalla ja neidin päiväunet menevät sopivasti koirien kanssa ulkoillessa eli itse en pääse lepäämään yhtään...
 
joo samma här. kyseessä on kunnon mies, mutta
mutta...

mä kanssa 1 kk ikäisen babyn kanssa näännyn täällä
enkä saa vauvan vaivoilta hetkenkään lepoa. edes käsiä
vapaaksi. wc:hen pääseminenkin on luksusta. välillä pitää sitten
vaan jättää huutamaan. mut sitä ei tekis mielellään koska
siitä rauhoittumaan saaminen on taas isomman työn takana.
 
Se on just sitä ettei viittisi "kitistää" ns. kunnon miehelle. Munkin mies on jaksannut tukea mua tosi hyvin kun mulla on ollut järkyttävää pahoinvointia jo pari kuukautta. Hän huolehtii ruokaostokset jnejne MUTTA!!! Hän ei sitten millään tajua että olen niin poikki ja pahoinvoiva etten todellakaan halua vieraita käymään meille sillä päiväni menee sängyssä ja vessanpönttöä halatessa. En tietenkään halua rajoittaa sen sosiaalista elämää, sen kun menisi käymään kavereilla ja baarissa ja ihan missä vaan mutta ei, vieraat täytyy kutsua meille. Niin. Ärsyttävää
 
Tilitän nyt tähän samaan ketjuun, kun se sama mies taas ärsyttää emoticon

Ihmettelen vaan, miten voi olla niin vaikeaa kertoa AJOISSA menoistaan? Eilen iltapäivällä se kertoi, että "ai niin, mulla on huomenna..." Varsinkin, kun mulla oli menoa (kilpailut) tänään myös ja jouduin sitten ottamaan lapsen mukaan, koska mieshän ei voi järjestää hoitajaa, koska hänen menonsa on tärkeämpi.

Miten voi olla niin vaikeaa tsempata itsensä sängystä ylös ja AUTTAA edes jossain asiassa? Mulla herätys tänään klo 6.15. Laitoin itseni kuntoon, vein koirat kunnon lenkille, herätin, puin, syötin vauvan ja MIES NUKKUU. Kun menin kysymään päivän ohjelmasta ja sain selville, että lapsi tosiaan on mun vastuulla ja se vain kohautti olkapäitään ja hyvä ettei kääntänyt kylkeä.

Miten voi olla niin vaikeaa tajuta laittaa koirille VALMIIKSI KUPPEIHIN ANNOSTELLUT ruuat lattialle ja myös vesikuppi?! Onneksi en ollut poissa kauaa, kun mun päivän pelit meni ihan pieleen ja koirat saivat aamuruuat puoliltapäivin.

Ja kun en voi koko ajan erikseen olla pyytämässä apua ja neuvomassa, koska neuvot mies sitten taas ottaa arvosteluina, eikä tee sitä vähääkään
 
Joo, sellaisen on vaikea ymmärtää elämän realiteettejä, jokka ei vietä aikaansa 24/7 vauvan kanssa. Mun järjen mukaan siis ihan luonnollista. Mä olen niiiiiiin toivonut, että mun mies ehdottaisi joskus, että kuule pidä sinä äityli aivan vapaa päivä ja lähde kotoa ja shoppaile tai mene kampaajalle tai hierontaan tai kauneushoitolaan tai juoksemaan...ja hän hoitaisi kaiken sen, minkä minä normaalisti teen päivän aikana. Olisihan se aivan eri asia kuin rallattaa tytön kanssa 10 min samalla telkkaria katsoen ja sännätä taas traktorin kimppuun. Mä en oo milloinkaan sopinu sellasta sääntöö, että hän hoitaa talon ulkopuoliset hommat ja minä sisäiset, mut niin se vaan on ruvennu menemään. On aivan totta, että jos asiasta sanoo, mies loukkaantuu. Minä harvemmin mistään sanon, mutta senkin kerran mies on heti piikit pystyssä ja puolustautuu näkemättä sitä epäkohtaa, josta huomautan. Mutta...mä yritän kestää, yrittäkää muutkin, ei tää voi ikuisuutta kestää.
 
No joo, välillä tuntuu, että sen on vaikea ymmärtää minkään elämän realiteetteja, kun tekee töitä sen 24/7...

Sillä on myös hukassa, että koirat käy vähintään kolme kertaa päivässä ulkona joka päivä. Toki ne on mun koiria pääasiassa ja mielelläni niiden kanssa touhuan, mutta kuten tänään taas, olisi voinut edes pikapissattaa ne ennen töihinlähtöään, kun mä yritin vauvan unien ajan nukkua omaa migreeniä pois. Aina pitää erikseen osata pyytää apua...Grrrrr.
 
Meillä kanssa sama... koiria ei ole, mutta kissoja... Meillä jo 2-vuotias poika ja toinen tulossa.. Mies töissä aamu 8 suunnilleen ilta 10... koti jää mulle, silti herran pitää saada nukkua pitkään yms. ottaa välillä päähän tää, mutta toisaalta jotku asiat ymmärränki... Mutta miksi pitää purkaa kaikki se työstressi tai mikälie niin muhun??? Ollaan ilkeitä ja vasta kun jotain halutaan niin ollaan kilttejä? Onko muilla samanlaisia aikoja? Meillä just menossa sellanen...
 
Mun mies on vähän sellainen uppoutuja. Ei siis ilkeä oikeastaan, mutta ei vaan kuule eikä näe mitään, kun tekee omia hommiaan. Tekee yleensä aamupäivän töitä koneella ja lähtee sitten työpaikalleen ja usein tekee hommia koneella myös työpäivän jälkeen eli 21--> 

Aina saa olla erikseen pyytämässä apua tai patistelemassa, että leikkis edes hetken pikkuneidin kanssa. Turha sille on mitään jutellakaan, kun ei se kuule mitään. Ja jos jostain kotihommasta muistuttaa edes hiukan, se ei kuuntele sitä vähääkään, koska se on heti nalkuttamista. Herra on myös vähän sellainen hienohelma, että kakkavaippojen vaihto, vessanpesu ja muut ikävämmät jutut ei hänelle sovi.

Illalla sitten, kun ensin valvoo ties miten pitkään kun on koneella, jaksaa sängyssä paijata vain, jos itse haluaa "jotain" ja suuttuu sitten, jos en jaksa ihan joka kerta olla valmiina, kun tekis mieli nukkuakin joskus.

...että tämmönen kausi meillä tällä hetkellä emoticon
 
Tietokone, telkkari...mikä helvetti niissä laitteissa miehiä vetää...milloinkahan mää voisin istahtaa sohvalle luurit korvis ja uppoutuu vaiks Matkaoppaisiin...kyllä mää joka päivä mulkoilen miestä selän takaa vauva sylis, kun se vaan istuu nenä kiinni tietokoneen ruudussa tai syö olohuoneen lattialla katselleen turhanpäiväisyyksiä eikä vauva saa tulla lattialle leikkimään silloin...mua harmittaa jo vauvan puolesta, en sano kuitenkaan mitään. Me mennään sit talon toiseen päähän leikkimään. Ja sit mies on joskus kehdannu ihmetellä ääneen, kun ME eristäydytään hänestä. Vaippaa mies kyllä vaihtaa ja joka kerta laittaa talkkiakin (ärjyy jos minä en laita talkkia) mutta noin yleensä antaa tytön aina tehdä vaippaan. Harmittaa se, sillä minä käytän tyttöä pöntöllä monta kertaa päivässä (aina vaipanvaihdon yhteydessä + extrat) ja tyttö tykkää siitä. Tytön nukutukseen osallistuu silloin kun hänelle sopii, tulee hätiin yleensä siinä vaiheessa kun nukkuminen viivästyy ja minä olen saanut osakseni kaikkin tytön temppuilut.

No kukapa muukaan ilkeilyt saisi osakseen kuin se lähin ihminen kotona. Mies on nyt hieman rauhoittunut, mut kaukana ei oo se aika, kun se mulle huusi: "Mitä säkin siinä aina vittuilet!!!!!" (että kaikki häneltä aina vaatimassa jotain.) Olin kuin puulla päähän lyötynä. Noina aikoina en pahemmin uskaltanut puhua ja tarkkaan harkitsin, mitä sanoin (mikä ei musta oo kyl kovin reilua). Eilen oli kyl aika kiltti, kun oltiin istuttu koko päivä sisällä tytön kanssa kun sato ja oli kylmää, ja illalla selkiinty ni mies sano että mene vain ulos kun mieles tekee ja että kyllä he pärjäävät. Ihmettelin kyl vähän, mut hetken ajan kävin nurmikkoo leikkaamassa.
 
Mun mies oli odotuksen ajan tosi huomaavainen ja aina huolehti että onko kaikki hyvin ja kyseli aina miten päivä meni. Kun meidän pikku mies syntyi, niin hän pääsi (tai joutui, miten itse koki) hoitamaan vauvaa kun itse olin leikeltynä sängyn pohjalla ekan viikon pari. Sen jälkeen olen saanut olla joka ikinen päivä 24/7 vauvan kanssa ja poikani täyttää kohta 9kk. Se voi tuntua pieneltä ajalta, mutta olisi ihan kiva joskus päästä vaikka kasvohoitoon tai johonkin muualle, niin sitten jaksais paremmin. Kun tätä ehdotan hänelle, hän kysyy, mihin ajattelin vauvan laittaa???

Mieheni mielestä vaimon tulisi hoitaa lapsi ja koti. Ja heti tulee nalkutusta jos on jäänyt imuroimatta tai tiskaamatta. Turha häneltä on apua pyytää ainakaan kotitöihin koska hän mieltää ne vaimon työksi. Onneksi hän joskus ottaa pojan ja pelaa hänen kanssaan siksi ajaksi että saan tyyliin tiskattua tai imuroitua, mutta siihen se sitten jääkin. Kun olen saanut homman tehtyä, lapsi tulee mulle automaattisesti. Vaippaa hän ei vaihda ellei ole aivan pakko. Lapseni herää aamulla 7-8 aikaan ja illalla menee nukkumaan n. klo 21 ja sen jälkeen alkaa kahdenkeskinen aika miehen kanssa. Silloin yleensä olemme sohvalla ja mä hieron häntä sitten mutta itse en saa hierontaa osakseni. Olen siitä sanonut mutta mies vetoaa hänen rankkaan päiväänsä, enkä illalla jaksa asiasta alkaa inttämään.

Miehelläni ei ole työtä, mutta koko ajan tuntuu että hänellä menoa on; asioiden hoitoa, kahvilassa istuskelua kavereiden kanssa, hän käy joka vkl baarissa, joko paikallisessa tai muualla ja on yötä kenen luona sit lieneekään. Jos mä yhtään utelen häneltä, että oliko kivaa tai kenen luona olit yötä, hän ajattelee että olen mustasukkainen ja saan haukut ja solvaamiset ja sitten hän alottaa mykkäkoulun. Ja tietokone on rakas lelu. Sillä hän pitää yhteyksiä kaveripiiriinsä tiiviisti, johon kuuluu myös toiset naiset. En jaksa siitä enää sanoa hänelle että miten mua loukkaa hänen jokapäiväinen chattailunsä, kun häneltä en saa muuta kuin solvaamista. Jos lapseni aloittaa selittämättömän itkun ja kiukkuamisen, se on automaattisesti mun syytä ja mä oon huono äiti enkä osaa lasta hoitaa oikein. Ja vielä pitäs miestä ehtiä passata.

Ei mieheni koko aikaa ihan kamala ole. Hän saattaa joskus harvoin yllättä tekemällä ruokaa tai tulemalla meidän kanssa yhdessä ulos leikkipuistoon tai kävelylle. Tai hän saattaa joskus nopeasti 10 sekunnin hierasun tehdä selälle tai niskalle ja silloin unohdan kaikki purnaukset hänestä samantien. Ja yöllä huomioimme toisemme... ;) Kyllä mä silti rakastan miestäni sydämmellä. <3
 
^ei millään pahalla.. mutta sun mies on hirveä. Mä en sietäisi tuollaista, olisin jo ajat sitten lempannut pihalle. Ei sun edes tarvitse sietää tuollaista.. Teidän pitäisi jakaa yhdessä kodin hoito ja lapsesta on vastuussa kyllä myös isä. Itse en katselisi tuollaista, ehkä viikon, mutta en pidempään.
 
Takaisin
Top