Mitä nainen haluaa ?

W

Walter Der Alter

Silmät suurina ihmettelijä
Tässä jokin aika sitten eronneena isäihmisenä olen miettinyt kysymystä "mitä nainen haluaa". Veikkaan tosin että aika moni muukin mies on aikojen saatossa samaa miettinyt mutta nyt kun tässä asia alkoi koskemaan itseänikin niin onpa tätä tullut mietittyä ihan ajatuksen kanssa. Katkeruutta ja kaunaisuutta ei tästä viestistä kannata etsiä sillä sitä ei ajatuksissa ole, lähinnä puhdasta ihmettelyä.

Taustoista sen verran että itse olen vajaa nelikymppinen työelämässä oleva lapsirakas mies, olen yrittänyt järjestää elämäni perhekeskeisesti ja tietoisesti jättänyt omat harrastukseni vähemmälle että olen voinut olla mukana lasten/perheen elämässä muutenkin. Elämä on ollut alkotonta ja savutonta, jos koko homman voisi kiteyttää yhteen sanaan niin käyttäisin sanaa "turvallista" holhoukseen silti sortumatta. Siltikään tämä ei arvoisalle exälleni riittänyt vaan piti alkaa tutkimaan onko ruoho vehreämpää aidan tuolla puolen, ilmeisesti oli sillä jätti kodin ja lapset kuin nallin kalliolle.

No, tämä on vielä mielestäni ymmärrettävän rajoissa. Ehkä sitä pitkässä (+10v) suhteessa ehtii jo kyllästymään toiseen. Kun suhteen lopusta oli jo jonkinverran aikaa niin ajattelinpa pistää treffiprofiilin erääseen suurehkoon kotimaiseen palveluun, omasta mielestäni kun olen ominaisuuksiltani ns. "miesmatskua". Aikaa kului eikä ensimmäistäkään viestiä putkahtanut lokeroon. Etsin siinä sitten lähiympäristön naisten ilmoituksia ja lähestyinkin muutamaa mukavanoloista naisihmistä, sattuipa joukkoon pari YH-äitiäkin. Yllätys oli sinällään suuri kun vastauksia tuli suurinpiirtein yksi viittä lähetettyä viestiä kohti ja näistäkin melkeinpä kaikki olivat luokkaa "olet varmasti kiva mutta et sitä mitä etsin".

Tässä pääsemmekin siihen jännän äärelle. Mitä nainen haluaa ? Jännitystä elämäänsä ? Brad Pitt-ulkomuodon siipalleen ? Rahaa kuin roskaa ja avo-Porschen ? Kun kerta elämänarvoiltaan kunnollinen ja itsestään muutoin huoltapitävä mieshenkilö ei tunnu kelpaavan edes juttuseuraksi.

Vastauksia arvon naiset ! Mitä ominaisuuksia sinä arvostat siipassasi/kaipaat ehdokkailtasi ja mieluusti olkaa rehellisiä vastauksissanne.
 
Mun mies on täydellinen ;) no ei, osaahan se olla ärsyttävä ja juo välillä vähän liikaa, mutta tilanteen tullessa pystyy luottamaan kuin kallioon. Ei määräile, uhkaile tai tee mitään muutakaan idioottimaisuuksia mitä eksät on tehneet. Eikä ole turhasta mustasukkainen! Kiltti kuin mikä, ja kohtelias. Osaa nauraa edelleen kanssani, kykenee keskusteluun asioista ainakin pienen patistuksen jälkeen ja hassuttelee. Muistaa myös välillä kehaista, ja on ainakin tähän mennessä ollut hyvä isä lapselleen. Listaa vois jatkaa vaikka kuinka pitkästi :D
Sitä en osaa sanoa mitä muut naiset haluaa. Ehkä kannattaa vain luottaa siihen vanhanaikaiseen tutustumismenetelmään ja unohtaa nuo nettisaitit. Harva kun niissä valehtelematta saa itsensä vaikuttamaan kiinnostavalta... Ja voisin osan veikata olevan niitä naisia jotka lajittelevat miehet kiinnostaviin ja ei-kiinnostaviin tulojen ja varallisuuden perusteella..

Sent from my GT-I9305 using Vau Foorumi mobile app
 
Tuohon perinteiseen "tutustumisen kautta voittoon"-metodiin nuorempana tulikin luotettua mutta nykyään baareilut kun eivät tosiaan enää kuulu elämään ja pokkaa ihan kirjastossa/ruokakaupassa iskemiseen ei ole niin ajattelinpa kokeilla nettitreffejä.
 
Kyllä se varmasti siitä vielä natsaa, kun jaksaa yrittää, ja kannattaa yrittää pitää omaa rimaakin korkealla - siis ihan ihastusta vähempään ei tyytyä edes treffeille! jos niitä harrastuksia / mielenkiinnon kohteita on ollut, saattaisi niiden parista löytyä mielenkiintoisia ihmisiä..
Itse oon kyllä huomannut että miehekäs mies (nam) pitää omista mielenkiinnon aiheistaan kiinni, eikä pyytele anteeksi menojaan. pienen pyristelyn jälkeen (no, 7 vuotta ehkä meni hyväksyä..) tähän on tottunut ja se molemminpuolinen vapaus ja kunnioitus luo kyllä syvää luottamusta ja intohimoa. viimeiset 10 vuotta onkin suhde ollut erittäin hyvä- ei houkuta ruohot vaikka arki usein nieleekin intohimot..
Mitä nainen haluaa on aika hankala kysymys, kaikki kai haluaa vähän eri asioita, itse haluan miehen joka puhuu hankalistakin asioista (kun itse pakenen..), himoitsee mua, tekee asioita eikä vain puhu niistä, pitää puolensa, eikä arvosta rahaa yli elämän.
 
Jaa-a, sen kun tietäis mitä kukakin nainen haluaa. :wink
Tuntuu, että mitä vanhemmaksi nainen tulee, sitä selkeämmin alkaa tietää minkälaisen miehen haluaa ja mitä ei, mutta samalla siinä katoaa spontaanius ja yllättävyys. Ei jakseta käyttää aikaa edes tutustumiseen, jos ei alussa täytä kriteerejä. Mutta jos lopulta kuitenkin vasta se tutustuminen kertoo sen löytyykö sitä jotakin. Elämä ei enää yllätä, ja ei olekaan sitten sitä kipinää, vaikka kriteerilista olisikin kunnossa.

Mulla on ikää vasta alle 30kin, ja hitaasti syttyvä, eli pidän tutustumisesta ennen suhdeviritelmiä. Ennen tuli etsittyä jotakin eksoottista ja jännittävää, mutta todellinen rakkaus on syntynyt ystävyyden pohjalle. Pakkodeittalusta koituu vain stressiä ja hulluja ajatuskuvioita.

Miehessäni arvostan ylikaiken hyväsydämisyyttä ja positiivisuutta. Muhun henkilökohtaisesti teki sen kaikkein suurimman vaikutuksen tilanne, jossa hän pisti itsensä ja oman herkkyytensä aika kovasti likoon ja oli niin rehellinen, että sydämestä kouraisi. Ja pääasia tottakai, luotettavuus ja rehellisyys. Sen olen omaksi kriteeriksini asettanut, että tiedän etten enää ottaisi miestä, joka ei näitä omaa, vaikka tiedänkin näiden miesten houkuttelevuuden ja vaikka kuinka sisimmässä olisi mitä tahansa hyvää, niin ei. Ei enää, se ei vain käytännössä toimi.

Nettitreffailussa taitaa olla ennemmin sääntö kuin poikkeus, että saa tylyjä vastauksia tai vastaamattomuutta. Muistan nimittäin itsekin joskus hommaa kokeillessani näin naisena saaneeni niin mahdottoman paljon viestejä jo yhdessä päivässä, että ei niihin kaikkiin edes pysty kohteliaasti vastaamaan.
 
Minä arvostan miehessäni kaikkein eniten sitä, että voin luottaa häneen. Voidaan puhua toisillemme ihan kaikesta. Hän on perhekeskeinen mies, ja todella hyvä isä lapsellemme. Hän osaa olla myös aika romanttinen, osaa yllättää minua edelleen kynttiläillallisilla yms.

Käymme pikkureissuilla usein, ne toimivat hyvin sellasina pieninä irtiottoina arjesta. Ja vaikka mies on tuttu ja turvallinen, tukipilarini, osaa hän silti aina yllättää. Rakastan sitä yllätyksellisyyttä hänessä. Uskon että monet naiset arvostavat sitä piirrettä miehessä. Sitä, että edelleen 10 vuodenkin jälkeen kykenee viemään naiselta jalat alta :)

Vaikka hän on paljon perheensä kanssa, niin hän myös viettää aikaa kavereiden kanssa. Itse en haluaisi edes, että mieheni olisi kaiken vapaa-aikansa kotona meidän kanssa. Omat harrastukset ja kaverit on hyvä olla (sanoi nainen siihen sitten mitä vain).

Aina ei kannata mennä naisen pillin mukaan, vaikka nainen tahtoisi kuinka sinun muuttuvan jossain asiassa tai tekevän jonkun asian toisella tavalla. Se vie pois itsenäisyyttäsi ja viehättävyyttäsi. Ainakin omalla kohdalla näin (en tietenkään voi kaikkien puolesta puhua).

Miehellä pitää olla selkärankaa, pitää kantaa kortensa kekoon perheen hyväksi, seisoa sanojensa/tekojensa takana, eikä anna periksi aina ja kaikessa. En haluaisi miestä, joka matelee heti tossujeni alle, vaan päättäväisen kumppanin, joka ajattelee itsenäisesti :)

Myös kutakuinkin samanlaiset toiveet olisi tulevaisuudesta oltava, esim. lasten haluamisen (& myöhemmin kasvattamisen suhteen) En olisi valinnut sellaista miestä, joka ei haluaisi lapsia ollenkaan. Sama koskee muitakin isoja asioita. Meillä miehen kanssa on aika lailla sama ajattelumaailma ja näkemykset perheestä/perheen koosta ja ylipäänsä elämästä.

Jaksan edelleen ajatella miehestäni, että hän on se jonka kanssa vietän loppuelämäni. Me olimme toisillemme ne ensimmäiset kumppanit ja toivottavasti myös viimeiset :)

Pakko vielä loppuun lisätä, että kyllä meilläkin erimielisyyksiä tulee, ne kuuluvat elämään. Osaamme myös riidellä, mutta teemme sen ilman turhia huutoja kuunnellen myös toista, eikä vain omia höyryjä päästellen.
 
Minä olen "kaikki mieheni" löytänyt yhteisen harrastuksen kautta. Ensimmäisen roolipelikerhosta teininä, seuraavan tietokonepeleistä lukiossa, sitä seuraava tatuointisivustolta (hänen kanssaan menin naimisiin) ja erokriisin jälkeen nykyinen löytyi Tsekeistä moottoripyöräkokoontumisesta (suomalainen mies tosin, joskus vaan tarvitsee näemmä mennä merta edemmäs kalaan).

Yhteistä kaikille on, että olen tuntenut heidät hyvin pintapuolisesti jossain muussa asiayhteydessä, mutta kukaan ei ole ollut "ystäväni" ja friend zonelle joutunut. Myöskään kukaan heistä ei ole lähestynyt minua seurustelun merkeissä vaan tarkoitus on ollut muuten vain tutustua ja yleensä alkoholi on johtanut tilanteesta toiseen.

Kaikki ovat olleet luonteeltaan hyvin erilaisia. Yhteisiä piirteitä ovat olleet tietynlainen rehellisyys sekä suunnaton kiinnostus ja intohimo johonkin asiaan. Jos ei miehellä itsellään ole mielenkiintoa mihinkään miksi pitäisin miestä mielenkiintoisena? Ja sen mielenkiinnon kohteen pitää olla jollain lailla omiini sopiva. Kyllä, erään lyhyemmän suhteen alku alkoi kirjastosta.

Ero on ollut aina seurausta joko "erilleen kasvamisesta" - omat mielenkiinnon kohteeni ovat siirtyneet muualle tai miehen ja kohta ei olekaan mitään yhteistä puhuttavaa kun on kummallakin omat menot. Vielä pahempaa on mies, jolla ei ole mitään mielenkiinnon kohdetta, vaan elää minun kauttani ja pitää vain parisuhdetta tärkeimpänä. En minä halua kannatella harteillani ketään, haluan tasavertaisen kumppanin jonka kanssa voi sopia erilliset menot ja jakaa yhteiset.

Luonteelta kaipaan ennen kaikkea rehellisyyttä ja avoimuutta. On vaikea keskustella yhteisistä tavoitteista jos toinen on kaikessa samaa mieltä miellyttääkseen. Riitoja en kaipaa, mutta "kyllä kulta" ei edistä avointa keskustelua ja tasavertaisuutta. Ei pidä ripustautua liikaa. Sen olen aistivinani sinun kirjoituksistasi.

SINÄ olet sinulle "se oikea." Löydä elämällesi sisältö ja oma onnesi, niin vedät naisia puoleesi. Kun vaikutat vaan ripustautuvalta naiset karttavat. Pelkkä sitoutumishalu kiehtoo korkeintaan naista joka haluaa käyttää sinua, ei tasavertaista kumppania. Ennemmin tai myöhemmin nainen kyllästyy tossunaluseen. Kusipää ei tarvitse eikä kuulu olla, mutta jos et itse tiedä mitä elämässä haluat (paitsi kumppanuutta), ei kannata kysellä, mitä nainen haluaa. Ajat itsesi vain ojasta allikkoon.


Sent from my iPhone using Vau.fi Foorumi mobile app
 
Yksi ainoa sana : herrasmies. Mä ihastuin omassa miehessäni niihin pieniin asioihin. Hän avasi minulle oven, auttoi takin päälle, kantoi kauppakassit jne. Vaikka kuulostaa hölmöltä, mutta ihan oikeasti moni mies ei näitä asioita enää osaa (ja ehkä moni nainenkaan ei enää osaa arvostaa). Mieheni on minua 13 vuotta vanhempi, joka saattaa vaikuttaa myös käytökseen. Hän on kokenut ja nähnyt maailmaa huomattavasti enemmän kuin minä, joka joskus ahdisti, mutta nyt pidemmän päälle on ollut vain hyvä asia. Kun mies on jo menojalkansa suurimmaksi osaksi taltuttanut, hän kotiutuu mieluiten ja helpoiten perhe-elämään.

Miehen pitää myös ehdottomasti olla itsenäinen ja omata tavallinen maalaisjärki. Sormi ei saa mennä suuhun, jos jääkaapissa ei olekaan valmista ruokaa tai paitaan tulee tahra. Mä halusin ainakin miehen, joka on Mies eikä poika, halusin olla Nainen enkä äiti.

Mitä tulee uuden kumppanin etsintään niin mielestäni avain on se yhteinen kiinnostuksen kohde. Oman mieheni löysin netistä joidenkin tuntemasta irc:istä, jossa olimme tietyn aiheen kanavalla ja intouduimme keskustelemaan ko. aiheesta ensin netin kautta ja lopulta myös kasvotusten. Tämä yksi yhteinen suuri mielenkiinnon aihe helpotti suuresti tutustumista ja lopulta huomasimme, että viihdyimme todella hyvin yhdessä ja pystyimme puhumaan ihan mistä tahansa. Ja erästä mainosta lainaten : siitä se ajatus sitten lähti :) Voi sen uuden siipan siis löytää myös netistä, mutta ne randomit deittipalvelut on kyllä aika hanurista. Pääajatuksena mulla on niistä se, että miehet etsii vaan pimppaa ja naiset taas jotain mukavaa ajanvietettä. Siellä ihmiset vaan kokeilevat, että olisikohan joku kiinnostunut minusta ja kun nainen saa sen 100 vastausta niin on jo siitä lukumäärästä ylpeä ja tuskin edes jaksaa niitä kaikkia lukea. (Sorry yleistys, mutta...) Jotenkin en jaksa uskoa, että siellä kovin moni olisi oikeasti vakavalla mielellä.

Tsemppiä uuden elämän aloitukseen! Muista, että sinun täytyy ensin rakastaa itseäsi ennen kuin olet valmis rakastamaan ketään toista.
 
Mulla on ihana mies, luonteeltaan kiltti ja huomaavainen. Osaa olla myös itsepäinenkin tarpeen vaatiessa. Olin etsinyt kumppania pitkään, tapaillut paljon miehiä tarkoituksena perustaa perhe. Mä olen erittäin kiitollinen mun miehestä. Meilläkin on vaikeita kausia avioliitossa, varsinkin lapsen syntymän jälkeen mutta aina ollaan päästy riidoista yli. Aion tehdä tämän avioliiton eteen kaikkeni. Meillä on molemmilla omia harrastuksia ja omia ystäviä. Pidän tärkeänä sitä että molemmat pääsevät viettämään omaa aikaa. Myös parisuhteeseen pitää panostaa pienillä arjen yllätyksillä ja kahdenkeskisillä jutuilla. Mä uskon että meidän avioliitolle tärkeä asia on se että me osoitetaan toisillemme paljon hellyyttä, seksiä voi olla harvemmin mutta hellyys ei saa jäädä pois ja toisen huomioiminen. Tärkeintä että tuntee olevansa rakastettu.

Ymmärrän hyvin että ihminen voi kyllästyä pitkässä parisuhteessa (ehkä naisellesi kävi näin). Silloin kun on vaikeaa niin olen miettinyt että voisinko elää ilman miestäni niin en voisi ja suuttumus hälvenee nopeasti. Todennäköisesti rakkaus on sammunut teidän tapauksessa tai painunut jonnekin unholaan naisesi mielessä. Se on todella surullista. Uskon että kovalla työllä voisi löytää vanhastakin parisuhteesta ja kumppanistaan jotain uutta ja ikään kun "rakastua" uudestaan. Miksi parisuhteet hajoaa niin helposti nykyisin? Uskon että nykyinen elämäntyyli ja helppous-ajattelu tekee sen ettei viitsitä yrittää liikoja ja moni sitten katuu myöhemmin eroaan. Voimia sinulle!
 
Kiitoksia kommenteistanne ! Vähän vastaavia ajatuksia itsellänikin on ollut siitä millainen mies näin "normaalia" naista kiinnostaa. Ilmeisesti tosiaan nettitreffeissä viestitulva on naiskäyttäjille niin suuri niinkuin joku sanoikin että siinä helposti käy niin että karsii enimmät pois.

Ihan vain väärinkäsitysten karsimiseksi niin tämä kysymyksenasettelu ei tarkoittanut sitä että olisin itseäni jotenkin muuttamassa naisen takia, muuttumisen täytyy lähteä omasta tahdosta liikkeelle eikä kenenkään muun. Tuli vain mietittyä asiaa tuossa parina iltana ja muistelin tämän olleen sellainen naisvaltainen foorumi missä exäkin aikanaan ainakin lueskeli niin ajattelin lähestyä kysymykselläni täällä

Se että olen karsinut harrastuksia ei tässä tapauksessa tarkoita sitä että olen ollut tossun alla oleva vässykkä (ehkä jossain määrin mutta en mielestäni suurissamäärin :) ). Työajat vaan ovat sellaiset että kotiudun kohtuullisen myöhään niin halusi sitä lastenkin kanssa olla ennenkuin nukkumaanmenoaika koitti, lapset kun ovat pieniä vain lyhyen hetken. Uraihmisille sen verran että kuunnelkaapa Ugly Kid Joe'n Cats in the Cradle ajatuksen kanssa.

Itsellänikin tosiaan on kriteerit, tietyissä asioissa aika tiukatkin mutta lähinnä elämäntapoihin liittyen. Mutta niinhän ne sanovat että siinä vaiheessa kun lakkaa etsimästä niin löytää :) Kevättä kohti mennään ja mikäs esimerkisi leikkikentällä on parempi keskusteluavaus kuin alkaa juttelemaan lapsista :)

Aamu :lle sen verran että itsekin olen miettinyt samaa. Nykyihmisille tuntuvat pienetkin vaikeudet olevan ylitsepääsemättömiä. Ainakin itse olen kasvanut sillä mentaliteetilla että elämän ei kuulukaan olla aina helppoa ja vaikeudet täytyy kohdata silmästä silmään. Asiaa voi ajaltella näinkin että jos elämä on kuin ruusuilla tanssimista niin saavutuksistakaan ei voi samanlailla nauttia.
 
Tuo on muuten totta, että moni luovuttaa aivan liian helposti. Vaikeiden asioiden käsitteleminen ja sanominen on monelle niin vaikeaa, että mielummin luovuttavat ja lähtevät pois. Jos moni tietäisi, mitä meidänkin suhteessa on tapahtunut ihmettelisi varmasti, miten voi yksinkertaisesti olla mahdollista, että olemme vielä yhdessä. Vaikeita aikoja on ollut ja joskus on käynyt erokin mielessä, mutta aina niistä on päästy tavalla tai toisella yli ja tällä hetkellä en voisi mitenkään kuvitella eläväni ilman miestäni!

Ja todellakin, kun lopetat etsimisen niin löydät. Itselleni kävi juurikin näin. Oikein olin pättänyt, että nyt en hae mitään suhdetta, keskityn vain opintoihin ja harrastuksiini ja itseeni ja silloinhan peeveli soikoon tuo miehen ketale tuli ja sekoitti kaikki mun "hyvät" suunnitelmat :D Elämä on yllätyksiä täynnä ja omituisia asioita voi löytyä ihan sen seuraavankin kulman takaa.
 
Myös mulle kävi niin että elämäni rakkaus pamahti elämääni silloin kun sitä olisin vähiten odottanut. :) Olin jo tavallaan luovuttanut koko asian suhteen. Mä ajattelen myös niin että avioliitossa tulee väkisinkin niitä kausia (varmasti useita) jolloin miettii onko koko touhussa mitään järkeä mutta sitten kun tarkemmin ajattelee mitä elämä olisi ilman miestäni niin tulen heti järkiini. :)
 
Elettyäni teini-ikäni keskellä vanhempieni parisuhdekriisiä olen sitä mieltä, että jos ero tekee ihmiset onnellisemmiksi, se on parempi vaihtoehto. Vanhempani eivät eronneet suuristakin ongelmista huolimatta, mutta olisin täysin hyväksynyt senkin päätöksen. Nykyään yhdessä ei ole enää pakko olla ikuisesti ja elämä voi todella muuttua paremmaksi eron myötä. Jokainen itse voi pohtia mitä omalta elämältään haluaa ja millainen suhde on. Harmittavaa on aina jos halut eivät mene yksiin, mutta lopulta voi ajatella niinkin, ettei suhde olisi kuitenkaan enää hyvä jos toinen ei siihen halua panostaa. Ketään kun ei voi pakottaa. Ja lapset kyllä huomaavat piilotellut ongelmat ja kärsivät, ja miten usein lapsia käytetäänkään välikappaleina..
 
Tottahan toki jos yhdessä ei pysty elämään niin ero on siinä tilanteessa se paras ratkaisu. Joskus vaan tuntuu siltä että asioista ei pystytä/haluta jutella niin pienikin tilanne pääsee siitä sitten eskaloitumaan. Toisekseen sitten ollaan valmiita heittämään hanskat tiskiin sen ensimmäisenkin vastoinkäymisen jälkeen. Lähinnä se itsellä oli mielessä että asiat ja ongelmat pitäisi ainakin yrittää ratkaista, ei erota samantien. Totta kai jos puoliso on fyysisesti tai henkisesti väkivaltainen/päihteiden väärinkäyttäjä/muuten vain ei tule toimeen asioiden selvittelyn jälkeenkään niin ei siinä toisessa ole pakko roikkua.
 
Takaisin
Top