No moi Vargynja! Kuulostaa niin samalle, mullahan nousee nyt kaikki oma lapsuus ja äitin suhde mun vammaisuuteen ja miljoona muuta. Ois voinu jäädä tulematta mutta lopputuloksen valossa hienoo. Josko ”loppu elämän” voisi sit elää traumattomana???
Sinä oot niin nuori ja kokenut jo puolisonkin terveyden pettämisen. On taakalla heitetty. Mutta täällähämmyö poristaan ja jaetaan kokemuksia ja vertaistukea.
Niin tuo arjen apu. No me puhuimme miehen kanssa tästä ja mun oma olo ollut usein niin vaihteleva, ja kokemus sen koeterapian jälkeen oli niin hurja ja ne ahdistus ja paniikkioireet niin lujat että hei kiva kun herää yöllä siihen että sydän vetää satasta ja oot hereillä vain siksi että huomaat kun kuolet. Juu noin valoisia ajatuksia mielessä silloin kun paniikkioireet päällä. Niin että sanoin että varaan terapiapäivän ihan levolle. Vaatii järjestelyjä...ja mieheni jaksamista paljon. Vaatimukset on nyt jo isot siis se paljonko panostaa lapsiin jne ja kun tämä setti ei oo helppo vaan tosi kuormittava oikeastaan. Ja miehellenikin on kumminkin historiansa j tieto siitä että tarvii riittävästi unta ja lepoa ettei notkahda. Tänäänkin meni miulla itkuksi kun hän kävi nukkumaan ajoissa (21) ja itsellä just pikku hermoromahdus siinä päällä. Niin että kello on nyt 1 ja mä oon kuunnellut musiikkia ja lueskellut juttuja netistä, kello soi viimeistään 7.... että kyllä mä nyt pahan tempun tein mut näin käy kun iskee joku ”draama” nukkumaanmenoaikaan.
Ja siis niin mä sanoin että tarvitaan ulkopuolista apua mutta todennut että mistähän sitäkin....
