Mitä olit tekemässä kun synnytyksesi käynnistyi?

Aamulla/aamuyöllä kotona herännyt kaikista epäsäännöllisiin kipeisiin supistuksiin, niitä sitten kotona katsellut puoli-4vrk ennen sairaalaan menoa, jossa vasta muuttunut säännöllisiksi ja katsottu synnytyksen olevan käynnissä.
 
1. Nukuin, aamuyöllä synnytys käynnistyi kesken unien (ballonki tippui jonka perään heti kovat ja säännölliset supistukset)

2. Heti herättyä ja noustua ylös alkoi epäsäännölliset supistukset

3. Herättyäni alkoi kevyet supistukset
 
1. Kesken elokuvan katselun illalla kahdeksan aikaan alkoi lempeät, säännölliset supistukset.

2. Käynnistys.

3. Ihan tavallisen arjen keskellä alkoi lempeät supistukset päivällä. Yön yli jatkuivat hiljalleen voimistuen. Aamulla lähdin synnärille.
 
Olin nukkumassa kun sellaiset vaimeat, pienet supistukset alkoivat. Sen jälkeen kerkesin myös pesemään pyykkiä ja lenkittämään koirankin ennen kun tajusin että nyt saattaa oikeasti olla kyse suppareista. :woot:
 
Nukkumassa molemmilla kerroilla. Synnytykset alkoivat kovilla supistuksilla.
Aamulla/aamuyöllä kotona herännyt kaikista epäsäännöllisiin kipeisiin supistuksiin, niitä sitten kotona katsellut puoli-4vrk ennen sairaalaan menoa, jossa vasta muuttunut säännöllisiksi ja katsottu synnytyksen olevan käynnissä.

1. Nukuin, aamuyöllä synnytys käynnistyi kesken unien (ballonki tippui jonka perään heti kovat ja säännölliset supistukset)

2. Heti herättyä ja noustua ylös alkoi epäsäännölliset supistukset

3. Herättyäni alkoi kevyet supistukset

Jos käynnistyis luonnollisesti, niin mä toivoisin just tämmösiä aamu-yöstä alkavia, kun on jo unta takana ja koko päivä aikaa synnyttää...:)
 
Jos käynnistyis luonnollisesti, niin mä toivoisin just tämmösiä aamu-yöstä alkavia, kun on jo unta takana ja koko päivä aikaa synnyttää...:)

Mä luin joskus jostain, että ihmiskeho toimii synnytyksen suhteen vähän kuin villieläintenkin luonnossa. Eli synnytys useimmiten alkaa, kun äiti on levännyt ja kokee olonsa turvalliseksi. :)
 
Esikoisen synnytys alkoi illalla telkkaria katsoessa sillä, että kuului napsahdus ja lapsivettä alkoi valua. Siinä kohtaa älysin lähteä vessaan ja melkein ehdinkin :grin. Kaksossynnytys käynnistetty.
 
Temppareita katsottiin kaverin kanssa ja kun nousin ylös alkoi lapsivesi tihkua:hilarious: luulin aluksi limatulpaksi ja käytiin ihan sairaalassa tarkastamassa, että lapsivettä musta tosiaan tiputteli. Tän tsekkauksen jälkeen kävin vielä kävelyllä, söin ja otin päiväunet ennenkuin lähdettiin sairaalaan käynnistykseen(supistukset ei alkaneet tihkumisesta vaan tarvittiin pillereitä. Paikat ei ollu ns. yhtään auki 39+1 kun alkoi synnytys virallisesti)
 
Olin syömässä riisipuuroa ja kun nousin hakemaan vesilasin niin lapsivedet tuli. Onneksi oli laattalattia alla.
 
Esikoinen käynnistettiin, sairaalassa olin.

Kakkosen synnytys käynnistyi kun yöllä olin klo 00 käymässä nukkumaan ja yht äkkiä tunsin vain mojovan supistuksen! Aavistin heti synnytyksen alkaneen ja pian tuon jälkeen alkoikin lapsivettä tihkua.

Kolmannen synnytys käynnistyi ennen joulua 18. pvä kun oli äärettömän rento päivä ja minulle oli varattuna jo käynnistysaikakin 22. pvä. Kuin salama kirkkaalta taivaalta iltapäivällä alkoivat säännölliset mutta kivuttomat supistukset.
 
Esikoisen synnytyksen käynnistyessä olin juuri käynyt aamuyöllä vessassa, kun vedet meni. Kuopuksen synnytys käynnistettiin sairaalassa.
 
Hyvin nukutun yön ja vessareissun jälkeen olin jääkapille menossa aamupalaa hakemaan, mutta jäi aamupalat sit syömät ku vedet lorahti jääkaapin eteen😁 olikin sit pitkä aika syömät ku synnytykses oksetti nii paljo et ei ees nesteet kunnol pysyny sisäs
 
Tästä tokasta olin nukkumassa kun supistelu alkoi aamuyöstä. Aamusta sitten yliaikaiskontrolliin ja sen jälkeen vasta alkoki! 😃 Kattelin frendejä ja supistelin kotona klo 19 asti, sit piti lähtee. Klo 1 jälkeen yöllä neiti suvaisi saapua maailmaan 💪🏻
 
Heräsin aamuyöllä supistuksiin viime maanantaina. Jäin seuraamaan niitä ja niiden tihentymistä ja voimistumista. Aamulla lähdettiin synnärille, kun oli jo kipeitä. Siellä olin jonkin aikaa käyrillä ja kätilö aikoi jo lähettää kotiin kehotuksella kokeilla suihkua ja kipulääkkeitä ja tulla takaisin, kun niillä ei pärjää. Kätilö tarkisti kuitenkin kohdunsuun tilanteen ja sainkin jäädä.
 
Alettiin katsoa yleisurheilua telkkarista puolenpäivän aikaan. Ihmettelin kun alkoi jotenkin levoton olo, kunnes olon napakoituessa ymmärsin että nyt tulee oikeita supistuksia 😄
 
Esikoisesta rentoiltiin ihan vaan kotona, iltapäivästä alkoi supistukset ja vauva syntyi yöllä. Kuopuksesta taidettiin olla nukkumassa, koska yöllä alkoi supistukset ja vauva syntyi varhain aamulla.
 
Takaisin
Top