Kyfi1532530
Vasta-alkaja
Päällimäinen kysymys tulikin jo siinä, mutta kerrotakoon nyt tarkemmin, että kyse on mua viisi vuotta nuoremmasta naisesta, jolla on yhdeksän kuukauden ikäinen lapsi jolle suostuin kummiksi hiukan epäröiden. Nyt tässä vaiheessa alkaa kaduttaa, etten skipannut kysymystä suosiolla, sillä jos olisin tiennyt, että tämä ihminen käyttää lastaan vain lassonaan, olisin kieltäytynyt koko hommasta.
Ylipäätään tämä ihminen tarkertuu munhun todella tiukasti, ja uskoisin, että yksinhuoltajuudella on jotain tekemistä asian kanssa. Mutta se on vain niin ärsyttävää, kun kaveri päättää saada mut kiinni puhelimitse, niin hän todellakin soittaa niin kauan, että vastaan. Hänen vuokseen jouduin ottamaan puhelimesta koputuspalvelun pois päältä, koska en saanut milloinkaan puhua rauhassa puhelua loppuun vaan hän sitkeästi pommitti puhelun päälle kunnes katkaisen edellisen puhelun ja soitan hänelle takaisin. Ja ei, milloinkaan hän ei tehnyt sitä siksi, että olisi jotain tulenpolttavaa asiaa, vaan omaa kärsimättömyyttään. Kerrankin tämä sama naama laittoi mulle kesken puhelun viestiä "meinaaks puhuu viel kauankin"
Lapsen suhteen taas on aivan yhtä helvettiä. Mun pitäisi roikkua siellä alituisesti katsomassa lasta, ja aina kun olen siellä, mun pitäisi olla valtavasti vastuussa lapsesta - olla pesemässä, vaihtamassa paskavaippoja ja pukemassa sitä. Alkuun se tuntui herttaiselta, että äiti luotti minuun niin valtavasti, mutta hetken kuluttua huomasin, että lapsen hoidon jälkeen tiskaan ja siivoan siellä joka kerta käydessäni eikä kummitytön äiti edes kiitä, tajusin jotain olevan pielessä. Kun käyntini harvenivat ja usein hänen soittaessaan kerroin, että menen mielummin opiskelukavereitteni kanssa ulos tai haluan olla yksikseni ennemin kuin menen sinne, sain pitkän rivin perkeleitä puhelimessa että "menet aina vain ryyppäämään ja siks et tule tänne"
Hän ei myöskään ottanut huomioon, että suoritan opintoja töitteni ohella sekä kävin jatko-opiskelupaikkaan tähtäävällä preppauskurssilla siinä ohella, jolloin ensimmäiseksi ei aina tule mieleen mennä sinne ensiksi kuuntelemaan napinoita hänen koko sukunsa virheistä tai lapsen metelöintiä (lapsi on ihana, mutta äänekäs ja saa ollakin, mutta haluan valita itselleni sopivan ajankohdan kuunnella sitä). Ihan kuin siellä käyminen olisi jokin velvollisuus?
Sitten eniten raivostuttaa sen ihmisen rahankäyttö. Kuten edeltä voitte päätellä, hän ei siis tosiaan tee ensimmäisiäkään taloustöitä ja likaisia vaippoja ja roskia ja leluja lojuu milloin missäkin viikkokaupalla, eli hän ei todellakaan huolehdi sen enempää kämpästään kuin itsestään ja hänellä on oletus että yhteiskunta maksaa. Nyt jo kuulin kuinka hän kauhunsekaisesti odottaa tulevaa pakkoa mennä kouluun. Siitä huolimatta mulle tuli tautisena järkytyksenä, että tämä äiti-ihminen tienaa olemalla äitiyslomalla muutaman huntin enemmän kuin minä tekemättä yhtään käytännössä mitään ja mä olen meistä kahdesta kuitenkin se joka käy töissä. Siitä huolimatta rahat ovat loppu alituiseen ja kauhea itku, kun sossu kiristää välillä töihin menolla. Kysyin meinaan kerran, tulisivatko he luokseni joskus vuorostaan, koska kestää jonkin aikaa julkisilla tuo liikkuminen sekä inhoan sitä kämppää. Kaverini vastaus oli, että hän ei voi tulla niin kauan kun sossu ei maksa hänen matkojaan...
Joskus siellä käydessä kysyn, koska viimeksi he ovat käyneet edes ulkona, kun se näkyy jotenkin sen lapsen ruokahalussa ja olemuksessa, niin vastauksena on, ettei hän halua koska ulkona on niin kylmä.
Lisäksi hänen asioihini sekaantuminen on jotain niin maksimaalista. Henkilökohtaiset rajat menee yli niin että paukkuu ja yritän korrektisti muotoilla eikiitosenkeskustele kanssasi tästä, mutta se ei tunnu auttavan. Jos nyt sattuisinkin pamahtamaan raskaaksi niin tuon henkilön tuntien en saisi olla päivääkään rauhassa päteviltä neuvoilta.
Lapsesta itsestään mulla ei ole pahaa sanottavaa mihinkään päin. Hänen kanssaan tosin hengailisin enemmän sitten isompana kun vuorovaikutus olisi sanallisempaa. Mutta pitäisikö minun vain kylmästi katkaista välini tähän vai mitä tekisin, koska joskus hermot_ovat_todella_riekaileina.
Ylipäätään tämä ihminen tarkertuu munhun todella tiukasti, ja uskoisin, että yksinhuoltajuudella on jotain tekemistä asian kanssa. Mutta se on vain niin ärsyttävää, kun kaveri päättää saada mut kiinni puhelimitse, niin hän todellakin soittaa niin kauan, että vastaan. Hänen vuokseen jouduin ottamaan puhelimesta koputuspalvelun pois päältä, koska en saanut milloinkaan puhua rauhassa puhelua loppuun vaan hän sitkeästi pommitti puhelun päälle kunnes katkaisen edellisen puhelun ja soitan hänelle takaisin. Ja ei, milloinkaan hän ei tehnyt sitä siksi, että olisi jotain tulenpolttavaa asiaa, vaan omaa kärsimättömyyttään. Kerrankin tämä sama naama laittoi mulle kesken puhelun viestiä "meinaaks puhuu viel kauankin"
Lapsen suhteen taas on aivan yhtä helvettiä. Mun pitäisi roikkua siellä alituisesti katsomassa lasta, ja aina kun olen siellä, mun pitäisi olla valtavasti vastuussa lapsesta - olla pesemässä, vaihtamassa paskavaippoja ja pukemassa sitä. Alkuun se tuntui herttaiselta, että äiti luotti minuun niin valtavasti, mutta hetken kuluttua huomasin, että lapsen hoidon jälkeen tiskaan ja siivoan siellä joka kerta käydessäni eikä kummitytön äiti edes kiitä, tajusin jotain olevan pielessä. Kun käyntini harvenivat ja usein hänen soittaessaan kerroin, että menen mielummin opiskelukavereitteni kanssa ulos tai haluan olla yksikseni ennemin kuin menen sinne, sain pitkän rivin perkeleitä puhelimessa että "menet aina vain ryyppäämään ja siks et tule tänne"
Hän ei myöskään ottanut huomioon, että suoritan opintoja töitteni ohella sekä kävin jatko-opiskelupaikkaan tähtäävällä preppauskurssilla siinä ohella, jolloin ensimmäiseksi ei aina tule mieleen mennä sinne ensiksi kuuntelemaan napinoita hänen koko sukunsa virheistä tai lapsen metelöintiä (lapsi on ihana, mutta äänekäs ja saa ollakin, mutta haluan valita itselleni sopivan ajankohdan kuunnella sitä). Ihan kuin siellä käyminen olisi jokin velvollisuus?
Sitten eniten raivostuttaa sen ihmisen rahankäyttö. Kuten edeltä voitte päätellä, hän ei siis tosiaan tee ensimmäisiäkään taloustöitä ja likaisia vaippoja ja roskia ja leluja lojuu milloin missäkin viikkokaupalla, eli hän ei todellakaan huolehdi sen enempää kämpästään kuin itsestään ja hänellä on oletus että yhteiskunta maksaa. Nyt jo kuulin kuinka hän kauhunsekaisesti odottaa tulevaa pakkoa mennä kouluun. Siitä huolimatta mulle tuli tautisena järkytyksenä, että tämä äiti-ihminen tienaa olemalla äitiyslomalla muutaman huntin enemmän kuin minä tekemättä yhtään käytännössä mitään ja mä olen meistä kahdesta kuitenkin se joka käy töissä. Siitä huolimatta rahat ovat loppu alituiseen ja kauhea itku, kun sossu kiristää välillä töihin menolla. Kysyin meinaan kerran, tulisivatko he luokseni joskus vuorostaan, koska kestää jonkin aikaa julkisilla tuo liikkuminen sekä inhoan sitä kämppää. Kaverini vastaus oli, että hän ei voi tulla niin kauan kun sossu ei maksa hänen matkojaan...
Joskus siellä käydessä kysyn, koska viimeksi he ovat käyneet edes ulkona, kun se näkyy jotenkin sen lapsen ruokahalussa ja olemuksessa, niin vastauksena on, ettei hän halua koska ulkona on niin kylmä.
Lisäksi hänen asioihini sekaantuminen on jotain niin maksimaalista. Henkilökohtaiset rajat menee yli niin että paukkuu ja yritän korrektisti muotoilla eikiitosenkeskustele kanssasi tästä, mutta se ei tunnu auttavan. Jos nyt sattuisinkin pamahtamaan raskaaksi niin tuon henkilön tuntien en saisi olla päivääkään rauhassa päteviltä neuvoilta.
Lapsesta itsestään mulla ei ole pahaa sanottavaa mihinkään päin. Hänen kanssaan tosin hengailisin enemmän sitten isompana kun vuorovaikutus olisi sanallisempaa. Mutta pitäisikö minun vain kylmästi katkaista välini tähän vai mitä tekisin, koska joskus hermot_ovat_todella_riekaileina.