Hei Enni!
Kun luin tarinaasi, tuntui melkein kuin olisin itse sen kirjoittanut. :-o
Meillä oli omat ongelmamme jo ennen lasta, mutta odotusaika oli itselleni ihanaa aikaa, vaikka mies valittikin liian vähästä seksistä. Mieskin oli onnellinen odotuksesta ja puhui vauvamasulle. Jonkin aikaa lapsen synnyttyä meni ihan Ok, kunnes ongelmia alkoi kertymään.
Meilläkin nukutaan minä ja lapsi (kohta 2v) toisessa huoneessa ja isä toisessa. Mies on huono nukkuja. Intiimiä kanssakäymistä ei ole ollut kohta vuoteen. Halailu ja suukottelu on vähäistä ja kausittaista, itse pitäisin niistä, mutta mies ei tunnu välittävän kun kuulemma ei ole oikeaa seksiäkään. Siitä tulee noidankehä ; kun ei ole läheisyyttä, niin ei ole seksiäkään.
Eka vuosi meni paljolti nahistellen, kun tuntui että olin välillä niin yksin vauvanhoidon kanssa. Ja kun pyysin apua, sain vain puolustelevia kommentteja, kuinka hän tekee oman osansa käymällä töissä jne.
Koskaan ei olla liiemmin harrastettu ulkona tai syömässä käymistä, eikä ole ollut halujakaan. Tukiverkosto on lähes olematon, kun suku kaukana, eli lapsi on aina meidän molempien tai jommankumman kanssa. Saunassa ollaan käyty nykyisin kolmistaan, vauva-aikana aina erikseen.
Toivottaisiin varmaan molemmat, että saataisiin välit kuntoon, mutta se on vaikeaa, kun jokin piirre toisessa ärsyttää jatkuvasti, eikä pysty juttelemaan asioista ilman että toinen suuttuu tai loukkaantuu (=mies).
Monesti on käynyt erokin mielessä, mutta koitetaan luovia, nyt ainakin suvantovaihe. Toivoisi, että löytäisi toisesta vielä sen ihmisen, johon joskus rakastui. Vaikka kyllähän me kaikki ajan saatossa muutumme ihmisinä.
Voimia sinulle, toivottavasti saadaan molemmat vielä elämä raiteilleen. <3
