Omenakaneli
Jostain jotain jo tietävä
Ja heti alkuun, en kaipaa tänne nyt superäitejä v*** ttuilemaan miten he hoitavat kaikki käden käänteessä vaan vertaistukea ja kunnon neuvoja!
Eli miten tämä lapsiperhearki voi olla näin vaikeaa? Mitä minä teen tässä väärin kun tämä tuntuu jatkuvalle kaaoksessa elämiselle!
Tiesin kyllä tähän lähtiessä että rankkaa on ja että väsyttää, mutta minut on ihan täysin yllättänyt se, miten rankkaa tämä oikeasti voikaan olla!
Meillä on TODELLA vilkas ja vaativa 1v7kk poika ja tukiverkot löytyy parin sadan kilometrin päästä, joten apua ei ole ihan joka hetkeen saatavissa. Toki aina apua saadaan kun tarvitaan, mutta eihän me voida ajattaa töissäkäyviä isovanhempia tänne ihan joka pikkujutun takia.
Mies töissä päivät ja minä hoitovapaalla. Ensiviikolla palaa takaisin töihin tekemään 80% työaikaa. Olen raskaana rv18+ joten töissäolo on max. muutaman kuukauden kestoinen ennen uutta äitiyslomaa.
Taloudesta löytyy myös kaksi koiravanhusta.
En saa tätä palettia mitenkään pidettyä kasassa. Päivät menee pojan kanssa touhutessa. Poika on niin vilkas että en voi jättää sitä hetkeksikään silmistäni tai jo se kiipeää vaikka minne tai tekee jotain muuta älytöntä.
Kotona vallitsee jatkuva kaaos, koska en saa mitään kotitöitä tehtyä.
Ja poika sotkee kaiken. Vetelee kengät telineestä, kirjat hyllystä, rassaa pesukoneen ohjelmoinnit uusiksi, kippaa koirien vedet pitkin lattioita, tyhjentää kaikki kaapit ja laatikot minne vaan pääsee, tyhjentää vessan kaapit ja mättää tavaraa pönttöön jne jne. Ja jos yritän mennä pelastamaan jotain tilannetta, ehtii poika jo toisaalle tekemään tuhojaan. En tajua miten joku voi olla noin energinen ja ehtiväinen!
Eilen illalla yritin laittaa poikaa kylpyyn leikkimään jotta saisin pyykit ripustettua, mutta poika lähti sieltäkin livohkaan. Poika osaa avata ovet, joten niiden kiinne pitämisestä ei ole mitään apua.
Päikkäreitä nukkuu yleensä hyvin noin 2h päivällä, mutta olen itse niin poikki että nukun itse siinä samalla.
Ja kun ilta koittaa, olen niin poikki että kun saan pojan nukkumaan, ei enää eväkään liiku! Usein menenkin itse nukkumaan melko heti pojan jälkeen.
Mies tekee myös paljon, mutta omakotitalossa ja sen remontoinnissa riittää hommaa, joten ei mieskään ihan kaikkea pysty tekemään.
Minulla on niin huono olo tästä kaaoksesta ja kaikista tekemätömistä hommista.
Onneksi koirat ovat jo noin vanhoja että eivät vaadi juuri mitään, mutta niidenkin pesut, harjaukset, lenkitykset sun muu on aivan retuperällä! Hyvä kun reppanoille ruoka muistetaan kaiken kaaoksen keskellä antaa.
Tuntuu että päivässä on satamiljoonaa muistettavaa ja tehtävää asiaa.
Välillä muistelen miten rauhallista ja siistiä elämä oli ennen lasta ja mietin että miten ihmeessä pieni ihminen saa näin suuren muutoksen aikaan.
Mitä siis teen tässä väärin kun saa mitään aikaiseksi?
Vai pitäisikö vaan jättää kokonaan nukkuminen väliin, sillähän sitä ehtisi.....
Eli miten tämä lapsiperhearki voi olla näin vaikeaa? Mitä minä teen tässä väärin kun tämä tuntuu jatkuvalle kaaoksessa elämiselle!
Tiesin kyllä tähän lähtiessä että rankkaa on ja että väsyttää, mutta minut on ihan täysin yllättänyt se, miten rankkaa tämä oikeasti voikaan olla!
Meillä on TODELLA vilkas ja vaativa 1v7kk poika ja tukiverkot löytyy parin sadan kilometrin päästä, joten apua ei ole ihan joka hetkeen saatavissa. Toki aina apua saadaan kun tarvitaan, mutta eihän me voida ajattaa töissäkäyviä isovanhempia tänne ihan joka pikkujutun takia.
Mies töissä päivät ja minä hoitovapaalla. Ensiviikolla palaa takaisin töihin tekemään 80% työaikaa. Olen raskaana rv18+ joten töissäolo on max. muutaman kuukauden kestoinen ennen uutta äitiyslomaa.
Taloudesta löytyy myös kaksi koiravanhusta.
En saa tätä palettia mitenkään pidettyä kasassa. Päivät menee pojan kanssa touhutessa. Poika on niin vilkas että en voi jättää sitä hetkeksikään silmistäni tai jo se kiipeää vaikka minne tai tekee jotain muuta älytöntä.
Kotona vallitsee jatkuva kaaos, koska en saa mitään kotitöitä tehtyä.
Ja poika sotkee kaiken. Vetelee kengät telineestä, kirjat hyllystä, rassaa pesukoneen ohjelmoinnit uusiksi, kippaa koirien vedet pitkin lattioita, tyhjentää kaikki kaapit ja laatikot minne vaan pääsee, tyhjentää vessan kaapit ja mättää tavaraa pönttöön jne jne. Ja jos yritän mennä pelastamaan jotain tilannetta, ehtii poika jo toisaalle tekemään tuhojaan. En tajua miten joku voi olla noin energinen ja ehtiväinen!
Eilen illalla yritin laittaa poikaa kylpyyn leikkimään jotta saisin pyykit ripustettua, mutta poika lähti sieltäkin livohkaan. Poika osaa avata ovet, joten niiden kiinne pitämisestä ei ole mitään apua.
Päikkäreitä nukkuu yleensä hyvin noin 2h päivällä, mutta olen itse niin poikki että nukun itse siinä samalla.
Ja kun ilta koittaa, olen niin poikki että kun saan pojan nukkumaan, ei enää eväkään liiku! Usein menenkin itse nukkumaan melko heti pojan jälkeen.
Mies tekee myös paljon, mutta omakotitalossa ja sen remontoinnissa riittää hommaa, joten ei mieskään ihan kaikkea pysty tekemään.
Minulla on niin huono olo tästä kaaoksesta ja kaikista tekemätömistä hommista.
Onneksi koirat ovat jo noin vanhoja että eivät vaadi juuri mitään, mutta niidenkin pesut, harjaukset, lenkitykset sun muu on aivan retuperällä! Hyvä kun reppanoille ruoka muistetaan kaiken kaaoksen keskellä antaa.
Tuntuu että päivässä on satamiljoonaa muistettavaa ja tehtävää asiaa.
Välillä muistelen miten rauhallista ja siistiä elämä oli ennen lasta ja mietin että miten ihmeessä pieni ihminen saa näin suuren muutoksen aikaan.
Mitä siis teen tässä väärin kun saa mitään aikaiseksi?
Vai pitäisikö vaan jättää kokonaan nukkuminen väliin, sillähän sitä ehtisi.....
Tutuksi tuli kaikki mahdolliset kodin turvatuotteet. Onneksi kasvaessa tuli vähän järkeäkin päähän, eikä enää tarvitse pitää kaikki ovia takalukossa koko aikaa, ja kaappien lukoistakin on päästy luopumaan. 
