Muita perhepetiläisiä?

Esikko92

Vauhtiin päässyt keskustelija
Me nukutaan vauvan kanssa perhepedissä. Tietty löytyi sen vaaroista varoittelevia ja kauhistelevia kavereita. 🫢 Mutta oon tutkinut asiaa ja pidän turvallisena oikein toteutettuna. Mielestäni se on ihana tapa pitää vauva lähellä. 💖 Yötkin on rauhallisia, kun voi vaan lykätä tissin suuhun ja jatkaa unia. 😴 Kavereilta (lapsettomia) saamani vaikutelman mukaan suunnilleen kukaan ei nuku perhepedissä. En ihan usko siihen. Kai täällä on muitakin perhepetiläisiä?
 
Mekin nukuimme. Alun perin ei ollut tarkoitus. Vauvalle oli hankittu sivuvaunu sänkyymme kiinni, kun mä pelkäsin, että muserran vauvan, kun ennen raskautta/vauvaa olin öisin niin villi ja saatoin yhtäkkiä lyödä puolisoa unissani. 😅 Mut vauvan synnyttyä en enää pelännyt, että niin käy ja perhepeti tuntui tosi turvalliselta. Lisäksi kun kun imetys onneksi sujui niin hyvin, niin melkein heti vauva alkoi nukkua välissämme juuri tuosta mainitsemastasi syystä, että oli helpompaa, kun ei tarvinnut nousta imettämään. Vauva lisäksi söi melko kauan tosi usein öisin, joten siitä syystä alkoi nukkua omassa sängyssä vasta kun pidimme unikoulun. Minun mielestäni perhepedissä oli ihana nukkua, kunnes vauva alkoi potkia ja nukkua poikittain, jolloin piti meitä hereillä. 😁
 
Meidän ei koskaan pitänyt nukkua perhepedissä, mutta yöimetysten myötä vauva nukkui kuitenkin meidän välissä aika monia öitä, kun nukahdettiin vierekkäin enkä jaksanut vaivautua nostamaan sivuvaununa toimivaan sänkyyn. Lisäksi vauvan ollessa noin 9-10kk hän ei suostunut nukkumaan yksin, joten oli perhepedissä ehkä kuukauden päivät liimautuneena kiinni jompaan kumpaan vanhempaan :rolling: Yöt olivat silloin levottomia, mutta pääasia, että vauva saa nukuttua, silloin nukkuu myös muu perhe paremmin.

Pääasia, että jokainen löytää sellaisen ratkaisun mikä toimii juuri omalla kohdalla :thumbs-up:
 
Meillä kävi vähän samoin, ei pitänyt alkuun mitään perhepetiä toteuttaa mutta niin vain oli kaikin puolin helpompaa nukkua vauva vieressä, lisäksi meillä vauva nukkui selvästi paremmin vanhempien vieressä kuin omassa sängyssään. Toki ei olla nyt testattu, mikä olisi tilanne tällä hetkellä.
 
Tilanteet tahtoo elää vauvan vaiheiden mukana :smiling-eyes: Tällä periaatteella mennään myös noin kuukauden päästä syntyvän kakkosen kohdalla, en aseta mitään rajoja siitä, miten nukutaan ja missä, kunhan nukutaan.
 
Meilläkään ei ollu tarkoitus nukkuu perhepedissä, pelkäsin myös et liiskaan vauvan. Nukuttiin kuitneki. On aina alkuyön nukkunu omassa sängyssä ja sit siirtyy viereen jossai kohtaa.

Meillä on sivuvaununa pinnasänky vieläkin. Taapero alottaa yönsä omassa sängyssä, mut yleensä herää jossain kohtaa, nousee pystyyn ja nostaa kädet ylös, sen merkiksi et pitää nostaa viereen 🙈 sillon nostetaan aina meidän väliin ja tyytyväisenä jatkaa unia vieressä. Toki nykyään on jo ihan kokonaisia yötä omassa sängyssä myös. Mut minusta on ollu ihanaa nukkuu lapsen vieressä, eikä se kenenkään unia häiritse. Toimii meillä siis vieläkin hyvin. ❤️
 
Meilläkin aina vaiheittain nukuttu kaikkien lasten kanssa perhepedissä. Ainakin täysimetysaika kokonaan mennyt vauvat vieressä. Nykyään tuo 1,5v nukkuu taas meidän vieressä, hyvin nukkui jo omassakin sängyssä välissä. Eipä tuo tuossa vieressä haittaakaan niin saa nukkua.
 
Meillä vauvat laitettu aina illalla nukkuun omaan sänkyyn siihen saakka, kunnes vauva on herännyt ekan kerran syömään niin sit nostettu viereen. Näin siihen saakka, kun ovat olleet yöimetyksellä, jonka jälkeen totutettu omaan sänkyyn. En ollut esikoisen ja kuopuksen vauva-aikaan juurikaan väsynyt, kun oli niin helppo vaan työntää tissi suuhun ja jatkaa itse unia. 😊 Tämän tulevan vauvan kanssa meinattiin myös nukkua perhepedissä.
 
Me nukuttiin perhepedissä myöskin, vauvalla oli aina tissi suussa. Kerran havahduin siihen, että vauva vähän inisi ja huomasin laskeneeni käteni hänen päälleen. Muita "vaaratilanteita" ei ollut. Ollaan miehen kanssa kumpikin tosi herkkäunisia enkä ollut huolissani vaikka tästäkin asiasta anoppi yritti pelotella.

About 7kk kohdilla aloin unikouluttaa ja silloin hän siirtyi omaan sänkyyn.
 
En mä ikinä oo jaksanu nostaa vauvaa takas omaan sänkyyn syötön jälkeen 😄 Siihen me aina nukahdettiin. Tokalla vauvalla ei ees ollut pinnistä, kolmannellakin jäi turhaksi. Tällä kertaa mies on eri ja vahvasti sitä mieltä että murskaa vauvan jos nukkuu vieressä, ja äitinsä samaa mieltä, ettei missään nimessä vauvaa samaan sänkyyn 😁 Oon sanonut et se on sit hänen hommansa siirtää vauva omaan sänkyynsä nukkumaan.
 
Takaisin
Top