E
Epävarma
Vieras
Minulla on valtava vauvakuume. Edellinen raskauteni ei kuitenkaan mennyt kovin hyvin ja nyt pelkään edes yrittää toista lasta. Onko muilla ollut vastaavia pelkoja? Kuinka olette päässeet niistä yli?
Edellisessä raskaudessa minulla oli supistuksia jo ennen keskiraskautta. Olin kivulias ja en saanut supistusten vuoksi nukuttua. En saanut kuitenkaan sairaslomaa pyynnöistäni huolimatta. Vauva syntyi pikkukeskosena niin että sairaalaan päästessäni vauva oli jo osittain ulkona. En saanut sairaalassa mahdollisuutta puhua kenenkään kanssa synnytyksestä. Minut kotiutettiin seuraavana päivänä synnytyksestä, koska vauva oli osastolla. Jatkoin kuitenkin sitten vuotamista kotona ja jouduin tulemaan seuraavana päivänä kaavintaan jonka jälkeen kotiuduin samana päivänä ja kuukauden päästä tästä aloin vuotamaan jälleen verta ja jouduin uudelleen kaavintaan, koska edellisessä kaavinnassa oli jäänyt pala istukkaa sisälle.
Neuvolassa olen ottanut esiin sen että toivoisimme vielä toista vauvaa ja raskauteen liittyvät asiat pelottavat minua ja haluaisin tietää kuinka kaavinnat, keskosen synnyttäminen ja supistelu aiemmassa raskaudessa vaikuttavat todennäköisyyteen, että niin käy uudelleen. Oma terveydenhoitajani on kuitenkin ollut poissa ja meillä on ollut lukuisia sijaisia ja sijaiset ovat sanoneet, että valitettavasti heille on varattu vain minimiajat vauvan tutkimista varten, jonka vuoksi tällaiset keskustelut käydään oman terveydenhoitajan kanssa. Oma hoitajamme on kuitenkin ollut poissa jo yli vuoden, tuntuu kurjalta että sen vuoksi asia ei etene mihinkään. Mitä minä voin tehdä? Vai onko tällaisen raskauden ja synnytyksen jälkeen parempi haudata kokonaan haave toisesta lapsesta?

Ei ihme jos nyt pelottaa. Minusta ei kuitenkaan kannata haudata sen takia vauvahaavetta. Todella kurjaa tuokin ettei neuvolasta saa kunnolla apua. Voisitkohan saada ajan ihan tuota asiaa varten, jos soittaisit neuvolan ajanvaraukseen ja selittäisit tilanteen. Pakkohan sinun on siitä päästä puhumaan jonkun kanssa vaikka oma hoitaja olisikin poissa. Kun vielä on ollut noin pitkään poissa voisi kuvitella että olisi jo vakisijainen.
alateitse synnytys ei enää arpeutumien takia onnistu, joten suunniteltu sektio hänelle tuleekin varmasti jos toisen tekemiseen vielä päätyvät puolison kanssa.