Muita äitejä joilla emetofobia

R

RiikkaTe

Vauhtiin päässyt keskustelija
Kuten otsikko kertoo, kyselen josko tällä foorumilla olisi odottavia äitejä tai jo lapsensa saaneita, joilla olisi emetofobia?
Olen itse nyt rv 24+2 ja olen alkanut ahdistua siitä, miten fobia vaikuttaa synnytyksessä ja lapsen kanssa elämisessä. Olisi todella kivaa jos täältä löytyisi vertaistukea. Odotan ekaa lasta ja elämänmuutos tulee olemaan muutenkin suuri, mutta foobikolle se tulee olemaan vieläkin isompi..
 
Mikä siinä pelottaa miten vaikuttaa synnytyksee? Lääkkeitten sivuvaikutukset?
Ootko puhunu asiasta neuvolassa jos ne siellä osais jotenki auttaa? Tai kokeillu jotain terapiaa. Pienen vauvan kanssa voi olla hankalaa kun syö pelkkää maitoa niin voi ylös tulla.
 
Enpä tiennytkään, että tällä fobialla on näin "hieno" nimi... Mutta joo, minä kärsin jonkinasteisesta oksentamiseen/mahatautiin liittyvästi fobiasta. En ole oikein koskaan osannut määritellä, mitä siinä asiassa pelkään ja inhoan eniten, mutta joku siinä ahdistaa. Mahatautiepidemioiden aikana "kuljen seinillä" ja välttelen parhaani mukaan tartuntaa. Huolestun myös helposti, jos esim. miehelläni on maha sekaisin (pelkään, että hän oksentaa minä hetkenä hyvänsä) ja yleensä päivä tai pari saattaa mennä "pussauslakossa", kun haluan olla varma, ettei hänellä ole oksennustautia, joka voisi tarttua minuun. Kanaruuat kypsennän tosi huolella, ettei vaan tule salmonellaa.

Noille vastapainona on kuitenkin mm. se, että koiriemme oksentelut eivät tee pahaa ollenkaan. Luuttuan lattiat ilman ongelmia ja voin jopa helposti katsoa, kun koira yökkää. Toinen esimerkki on se, että työskentelen sairaalassa ja oksentava potilas ei ole minulle ongelma, jos tiedän, että oksentaminen johtuu vaikkapa kivusta. Noissa molemmissa tilanteissa helpottaa ajatus siitä, että tiedän, ettei koiran tauti tartu tai kivun takia oksentava voi tartuttaa minuun/muihin lähipiirin ihmisiin.

Raskausaikana en miettinyt fobiaani mitenkään erityisen paljon. Olin ajatellut, että alkuraskauden pahoinvointi tulee, jos on tullakseen. No, sitä ei tullut ja ihan kiva niin. Synnytyksen aikana oksensin useamman kerran. Niihin ei kuitenkaan liittynyt ennakoivaa äklötyksen oloa, kuten esim. mahataudin aikana monesti liittyy ja se teki yökkimisestä "helpompaa". Minulle tosin tässä fobiassa oma oksentaminen ei ole se pahin juttu, joten sekin saattoi vaikuttaa. Enkä kyllä niiden supistuskipujen ja ilokaasusta aiheutuneen pöllämystyneen olon takia ehtinyt paljon miettiä yrjöämistä ja sen kamaluutta. Oksenteluni ei kuitenkaan johtunut ilokaasusta, kuten joillakin käy, minä oksensin jo ennen ilokaasun hengittelyä. Homma eteni omalla painollaan ja kun kätilökin oli tosi rohkaiseva ja kertoi, että oksentaminen aina välillä liittyy synnytyksiin, tuli helpompi olo, kun tiesi, että tilanne on ihan normaali.

Tyttäreni on nyt pari vuotias ja odotan hieman kauhunsekaisin tuntein tulevaa syksyä, kun hän menee hoitoon minun palatessani töihin. Jännitän jo nyt, kuinka usein tyttö on sairas ja erityisesti, iskeekö mahatauti häneen kuinka helposti. Tiedän, että tytön sairastuessa ja oksentaessa minun pitäisi olla se reipas osapuoli, joka lohduttaa ja hoitaa sairasta lasta. Pystynköhän siihen? Olen kyllä miettinyt sitäkin, sairastunkohan itse nyt parin vuoden kotonaolon jälkeen jokaiseen mahapöpöön, joka töissä pyörii...

Tällaisia ajatuksia minulla... En tiedä, onko näistä mitään apua, mutta tiedätpähän, että on myös muita yrjökammoisia!
 
täällä yksi oksennuskammoinen äiti :/ mulla tuo fobia oli sitä luokkaa että pelkäsin ihan tosissani lapsen tekemistä,mut lopulta se lapsirakkaus voitti <3
mä pelkään niin paljon et edelleenki välttelen tilanteita josta en pääse poistumaan esim pelkkä leffaan meneminen,pelkään että alan siellä oksentaan -.- kun joku toinen oksentaa niin meen itse ihan hysteeriseksi ja alan täriseen.
Joten tuosta voi jo hyvin päätellä miten paljon pelkäsin lapselle tulevaa oksennustautia.Mutta voinen nostaa itselleni hattua! :) lapsellani on ollut nyt 2 oksennustautia joista toinen niin raju että lanssikyydillä jouduttiin sairaalaan,mutta selvisin! jotenkin sitä oli humussa silloin ja hoiti vaan lastansa enkä mennyt kertaakaan paniikkiin ,ihme kyllä. Kai se ku oma lapsi sairastuu niin se lapsen hoitaminen voittaa sen oman pelon että pystyy toimimaan. Sen rajumman taudin jälkeen kyllä huomasin että se jännitys ja pelko laukes sitten pojan parannuttua.Itkeskelin kokoajan ja pelkäsin jotain kauheeta takapakkia.Ja nyt mua joka kerta pelottaa viedä lasta edes leikkimään mihkään ja oon hirmusen tarkka myös lapseni käsien pesusta jne.
Mut jos yhtään lohduttaa niin minä oon niistä ainaki selvinny! :) todennäköisesti sinäkin selviät! tsemppiä!
siinä mielessä se ei helpoks muutu että mulla ainakaan ei oo fobia mihkään kadonnut mutta nyt tiedän että en kuole noihin tilanteisiin :)
mulla ei synnytyksessä kyll ollu mitään fobiaan liittyvää pelkoo,se jotenki sai kaikenmuun unohtuun kun keskittyi vaan siihen synnyttämiseen :)
 
Mäkin kärsin tästä fobiasta... Raskauden ensiviikot oli ihan tuskaa, kun pahoinvointi alkoi ja pelkäsin sitä, kun pitää alkaa oksentaa. Mulle just kaikkein pahinta on se oma oksentaminen tässä asiassa. Sitten se eka oksennus tuli eikä se ollutkaan niin paha. Asia helpottu oikeestaan, kun pahoinvointi yltyi 24/7 oksenteluksi. Fobia lieveni tosi paljon sen 4 kuukauden aikana.
No nyt raskaudesta on melkein vuosi ja fobia alkaa taas nostaa päätään... Meidän poika on ollut yhdessä vatsataudissa. Olin itse siinä ennen häntä ja oli kyllä helpompaa oksentamiseen suhtautuminen, kun mitä ennen on ollut. Poika onneksi oksensi kyllä vain kerran. Jotenkin sen oksennuksen siivoaminen oli suht helppoa, koska tiesin, että pojalla on paha olla ja tietenkin teki vain mieli tehdä kaikkensa, että se helpottuisi. Isä kyllä joutui viedä pojan suihkuun ja minä vain kannoin likaiset lakanat pesuun.

No vaikka mulla ei ehkä ole tämän fobian pahin aste, niin luulen silti, että tulet pärjäämään synnytyksessä ja lapsen kanssa :) Itse en oksentanut synnytyksessä vaikka taivuin sitten kokeilemaan ilokaasuakin kätilön suostuttelujen jälkeen. Sen piti olla mulle ehdoton ei-ei juuri oksentamisvaaran takia.

Vähän mua jännittää kyllä, kun yritetään uutta vauvaa. Jotenkin ahdistaa ajatus mahdollisesta 4 kuukauden oksentelusta taas.. Mutta olis se vauva niin ihana.
 
unohtu viell mainita että itelläni synnytyksessä ilokaasu oli POP! oli suuri apu :D ja mun ei tullut  siitä tosiaan huono olo muutakuin oikein piiiiitkän supistuksen aikana mutt silloinkaan en oksentanu.-esikoisen odotuksessa ei ollut myöskään pahoinvointia yhtään,joten olin onnekas.
Mut tässä toisessa raskaudessa mulla oli 24/7 huonovointisuus ja kokoajan sai pelätä oksentamista ,mut en kuitankaan kertaakaan oksentanu.
 
Mulle itselleni pahinta on se, että itse saisin vatsataudin tai mulle tulisi paha olo, niin että alkaisin pelätä että oksennan. Ja tästä johtuen myös perheenjäsenten ja läheisten vatsatauti saa mut kavahtamaan, koska pelkään että se tarttuu. Alan itsekkin vapista ja menen paniikkiin jos mulle tulee pahoinvointia. Viimeksi kun mulla oli paha olo, mulla tuli sellainen paniikki että alkoi raajoissa ihan puutua ja pistellä. Fobia on ollut nuorempana pahempi. Mutta mulla myös fobia rajaa pois esim. lemmikkien oksentamisen. Mulle ei ole ongelma siivota koirien oksennusta, koska tiedän ettei mulle tule siitä vatsatautia. Eikä myöskään veljenpojan maidon pulauttelu koskaan saanut pelästymään, koska tiesin että se on normaalia eikä johdu mistään pöpöstä. Eli sinällään en pelkää sitä että vauva pulauttaa maitonsa pihalle.. mutta sitten kun lapsi on vanhempi niin pelkään juuri näitä vatsatauteja, koska sitähän yleisesti pidetään lastentautina joka tarttuu helposti. Oon miettinyt, millaiseen shokkiin siitä menee ja olenko silloin ihan hysteerinen. Mies tietysti auttaa mutta paniikkia se ei mihinkään poista.

Toinen juttu on sitten se synnytys. En ollut ajatellutkaan että synnytyksessä saattaisi oksettaakkin, mutta miehen vaimo kertoi oksentaneensa ja järkytyin. Silloin olin jo raskaana ja aloin jo melkein katua että tuli hankkiuduttua raskaaksi. Nyt aika monet on kirjoittanut oksentaneensa.. ja oon miettinyt että mä pelkään sitä varmaan ihan hirmuisesti ja meen entistkä kovempaan paniikkiin.. kun pelkään muutenkin sitä synnytystilannetta. 

Juttelin asiasta psykiatrisen sairaanhoitajan kanssa, mutta kyseessä oli aika epäpätevä sellainen. Hän lyttäsi täysin mun fobian, ei ilmeisesti edes ymmärtänyt mitä fobia tarkoittaa. Hän sanoi että turhaa sellaista on pelätä etukäteen ja että harvoinhan lapsilla on vatsatautia eikä hän ole kuullut ystäviensä oksentavan synnytyksessä. Olin vähän HEI HALOO?? Sanoinko mä, että mun fobiassa olisi jotain järkeä. Fobiathan on täysin järjenvastaisia aina. Kerroin että mulla on emetofobia, niin tämä hoitaja kysyi, mikä se on. Sanoin että tiivistettynä tehokkaasti se on ´järjenvastainen oksentamisen kammo'. Jäikö tältä tädiltä se järjenvastainen sisäistämättä..? Aion maanantaina soittaa psykologille ja pyytää sieltä aikaa, jollekkin tästä kai olisi puhuttava, en voi vaan olla ja antaa pelon kasvaa ja kasvaa kunnes en uskalla enää edes mennä synnyttämään.. Pakko kai psykologin on jo ymmärtää, mitä fobia tarkoittaa.

Synnytysasioista pitäisi varmaan mennä myös pelkopolille, koska mua pelottaa myöskin se kipu, repeämiset, vieraat ihmiset ympärillä ja se että en voi kontrolloida kaikkea. Usein emetofobiaan kuuluukin kontrollin menettämisen pelkoa ja sitä mulla ilmiselvästi on myöskin.

On lohduttavaa kuulla että muut ovat selvinneet synnytyksestä ja lasten hoidosta fobiasta huolimatta, toivon itsekkin pärjääväni :)
 
varmasti pärjäät! :) uskon näin.aikamoinen täti kyll ollu jos ei ymmärrä mitä sana "fobia" tarkoittaa :O melko järkkyä! toivottavasti pääset jonku asian ymmärtävän kanssa juttusille ja tuonne pelkopolille! tsemppiä kovasti! <3
 
Takaisin
Top