Miten purat kiukkua?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Vargynja
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Kaikkia varmasti suututtaa joskus. Varsinkin lapset voi joskus saada näkemään punaista. Jos jotakuta ei suututa koskaan joko nostan isosti hattua tai neuvon hakemaan apua. Muttan miten/mihin te puratte kiukkunne?

Itse syyllistyn joskus purkamaan sitä seinään lyömällä/potkimalla. Vähän rauhallisempana tyylinä hitaasti hengittäen kymmeneen laskeminen voi myös auttaa. Ja joskus ihan oikeasti auttaa Tuhoa tämä kirja -kirjan tehtävät.
 
En ihan helpolla menetä malttiani lapsen kanssa - olen saanut siihen tehokasta valmennusta edesmenneitä lemmikeiltäni, jotka keksivät jos jonkinlaista kolttosta. Suutun silloin, kun näen jonkun kohtelevan kaltoin heikompaansa ja silloin kyllä lähtee. Pelkäisin itsekin itseäni noina hetkinä. Olen pari kertaa nähnyt jonkun hakkaavan koiraansa ja menettänyt itsehillintäni täysin. En ole siitä ylpeä, mutta sellaiset hylkiöt saavatkin säikähtää. Lemmikeille ja lapselle olen lähinnä vain todennut, että osaavatpa olla kekseliäitä ja muistanut hengittää syvään. :angelic:
 
Pyrin kanavoimaan kiukkuni hyödyllisiin asioihin, kuten siivoamiseen, tiskaamiseen tai käsitöihin (+kesällä puutarhaan). Aiemmin käytin kiukkuenergian hyväksi liikkuessa, mutta liitoskipujen takia on pitänyt opetella uusia tapoja.
 
Mulle tulee kyllä välillä ihan fyysinen tarve purkaa kiukkua. Silloin menen hakkaamaan tyynyä, hypin paikallani, jos tilanne sallii niin huudan... Joskus riittää tilanteesta poistuminen ja syväänhengittely. Kaikkein paras keino oli nyrkkeilysäkkini, mikä valitettavasti ei nyt ole katossa niin en pääse sitä mäiskimään. Täytys kyllä saada se paikoilleen niin ois oiva keino purkaa kiukkua. Ihan muutenkin kun nyrkkeilysäkkiä ihan kuntomielessäkin hakkasi, niin oli paljon tyynempi pitkään :)
 
Vargynja sanoi:
Kaikkia varmasti suututtaa joskus. Varsinkin lapset voi joskus saada näkemään punaista. Jos jotakuta ei suututa koskaan joko nostan isosti hattua tai neuvon hakemaan apua. Muttan miten/mihin te puratte kiukkunne?

Itse syyllistyn joskus purkamaan sitä seinään lyömällä/potkimalla. Vähän rauhallisempana tyylinä hitaasti hengittäen kymmeneen laskeminen voi myös auttaa. Ja joskus ihan oikeasti auttaa Tuhoa tämä kirja -kirjan tehtävät.
Click to expand...

Minäkin hakkasin ja potkin ennen seinää. En kuitenkaan suosittele, kipsilevyseinät on nimittäin heikkoa tekoa. :oops: Vahingosta viisastuneena tyydyn hyppimään tasajalkaa ja lyömään sänkyä. Jos voi mennä ulos, juokseminen on hyvä keino.
 
Mulla se kiukku purkautuu räyhäämisenä ja huutamisena, jos yltyy liian kovaksi. :oops:
Mutta normaalikiukku jostain esim lapsen hölmöilystä menee ohi, kun pysähdyn, hengitän syvään, annan itselleni tietoisesti luvan siihen tunteeseen ja sitten päästän siitä irti. Tän kanssa on saanut tehdä aika lailla töitä! Ennen se tunne jäi "päälle" ja uudet ärsytykset kasvatti kiukkumöykkyä (tähän syynä se, että lapsuudenkodissa asioista ei saanut puhua. On pitänyt itse opetella uudet toimintamallit.), joka putkautui hallitsemattomammin.
 
Mielikuvana teen sen mitä tekis mieli. Eli yleensä hajotan jotaki tai sanon päässä mitä tulee mieleen. Tiuskin ja huudahdan myös pojalle ja miehelle. Tätä pitäis osata pyytää anteeksi. Rauhoitun ja sanon mistä suivaannuin, mutta liian harvoin pyydän anteeksi huutamista.
 
Vargynja sanoi:
Jos jotakuta ei suututa koskaan joko nostan isosti hattua tai neuvon hakemaan apua.
Click to expand...

Täytyy varmaan soitella tohtorille. :p Mua hyvin harvoin kiukuttaa. Toki monesti saattaa ärsyttää jokin asia, mutta ei oikeastaan koskaan niin paljon, että kiukkua pitäisi jotenkin purkaa. Oon aina ollut tällainen hyvähermoinen ja leppoisa, esim. siskon kanssa ei lapsena riidelty eikä miehen kanssa nykyään.
 
Magpie sanoi:
Täytyy varmaan soitella tohtorille. :p Mua hyvin harvoin kiukuttaa. Toki monesti saattaa ärsyttää jokin asia, mutta ei oikeastaan koskaan niin paljon, että kiukkua pitäisi jotenkin purkaa. Oon aina ollut tällainen hyvähermoinen ja leppoisa, esim. siskon kanssa ei lapsena riidelty eikä miehen kanssa nykyään.
Click to expand...

Aika sama mulla :) Tai no, saatan kertoa suuttumuksestani. En siis kiukuttele asiasta, vaan kerron, että suututtaa, koska sitä ja tätä. Tai että suututtaa, mutten tiedä syyt . Kun sen näin kerron, ei ole tarvetta huutaa tms. Joku tavaroiden rikkominen on ihan mahdoton ajatuskin.
 
Tuskin sitten on tarpeen soittaa tohtorille, kun kuitenkin harmin/suuttumuksen/ärsytyksen tunteita on. :) Toisia suututtaa herkemmin ja toisilla on pidempi pinna. Toisilla riittää syvään hengittely, toiset selviää puhumalla, toisten pitää joskus purkaa kiukkua fyysisemmin. Kaikki ok, kunhan ei ketään satuteta.
 
Minä olen lapsena ollut suorastaan väkivaltainen suuttuesani. Isosiskoni pakeni paikalta ja lukittautui turvaan silloin harvoin, kun suutuin. Nuorena aikuisena suutuin silloinkin harvoin, mutta todella vahvasti. En silti ole enää heitellyt tavaroita, käynyt kimppuun tai hakannut edes seiniä. Asiasta riippuen yleensä alan selvittää ja oikaista kiukun syytä.

Nyt en ole taas moneen vuoteen suuttunut. Joskus vähän ärsyttää ihmisten tyhmyys lähinnä, mutta ei se tunne ole edes samalta planeetalta kuin aito kiukku. Olen pitkävihainen, joten on hyvin suotavaakin, etten suutu usein.
 
Takaisin
Top