Meillä on ihan hyviä kokemuksia Felicitaksesta. Ja nimenomaan niin, että lääkärit ovat välttäneet turhien tutkimusten määräämisiä ja silloin kun jotain on tarvittu, on suositeltu esim. otattamaan verikokeet Synlabista halvemmalla jne. Kaikissa hoitosuhteissa varmasti korostuu lääkärin ja potilaan välinen vuorovaikutus ja sen toimivuus - jos siinä on ongelmia, tuntuu ehkä helposti koko klinikan toiminta itselle väärältä. Silloin vaihtaisin lääkäriä, jos klinikalla on asiat muutoin ns. kunnossa.
Ollaan oltu Felicitaksella kahden lääkärin hoidossa (toisen lähdettyä ensimmäisen hoidon jälkeen julkiselle) ja molemmat ovat olleet hyviä työssään ja meille lääkäreinä. Kolmannella kävin kerran, koska sattui oman lääkärin vapaapäivään ja sekin kokemus oli aivan positiivinen. Meille on varsin suoraan puhuttu ikämme vaikutuksista onnistumiseen ja lukuisten keskenmenojen mahdollisuuteen - mitkä ovat molemmat paikkansa pitäneetkin. Mutta kuitenkin molemmat lääkärit ovat asiaan tutustuttuaan halunneet ensin omilla soluilla hoitoa kokeilla, kiitos siitä heille. Puhuttiin kyllä molempien kanssa myös varsin suoraan rahasta, joka meille ei ole ongelma, mutta on se realiteetti, josta pitää suoraan asiakkaiden kanssa puhua. Yli 43-vuotiaille IVF-hoito etenkin maksimiannoksilla on tolkuttoman kallista, oli siihen varaa tai ei.