Meillä on molemmat raskausajat olleet niitä haastavimpia aikoja parisuhteelle, meidän kohdalla se raskausaika koettelee parisuhdetta enemmän kuin vauva-aika. Varmaan kuulostaa hassulta, mutta mulla raskausajan hormonit pistää pään niin sekaisin, että kilahtelen milloin mistäkin ja riita saadaan aikaiseksi ihan pienestäkin asiasta. Raskaana olo ei ole mulle mitään herkkua, joten olen purkanu miehelle sitä ärsytystä kun on fyysisesti ja henkisesti niin väsyny ja turhautunu raskaana olemiseen. Molempien lasten syntymän jälkeen meillä on alkanut se seesteinen aika, synnytyksen jälkeen ollaan oltu onnemme kukkuloilla ja aivan kuin vastarakastuneita toisiimme.
Kyllähän se parisuhde on muuttunut lasten myötä, kahdenkeskistä aikaa ei tietystikään ole niin paljoa kuin ennen lapsia. Mutta lasten mentyä nukkumaan illat on sitä meidän aikaa, valmistetaan ruokaa, katotaan leffaa, makoillaan vieretysten sohvalla... Se on riittäny meille. :) Ennen esikoisen syntymää puhuttiin, että yritetään pitää huolta parisuhteesta, käydään silloin tällöin treffeillä ym. Noh, ensimmäisen kerran käytiin ulkona kahdestaan lapsen oltua 7kk, ja melko pian sen jälkeen olinkin uudestaan raskaana. Mutta mulle ne arjen pienet arkiset teot/sanat merkkaa enemmän kuin esim. ravintolaillallinen tai vastaava. Se kun toinen yhtäkkiä tulee halaamaan, hipaisee ohi mennessään, ottaa kainaloon, antaa suukon lähtiessään töihin, töistä tulee kesken päivän yllättäen hempeä viesti... Se pitää meidän suhteen elossa. :)
