mitä tehdä?

B

Bambinen

Vasta-alkaja
En oikein tiedä, mitä tehdä lapseni mummon kanssa, hän on todella dominoiva ja tälläkin hetkellä jankuttaa koko ajan, että pitäisi mennä töihin, tehdä sinne ja tänne työhakemus. Myöskin kaikki mitä ostan lapselleni, on hänestä törsäämistä. Myös se, että pidän lastani sylissä, pilaa hänen mielestään lapsen, pidän kuulemma liikaa, joten lapseni ei voi itsenäistyä!! Lapseni on tällä hetkellä 7 kk ikäinen. 

Tämä vaan pahenee ja pahenee koko ajan ja olen jo ihan väsynyt tilanteeseen. Olen harkinnut muuttoa jo toiselle paikkakunnalle, mutta täällä on kaikki ihanat ystäväni. Olen sanonut hänelle suoraan miltä minusta tuntuu, mutta hän ei viis veisaa, päinvastoin, rupeaa minua syyttelemään siitä, että syylistän häntä. Hän ei näe omia virheitään, vaan kaikki on muiden vika. Kun hän käsittelee lastani, hän on todella äkkipikainen ( haluaa nukuttaa vauvani, mutta " rynkyttää" vaunuja niin, että tuntuu vauvan kohta lentävän sieltä ulos), myös hän tuputtaa koko ajan minulle hoitomahdollisuutta, yön yli, jotta pääsisin baariin etsimään miestä! ( kyllä, olen yksinhuoltaja, lapseni isä kuoli kun olin raskaana ja en, en halua enää miestä elämääni), ja kun sanon tähän mielipiteeni, olen kuulemma marttyyri. 
Voisiko joku sanoa, miten tälläisessä tilanteessa voisi toimia? 
Rakastan tytärtäni yli kaiken ja hän on minulle tärkeintä maailmassa ja en halua,että hän saa samanlaista kohtelua, kuin itse sain, kun olin teini, mummoltaan. :(
 
Inhottava tilanne! :( Vaikee sanoa, mitä sun pitäisi tehdä... Mulla on ollut kans ongelmia välillä vanhempieni kanssa, lähinnä isäni ja hänen puolen suvun kanssa. Juuri sellasta, että arvostellaan miten elän, mitä sanon ja teen jne. Ei auta vaikka sanoisin suoraan, että tämä on mun elämäni ja elän sen niin kuin haluan. Vielä eivät ole onneksi mua pahemmin arvostelleet siitä miten hoidan lapseni.

Raskausaikana alkoi kauhea painostaminen, että: "Mitäs sitten kun vauva syntyy, meinaatko olla isäs kanssa tekemisissä? Ei sulla kyllä ole oikeutta lapseltas kieltää yhtä isovanhempaa." jne. Vuoron perään soitteli täti ja vaari ym. ja haukkuivat mut asennevammaiseksi. Yrittivät mun miehenikin sotkea mukaan siihen soppaan. Onneks eivät onnistuneet.

Kerran sitten sanoa täräytin, että minähän teen just niin kuin haluan ja jos se arvostelu ei lopu, niin lapseni on sitten ilman toista isoisää. Ja en aio olla tekemisissä ihmisten kanssa, jotka loukkaavat mua jatkuvasti. Ikävää tietysti lapseni kannalta, että häneltä jää sitten muutamat sukulaiset tuntematta, mutta kyllä mun on ajateltava myös omaa jaksamistani.

Eli itse oon huomannut, että valitettavasti parhaiten näihin ongelmiin on auttanut se, että olen uhannut katkaista välini niihin ihmisiin, jos mua jatkuvasti arvostellaan ja mollataan. Kyllä ovat olleet sen jälkeen ihan hissun kissun. Selän takana tietysti sitten puhuvat musta, mutta so what!

En tiedä oliko tästä mun esimerkistä sulle mitään apua, mutta muista se, että sä itse äitinä tiedät mikä on lapsesi ja sun parhaaksi. Vaikka muut sanois muuta. Ja omasta jaksamisesta täytyy huolehtia, siitä henkisestäkin.
 
On kyllä äärimmäisen kökkö tilanne... (ja jos ei tunnu kornilta, niin haluasin sanoa surunvalittelut miehesi kuolemasta. Raskaana olevalle naiselle rakkaimman poismeno on varmasti ihan hirveä tilanne!)

Entä jos kuitenkin vielä onnistuisit sanomaan äidillesi miltä sinusta tuntuu? Jos hän jotenkin ymmärtäisi, että sinä toivot (=päätät!) lastasi käsiteltävän tietyllä tavoin ja sinulla vauvan äitinä myös on oikeus siihen. Hankalaa, todella hankalaa, mutta ehkä saisit vielä yritettyä? Josko kirjoittaisit hänelle kirjeen tai näyttäisit vaikka tuon aloitustekstisi?

Mitä tulee siihen, että äitisi painostaa sinua baariin ja hankkimaan miehen... kuulostaa uskomattomalta. Mitä ihmettä se mies voisi nyt tässä tilanteessa auttaa? Harva alle vuotiaan yh-äiti kai tahtookaan mitään parisuhdetta siihen hetkeen, ja sulla vielä on tollainen tausta asiassa.

Ei musta oikeen nyt mitään järkevää tai auttavaa irtoa, toivon sulle äärimmäisen paljon voimia! Ja jos multa kysytään, niin mun mielestä on ihan hölynpölyä, ettei vauvaa saisi pitää sylissä! Itse ajattelen päinvastoin - ja oma lapseni kun on jo siinä iässä, että osaa itse hakeutua syliin, niin on edelleen tervetullut syliin! Näin mä ajattelen, äidin syli on lapselle avoinna aina silloin kun lapsi tahtoo - oli se lapsi sitten 7vkoa, 7kk, 7v tai 70v!
 
ymmärän sun tilanteen paremmin ku hyvin mullaki on mun äiti ja muita sukulaisi jotka painostaa ... mulla jäi koulut kesken ja nyt pojan synnyttyä jankuttaa kokoajan siitä  itä mun pitäs tehä ja et heti pitäs hakee töihin tai kouluu... eikä ees ny kiinosta mitkää kouluhommat ku poika vasta 3 kk ja aattelin jäädä kotii viel äitiysloman jälkee ja hankkii viel jos on onnee toisen lapsen ennen kolun suorittamista loppuun... en tosin oo tätä viel uskaltanu omalle perheelle kertoo... kaverit tosin jo tietää mun suunnitelmist..
 
Tuota tuota.. onko lapsesi mummo nyt siis sinun äitisi vai edesmenneen miehesi äiti? Niin tai näin, aika hulppea ehdotus töksäytettynä tuo miehen etsimis-idea! Suoraan kuin jostakin elokuvasta! Voisin ensin kuvitella, että koittaa hän siinä lupsakasti tuuppia sinua elämässä eteenpoäin. Melkein kuin lohduttaa, mutta kovin tökerö ja kylmä on tönäisy!

JA eikä tuossa nyt varmasti miehen etsiminen ole se ensisijainen tarve! Toki aikuinen nainen toista aikuista ja olkapäätä kaipaa, mutta kaikki ajallaan ja omassa tahdissa! Eikö niin? Sinun halustasi ja toiveistasi!

Ja nyt varmasti tärkeintä on saada se tavallinen tylsä arki rullaamaan lapsen kanssa. Voisitko pyytää siltä auttavaiselta "mummolta" jotakin semmosta oikeaa apua. Kuin vaikka että veis matot pesulaan yms. juttuja? VArmaan sinä apua tarvitset ja mummo tyrkyttää omanlaistaan.- päätä sinä mitåä haluat ja ehkä te jonain päivänä vielä vaan huokaatte menneelle.

Arkaluontoinen tilanne teillä juuri varmastikkin miehesi poismenon johdosta. Oisko tilanne juuri siitä kärjistynyt? Niin tai näin, pidä SINÄ itsestäsi huoli OMALLA KAUNIILLA tavallasi! Taitavasti!
 
Onpa ikävä tilanne! :( Kuten edelliset jo sanoivatkin, niin tärkeintä on että pidät nyt itsestäsi ja lapsestasi huolta! Jos taloudellinen tilanne ei pakota töihin, niin ole kotona niin kauan kuin vain itsestäsi tuntuu, lapsesi on kuitenkin vielä niin pieni että tarvitsee äitiä JA sitä syliä. Yritä olla kuuntelematta mummoa, oma tapasi hoitaa lasta on varmasti paras. Kannattaisiko ottaa vähän etäisyyttä mummoon, että välinne viilenisivät? Valitettavaa mutta niin se on, että monesti näille jääräpäille pitää sanoa kovastikin että jotain menisi perille...

Paljon tsemppiä! :)
 
Kiitos kaikille vastauksistanne. Olen nyt sanonut miltä minusta tuntuu tälle mummolle ja tulos on seuraavanlainen: hän rupesi itkemään, käänsi kaiken minua vastaan, nosti mellakan ( lapseni kuullen) ja sanoi, ettei enää tule käymään! Joten... nyt sitten menetettiin mummo.. tää ei voi olla totta! Minä en nyt tiedä , mitä teen, tekisi mieli pyytää anteeksi, mutta mistä pyydän? siitäkö, että kerroin, miltä minusta tuntuu? Siitäkö, että sanoin että hän on tärkeä lapselleni? 
Olen nyt ihan maassa ja kun lapseni nukkuu, itken.. en tiedä mitä teen??? Ystävilleni en tästä viitsisi kauheasta jankuttaa, kun en usko, että he jaksavat kuunnella pitkään tätä.. joten sen takia tänne avaudun. 

Tyttäreni on tosiaankin se kaikista tärkein ja en halua miestä tähän elämääni enää. Olen jo hyväksynyt mielessäni sen, että olisin yksin lapseni kanssa, sillä nyt ainakin ajatus, että tässä olisi joku toinen, ällöttää. Myös sen takia haluan olla kotona lapseni kanssa mahd. pitkään, on se, että haluan että hän tuntee olonsa rakastetuksi ja että minä yritän olla se äiti ja isä, että riittäisin hänelle ja pystyisin tuomaan hänelle niitä juttuja myös mitä isä toisi  hänen elämäänsä. Vaari oli tätä ennen tämä " isähahmo", mutta nyt mummon takia varmaan menetettiin myös vaari, se ainoa "isähahmo"... 
 
Voi sinua! Kuule, itke vaan! Olit hurjan rohkea ja aikuinen kertoessasi mummolle tunteistasi!
Varmasti mummon on kamalan vaikea hyväksyä kuulemaansa! Mutta toivottavasti, ajan kanssa, kaikki helpottuu ja mummo joskus palaa takaisin "oppineena"! Ja jos ei palaa, niin sitten se ei ole sen arvoista!

Toivottavasti itku kääntyy vielä iloksi ja pääset keskittymään esim. sinun ja lapsesi yhteisen joulun odotukseen! Nyt olet SINÄ ja siinä oman elämäsi sankari!. Omalla paikallasi! Onnea siitä!

Ja tämä keskustelupalstahan on juuri sitävarten, että saa purkaa. Ei niille ystäville tarvitsekaan kaikkea lastailla. Sopivasti!

 
voi ei, hankala tilanne  mutta ehkä ajan myötä tuo mummo muuttaa mielensä kuha saa aikaa rauhottuu ja sisästää sun tunteet..
 
Tiedätkö, Bambinen, olen ylpeä, että pystyit sanomaan asiat! Sen mummon on nyt aika pohtia ihan itsekseen, ja tuskin se olisi niin tyly, että sitä vaaria veisi... jos olisin itse sinä, niin todennäköisesti kertoisin sille vaarille koko kuvion ja esittäisin vilpittömän toiveen, että hän ei selkäänsä kääntäisi. Ehkä se mummokin tulee järkiinsä, ennemmin tai myöhemmin.
Jos jotain vielä tahdot sanoa, niin mun mielestä kirjoitit sen niin kovin fiksusti tännekin; mielesi tekisi pyytää anteeksi, mutta mitä anteeksi pyydettävää sinulla on?

Kovasti voimia ja halauksia! Ja suosittelen myös livenä puhumaan jollekin, on se sitten joku äitiystävä tai neuvolantäti, mutta uskoisin myös sun muidenkin ystävien kuuntelevan ja olevan tueksi mielellään.

Voimia!
 
Mun mielestä on hyvä, että sanoit miltä susta tuntuu. Juuri niin kuin tuo maarinen sanoi, olit rohkea ja aikuinen. Toisin kuin mummo, joka loukkaantui. Valitettavasti kaikki ihmiset eivät kykene näkemään omia virheitään. Tunnen muutaman sellaisen. Heidän kanssa on tosi vaikeaa olla tekemisissä ja ymmärrän, että sua harmittaa tilanne ja haluaisit jopa pyytää anteeksi. Mä mietin joskus nuorempana, että pitäisikö mun vaan yrittää olla mieliksi niille sukulaisilleni, jotka mua jatkuvasti arvostelevat, koska tuntui raskaalta olla riidoissa koko suvun kanssa, kun oli ongelmia vaan yhden kanssa. Oon kuitenkin huomannut, että parempi näin. En voi valehdella itselleni ja vetää jotain roolia jatkuvasti. Olis sekin raskasta pidemmän päälle.

Jos tosiaan on mahdollista, että juttelisit jonkun kanssa tuosta asiasta, niin kannattaa ehdottomasti! Ammatti-ihminen on hyvä puolueeton taho ja sais sutkin varmaan vakuuttuneeksi, että et ole nyt tehnyt mitään väärin, kun ajattelet itsesi ja lapsesi parasta!

Voimia sulle tosi paljon! Käy tänne kirjoittelemassa, jos haluut purkaa ajatuksia.
 
Takaisin
Top