Täälläkin aika kovilla... Oma elämä ollut aina yhtä taistelua. Ensin 9 vuotta fyysistä ja henkistä kiusaamista jonka lisänä oman äidin fyysistä väkivaltaa 14 vuotta. Selvisin niistä. Tuon jälkeen luulin löytäneeni kunnollisen miehen joka paljastui alkoholistiksi, pedofiiliksi ja väkivaltaiseksi. Hänen kanssaan minulla yhteinen tytär. Siitäkin selvisin(hän nykyään exä). Aloin uudestaan surustelemaan jossa mies paljastui olevansa vuoden yhdessäolon jälkeen hyväksikäyttäjä. Selvisin vielä tuostakin jonka jälkeen muutin pohjois-pohjanmaalle nykyisen puolisoni luokse... nyt muuten asiat hyvin mutta viimeisen puolen vuoden taistelun jälkeen tytön hyvinvoinnista päättyi tytön huostaanottoon... nyt ensimmäistä kertaa myönnän että voimat on kaikki. Vielä mikään ei ole lopullista mutta mietin vain että mistä löydän voimaa taistella saadakseni tyttäreni takaisin... hän on ollut aina valopilkkuni vaikka ei fyysisellä tasolla täysin terve olekaan... en ole nyt pystynyt nukkumaan kunnolla enkä saa paljonkaan syötyä... päihteitä en käytä mutta toivon vain että kaikki olisi pelkkää painajaisunta... mutta joka kerta kun hereille havahdun niin kuulen tyhjyyttä koska tyttö ei ole täällä
...
Anteeksi tilitykseni ja epäselvä kirjoitus... ja jaksamista ajna:lle
