Monikulttuuriset perheet 2014

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Tanti
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
T

Tanti

Jostain jotain jo tietävä
Nyt hiukan selvittelen ketäs muita täällä pyörii joiden perhettä voisi kutsua monikulttuuriseksi.

Itse olen suomalainen ja mieheni on Gambialainen joka ainakin toistaiseksi asuu vielä siellä pallon toisella puolen.
Naimisissa ollaan oltu kohta 1,5 vuotta.
Ensimmäisen yhteisen lapsen pitäisi syntyä lokakuussa ja miehelläni on edellisestä avioliitosta 4-vuotias tyttö.
Haasteita suhteeseen luo kulttuurierot, uskonto (mieheni on muslimi) sekä toki pitkä välimatka.

Monikulttuurisen suhteen kiemuroista olisi jutella muiden samassa tilanteessa olevien kanssa ja saada vertaistukea.
 
No minä juuri mukaan liittyneenä taidan kuulua joukkoon. Ehdin tuolta ensisynnyttäjäpuolelta jo vilkaista, että meillä on hiukan samankuuloiset tarinat. Laskettu aika on tammikuun puolella, mutta jännittää että kummalla puolella vuodenvaihdetta sitten h-hetki oikeasti koittaa. Pitääköön pitää joulun jälkeen jalat tiukasti ristissä, kun ei niitä juuri ainakaan kotona tartte levitellä ; D.

Mies on siellä hymyjen maassa, joten ihan issekseen saa illat olla ja odottaa, ja kattoa kuin paljon turvottaa milloinkin. Kaavailuissa olisi ehtiä nyt vielä syksyllä käydä siellä kertaalleen, ja sitten keväällä vauvan kanssa reissataan oleilemaan himpun verran kauemmin. Reissuille on toki ehtona se, että kaikki menee yhtä hyvin kuin tähänkin asti.

Olisi kiva vaihdella ajatuksia ja kuulumisia, vaikka ihan yv:nä.
 
Moikka moi. Itse olen kanssa naimisissa gambialaisen kanssa. Siinä mielessä eri tilanteessa, että mieheni muutti Suomeen elokuussa ja kas kummaa laskettu aika on kesäkuussa. Entisen ukkoni kanssa viisi vuotta yritettiin eikä tärpännyt.. On meillä ollut jonkin verran asioiden selvittelyä (lukekaa tappeluita) sen jälkeen kun hän Suomeen tuli, mutta nyt alkaa suurimmat konfliktit olla selvitetty. Huomasin, että vaikka yhdessä ollaan oltu useampi vuosi ja naimisissakin niin kyllä se arki ihan eri tavalla iskee kun ollaan koko ajan saman katon alla. Onnellisia ollaan kumpikin tulevasta lapsesta ja vaikka taloudellinen tilanne ei ole meillä se kaikkein paras nyt niin koska se nyt olisikaan.. Toivottavasti kaikki menee teillä hyvin ja jaksamisia sen välimatkan kanssa :)
 
Liityn joukkoon!Täällä ollaan menossa naimisiin itävaltalaisen kanssa ja vauvelia odotellaan.Perheessä on entuudesta kaksi lasta edellisestä liitostani.Lisäksi kotikielemme lasteni kanssa on ruotsi,joten perheessämme kuullaan pöivittäin suomea,ruotsia,englantia ja saksaa.
 
Moikka! Itse olen menossa naimisiin turkkilaisen miehen kanssa. Esikoisemme on jo 2,5 kk vanha. Mieheni ei kuitenkaan ole vielä tavannut hänen tytärtään tai koskaan käynyt suomessa. Nyt hän vihdoin sai viisumin suomeen ja lentää tänne ihan lähiaikoina muutamaksi kuukaudeksi. Itseä jännittää että miten vauva arki sujuu kun itse on tottunut tekemään kaiken. :D
 
Hmm, noista kulttuurieroista pakko komentoida. Oln ollut yhdessä n. 8 vuotta arabimiehen kanssa. Mies vaikutti aluksi hyvinkin länsimaalaiselta. Hoiti vauvaa kotona hyvin ( melkein enemmän kuin minä). Ei kuitenkaan työnnellyt rattaita, eikä suostunut menemään yksin vauvan kanssa ulos. Pelkäsikö että vauva alkaisi huutamaan yms. Tuli vaihe ettei minusta eikä lapsesta oltu kiinnostuneita. Sitten lapsi kasvoi, ja kiinnostus jossain vaiheessa heräsi, ja nyt ei muuta tekiskään kuin olisi muksun kanssa. Toki omalla tavallaan. Olen sitä mieltä että se minkälaisen kasvatuksen on saanut ( oli toinen kuinka hyvä ihminen tahansa ) vaikuttaa hyvin pitkälle persoonallisuuteen, arvoihin, käytökseen yms. Jos elää sellaisessa maassa missä korostetaan tiettyjä asioita, niin sitä tietysti itsekin alkaa toimia samalla lailla. Sen olen myös huomannut, että mitä pidempään toinen on ollut länsimaalaisessa kulttuurissa, sitä helpompi hänen kanssaan on olla. Ei enää riidellä perusasioista. Esim. miksi en ole tehnyt työttömälle miehelleni 14 h työpäivän päätteeksi ruokaa. Nykyään hän tekee ruoan valmiiksi. Mitäs te muut olette huomanneet?
 
Meillä kulttuurierot eivät ole niin suuret, kumpikin ollaan Euroopan maaperältä, mutta alkuun lievä kieliongelma aiheutti haasteita.Vaikka puhun saksaa,englanti on sen verran vahvempi, että siitä muodostui arkikielemme.Kesti hetken (pari vuotta ainakin) ennen kuin opimme tulkitsemaan toistemme ei-tunnekielelellä puhumat asiat oikealla äänenpainolla. esimerkiks sanonta "I guess" sai melkoisia riitoja aikaiseksi.Kumpikin tulkitsi sen tarkoittavan "evvk" vaikka myöhemmin kävi ilmi sen tarkoittavan "taidat olla oikeassa". Voitte vaan kuvitella tällaisesta pienestä hölmöstä tulkintavirheestä aikaansaadut draamat!

Hyvä uutisia: Paperisota (joka myös eu:n sisällä voi olla melko operaatio) on lopuillaan ja olemme varanneet ajan vihkimiselle tammikuun lopussa. Enää jäljellä se kirjaimellisesti suurin ongelma, eli se, mistä ihmeestä löydän mekon johon saisin tämän muhkean rv 29 olemukseni sullottua!
 
Totta tuo, että jo muksuna opitut arvot värittää aikalailla loppuelämää.. Meillä aikamoiset kulttuurierot, mutta nyt kun ollaan saatu arkielämän pienet mutkat suoriksi on jo paljon helpompi olla. Yritetty puhua kasvatus asioista paljon etukäteen, mutta veikkaan, että asiat selkenevät vasta sitten kun sinne asti päästään.. Niinkuin muissakin jutuissa tähän mennessä. Ja toki kun mieheni pääsee vähän enempi sisään tähän meidän systeemiin ja kulttuuriin niin asiat helpottuu kokoajan. Kumpikin oppii, että milloin tarvii joustaa ja miten asioista kannattaa keskustella kun meilläkin tuo englanti käyttökielenä. Miehelläni heikompi, itsellä välillä liiankin "hienostunut" aiheuttaa väärinymmärryksiä juuri sillä miten sanoja tulkitsee. Oppia ikä kaikki ja kun rakkautta riittää niin ymmärrystä myös löytyy :)
 
Täällä yksi suomalais-egyptiläinen perhe:) kolme vuotta naimisissa, muutettiin suomeen kahdeksan kuukauden yhdessäolon jälkeen. Nyt marraskuun lopulla syntyi pikkumies <3 <3 isä hoitaa ja hössöttää, laittaa ruuan ja jopa syöttää äitiä tarvittaessa (jos mun kädet kiinni vauvassa) :P Arjessa on väännetty kaikenlaisesta ja väännetään edelleen, mutta vähemmän nykyään :) molemmat on oppinut joustamaan :):) saa nähdä minkälaisia erimielisyyksiä tulee olemaan kasvatukseen liittyen.
 
Voin varmaan luokitella meidänkin suhteen monikulttuuriseksi, mieheni on virolainen, asunut Suomessa muutaman vuoden, yhteinen kielemme on suomi, mutta lapsen syntyessä isä puhuu eestiksi ja minä suomeksi. En huomaa mitään mainitsemisen arvoista kulttuurieroista. :)
 
Ooh, mielenkiintoinen keskustelu. Itse olen naimisissa nigerialaisen miehen kanssa, asumme Englannissa ja odotamme esikoistamme syntyvaksi heina-elokuun vaihteessa. Lapsi tullee oppimaan kolme kielta, minulta suomen, isaltaan oman kielensa, seka luonnollisesti englannin, joka on yhteinen kielemme, ja toki tulevat myos opiskelemaan englanniksi.

Meilla on ollut yla-ja alamakia ja molemmilla opettelemista toistemme tapoihin, mutta suurimmat sarmat alkaa olla hiottu. Mies on kristitty, ei kay kirkossa taalla mutta uskoo kuitenkin hyvin vahvasti, itse olen eronnut kirkosta ja haluaisin etta lapset saisivat itse aikanaan paattaa, mihin haluavat uskoa. En haluaisi etta heidat "aivopestaan" mihinkaan uskontoon pienesta pitaen.

Meilla molemmilla on myos muuta perhetta taalla, mika varmasti osaltaan auttaa myos kielten "yllapidossa", ja lisaksi Suomessa tulee kaytya vuosittain, Nigeriassa harvemmin, mutta ehdottomasti haluan etta lapset oppivat myos tuntemaan juurensa ja sukunsa siella.
 
Täällä on Suomalais-Skotlantilainen pariskunta, mutta asutaan Kanadassa :) Naimisissa kohta 2 vuotta ja odotetaan esikoista :) Anoppi ja appiukko asuu myös täällä Kanadassa joten tuntuu kuin olisi oma perhe lähellä. Haluaisin kovasti, että lapsi oppisi suomenkielen joten pitää pyytää perhettä tuomaan muumivideoita ja kirjoja kun tulevat vierailemaan ennen vauvan syntymistä :) Kotona pyrin käymään kerran kaksi vuodessa. Miehen suomenkielen oppiminen on ollut vähän hitaanpuoleista, mutta jos me joskus Suomeen muutetaan niin ehkä sekin sen vielä oppii! Tai sitten siinä sivussa kun pienoinen alkaa puhumaan! :)
 
En tiedä liikuneeko täällä paljon porukkaa :O Itse plussasin äitienpäivänä ja nyt mennään viikoilla 5+1
Itse olen sukujuuriani suomalainen ja mieheni on Ghanasta. Laskettu aika olisi arviolta 14.1.2015
 
Kävinkin tuolla kaksikielisyyden alla jo kertomassa, mutta täällä esikoista odotetaan Australian maaperällä, mies siis paikallinen. Eipä meillä juuri kulttuurieroja tunnu olevan, länkkäri kun länkkäri heh :) Ainakaan vielä... Tuo koulutus on asia, mikä mua vähän jännää, kun en oikein ymmärrä kaikkia paikallisen koulutuksen puolia pelkästään positiivisena (lukukausimaksut, koulupuvut yms).

Ainoa asia, mistä olemme aiheeseen liittyen ikinä saaneet väittelyn aikaiseksi, on ennen plussaamista käyty Ei varmana meidän poikaa lähetetä Suomeen armeijaan -aiheinen keskustelu :'D Että näin vakavia erimielisyyksiä, eiköhän tuo poika (syntyvä esikoinen muuten tyttö :p ) saa sitten itse päättää asiasta, haha.

Kaiken kaikkiaan koen kyllä, että positiivinen aussiasenne varmaankin on ihan hyvä juttu, tähänhän lapsi tulee kasvamaan. Mies inhoaa minussa negatiivisuutta, jonka kyllä koen olevan vain suomalaisuudesta johtuvaa kyynisyyttä. Välillä tuntuu, että on ihan sama mitä sanon, niin hänen mielestään valitan ja ruikutan. Omasta mielestäni vain kommentoin.. :D Toivottavasti lapsi tosiaan oppii mieheltä positiivisemman asenteen, olen minäkin jo paljon tsempannut. Välillä on kyllä ikävä suomalaista mentaliteettia, vaikea sitä on muun maalaisille avata :)
 
Takaisin
Top