Mitä harrastit lapsena?

Bella Swan

Moderaattori
Staff member
Administrator
Maalisäidit 2020
Oliko sinulla lapsena harrastuksia? Onko joku niistä jäänyt aikuisuuteen asti?

Kun olin lapsi, kaverit harrastivat pääasiassa tanssia, jalkapalloa tai ratsastusta. Itse en niistä välittänyt, kirjeenvaihto ja tietynlaisten leluhahmojen keräily olivat enemmän minua varten. Musiikin kuuntelu ja lukeminen ovat mitä yhä harrastan.
 
En oikeastaan harrastanut mitään erityistä. Hiihdin kilpaa talvisin ja keräilin Barbie-nukkeja sekä Teeny Weeny families-hahmoja. Olen aina lukenut paljon ja amimaatioelokuvien katselu on vieläkin usein osa iltojani. Teininä harrastin taekwondoa mutta lopetin sen seurassame alkaneen "kilpailupakon" vuoksi. Oli kivaa niin kauan kun sai harrastaa ilman paineita.
 
Joskus pienenä harrastin jotain tanssia tai jumppaa. Mitä milloinkin oli pienellä paikkakunnalla tarjolla ja vanhemmat vei. Vähän isompana en sitten harrastanut varsinaisesti mitään. Jossain mielessä lukemista ja jossain vaiheessa tuli kirjoittaminen kuvioihin.
 
Tanhua harrastin johonkin lähemmäs yläasteikää, teininä kävin sitten erilaisissa jumpissa. Kirjoja tykkäsin lukea paljon kouluikäisenä.
 
Pienenä harrastin pianonsoittoa ja kuvataidekoulua, vähän isompana myös laulua. Kaikki jäi, kun vaihdoin lukioon, jonne oli pitkä matka.
Lukemista ja kirjoittamista olen harrastanut aina, sitä teen edelleen.

Lapsi aloittaa kohta ratsastuksen, että saa nyt sitten nähdä mitä siitä kehkeytyy.
 
Pienenä harrastin satujumppaa, siitä vähän kasvaessa aloitin ratsastuksen ja myöhemmin hiphop-tanssin ja sählyn. Noita kolmea tulikin välillä harrastettua samaan aikaan. :thumleft
 
Musiikkia harrastin noin 6-vuotiaasta 16-vuotiaaseen saakka, minkä jälkeen jatkoin opiskelua konservatoriossa. Soittimet on vähän vaihdellu; pienenä pianoa 2-3v, sitten selloa noin 5 vuotta, sitten siirryin pop jazz lauluun ja kansanmusiikkiin. Nykyään laulan vaan yliopiston kuorossa koska taisin saada bändi- ja muusikkotoiminnasta tarpeekseni konservatoriossa.
Nyt kun jälkeenpäin mietin, jos muusikoksi ois pitänyt jäädä, niin olisin mieluummin jatkanut klassisella linjalla ja mennyt esim orkesteriin soittamaan, enkä olis siirtynyt kevyen musiikin puolelle. Mutta eipä siinä mitään.

Muita harrastuksia oli baletti ehkä yhden vuoden noin 6-vuotiaana, sitten vanhempana joku jazztanssi (hatarat muistikuvat...) ja teatteri 2 vuotta.

Ja kävin myös noin 7-vuotiaana venäläisessä lukukerhossa, jossa oli muita samanikäisiä venäläisiä lapsia maahanmuuttajaperheistä, ja siellä luettiin ja analysoitiin venäläisiä kirjallisuusklassikoita jne. kielen ylläpitämiseksi.
 
Harrastukset olivat pitkälti kotona tapahtuvia, ei ollut oikein varaa muuhun. Kävin kirjastossa, luin paljon, kirjoittelin. Ne tärkeimpinä. Jossakin kohtaa harrastin hetken jalkapalloa, sitten paritansseja (olisin tykännyt, mutta en löytänyt sitten enää uutta paria kun aiempi lopetti) ja ratsastusta, joka muuttui aika nopeasti raviurheiluksi. Sitä edelleenkin harrastan seuraamisen tasolla, myös kirjoittaminen ja lukeminen ovat edelleen tärkeitä.
 
Alle kouluikäisenä kävin satubaletissa ja muskarissa, myöhemmin soitinkarusellissa ja valitsin soittimeksi harmonikan (kun vanhemmat eivät myöntyneet rumpuihin, hiukan vieläkin katkera siitä). Alakoulussa hiukan jalkapalloa, myöhemmin hiphoppia, ja ratsastus josta tuli se oikea harrastus, lähes koko teini-ikä vierähti talleilla :joyful:
 
Takaisin
Top