Mitä et halua lapsuudestasi omaan perheeseesi?

[Vargynja]

Mitä et halua lapsuuden kodistasi siirtää omaan perheeseesi, omille lapsillesi? Oliko vanhemmillasi esim. jotain kasvatustapoja joita et halua käyttää omiin lapsiisi?

Omalla kohdallani ainakin rahahuolista lasten kuullen puhuminen on tällainen. Haluan myös kasvattaa lapsestani suvaitsevaisemman kuin millaiseksi minua yritettiin kasvattaa. Tämä koskee niin ulkomaalaisia, erilaisia seksuaalisuuksia kuin sitä millainen tyttö tai poika on. Poika saa siis käyttää niin sinistä kuin vaikka vaaleanpunaistakin samoin kuin tyttö saisi, jos tyttö olisi. Ja sitten on joitain sellaisia yleisesti elämään liittyviä vanhemman esimerkin kautta opittuja toimintamalleja, joita en halua siirtää.

 

[AnnMariii]

Mulla on ollut aivan täydellinen lapsuus ja täydelliset vanhemmat, enkä halua itse olla mitään muuta varsinaisessa vanhemmuusmielessä. Mutta itse en muista ikinä kuulleeni äitini ja isäni sanoneen toisilleen ”rakastan sua”, en oikeastaan edes halanneen meidän nähden. Se on asia, minkä itse aion tehdä täysin erilailla. Toisaalta tiedän kyllä, ettei sitä kaikkien tarvitse sanoa; en muista että meillekään olisi vanhemmat koskaan kertoneet rakastavansa mutta se on ollut sanomattakin 600 prosenttisesti selvää. :) mutta meidän perheessä sitä kyllä tullaan myös lapsille ja lasten läsnäollessa toistelemaan, koska nytkin sitä hoetaan monta kertaa päivässä

 

[Uusperhesatu]

Hmm, en ihan kauheasti keksi, koska mielestäni minulla oli hyvä lapsuus ja hyvät vanhemmat. :) Jotain kuitenkin... Haluan välttää asioista suuttumista siinä määrin, että lapset eivät uskalla kertoa minulle niistä. Ja vaikka pääasiassa meillä jokainen nukkuu omassa sängyssään, haluan, että esimerkiksi kovin peloissaan ollessaan lapset voivat tulla viereen nukkumaan. Lapsuudessani minulla ja veljilläni ei ollut vanhempien sänkyyn asiaa. Ei meitä yksin jätetty pelkäämään, vaan tultiin palauttamaan omaan sänkyyn ja jäätiin hetkeksi vierelle. Mutta muistan pari kertaa, jolloin pelotti tosi paljon ja olisin vain halunnut vanhempien sänkyyn, mutten päässyt. En halua omien lasteni kokevan samaa.

 

[Cara*]

Mun isä on katunut eniten sitä, että on ollut paljon pois kotoa. Sanoi aikanaan, että saadaan hankkia mikä vaan ammatti, mutta yrittäjäksi älkää lähtekö. Äitini oli kotiäitinä, mutta isältämme jäi paljon meidän lapsuutemme tähtihetkiä näkemättä.

Haluaisin siis, että olisimme mahdollisimman paljon läsnä. Mulla oli tosi ihana lapsuus ja saimme oikeastaan kaiken mitä halusimme. Ehkä liiankin helposti. Tämän haluaisin myös itse antaa eteenpäin. Mutta opettaa myös, että töitä on tehtävä kaiken saadun eteen.

 

[Kaarin]

En nyt osaa kovin tarkasti sanoa, mitä jättäisin tai olen jättämässä pois omasta lapsuudestani. Minulla oli hyvä lapsuus, vaikken omien vanhempieni luona asunutkaan. Joitain asioita kyllä tulee silti mieleen.

On kuitenkin ainakin yksi asia, jota haluan ainakin jollain tasolla vältellä oman lapseni kanssa, se liittyy vaatteisiin ja kenkiin. Minut puettiin aina halvimpiin mahdollisiin ja/tai itse ommeltuihin vaatteisiin, enkä saanut itse vaikuttaa niiden ulkonäköön, väreihin tai yhtään mihinkään, vaan ne vaatteet tuotiin/tehtiin minulta kysymättä ja pakotettiin pitämään niitä päällä, vaikken olisi tykännyt niistä yhtään. Haluan, että oma lapseni voi olla mukana päättämässä omista vaatteistaan sitten kun on sen ikäinen, että hänellä on mielipiteitä vaatteiden suhteen. Toki joku tolkku täytyy olla, en aio mitään törkykalliita muotivaatteita ostaa, varsinkaan uutena ainakaan niin kauan kun poika vielä kasvaa nopeasti ulos niistä.

Tuo raha-asioista puhuminen on meillä myös vähän pannassa, keskustellaan niistä miehen kanssa enimmäkseen silloin kun poika ei ole läsnä, vaikka hän onkin vielä niin nuori, ettei ymmärrä rahasta mitään. Onneksi meillä on kuitenkin suht hyvä tilanne nyt, joten kovin negatiivisia asioita ei rahasta tarvitse muutoinkaan puhua. Sitten kun poika kasvaa, niin yritetään kyllä opettaa kliseisesti, ettei raha kasva puissa, vaan rahan ja monen muunkin asian eteen on tehtävä jotakin.

Läheisyyttä haluan omalle lapselleni antaa, vaikka itsestäni se tuntuu välillä ahdistavalta, kun tarvitsemani tilani on aika suuri, enkä pidä siitä, että joku on koko ajan iholla. Koitan välttää ilmaisemasta tätä ahdistusta pojalle, vaan yritän olla aina avoin hänen halulleen tulla syliin ja/tai halimaan minua. Minua ei ole juurikaan sylitelty eikä halailtu lapsena. Miehen kanssa ei niin usein pojan nähden halitakaan, tai sanota, että rakastan sinua. Kerron kyllä pojalle joka päivä, että rakastan häntä, vaikken ole sitä itse omilta vanhemmiltani tai minua kasvattaneilta koskaan kuullut. En tosin koe, että sen ääneen sanominen olisi mitään muuttanut omassa lapsuudessani, mutta silti haluan sen pojalle kertoa, ja se tuntuu rauhoittavan poikaa iltaisin kun niin sanon hänen mennessään nukkumaan.

 

[Liirumlaarum]

Kasvatus tyylistä haluan jättää pois lasta alistavan, syyyllistävän, nöyryyttävän, fyysisen- ja henkisenväkivallan pois. En halua kasvattaa lasta pelossa ja pelolla.

 

[HenKa]

Vanhempani riitelivät usein, äänekkäästi huutaen tai karjuen toisilleen, joskus jopa tapellen fyysisesti. Tämä on yksi lapsuuteni ahdistavista muistoista. Jo pienenä päätin, että kun olen äiti, minun lapsen ei tarvitse kuulla tai nähdä tällaista. Päätös on pitänyt. Lapseni on nähnyt sitä, että aikuiset voivat olla eri mieltä asioista ja asioita pitää joskus selvitellä, mutta keskustellen, ei huutamalla ja raivoamalla.

Toinen asia on raivokohtaukset:
Äitini muuttui onnettomassa avoliitossaan isäni kanssa täysin hermoheikoksi. Sai raivareita, hysteerisiä huutokohtauksia (suuttui mitättömistä). Koska isäni oli harvoin kotona, kohtaukset vastaanotimme me lapset. Tämä on toinen ahdistava asia, mitä vannoin pienenä itselleni: minun lapseni ei koskaan tule olemaan oman pahan oloni purkukohde. Tämäkin on pitänyt.

 

[Ginger]

Olen lapsuudenkokemusteni perusteella päättänyt, että lapseni lapsuus tulee olemaan hyvin erilainen. Valtavasti sen eteen olenkin tehnyt töitä, ettei kotona opitut asiat puskisi läpi. Onneksi tuntuu, että tässä onnistutaan, mutta välillä sitä pelästyykin huomatessaan jotain omasta äidistään itsessään.

En halua kaataa lapsen niskaan murheita, lapsen ei tarvitse kantaa aikuisten asioita. En myöskään halua, että lapsi tarpeettomasti joutuu huolehtimaan vanhemmastaan, kun tämä ei ole kunnossa. Silloin haetaan ulkopuolista apua jos tälläinen on riskinä. En pelottele, syyllistä, nöyryytä tai alista lastani. Laitan lapselleni turvalliset ja perustellut rajat. En huuda hänelle, en saa hillittömiä raivo- ja/tai itkukohtauksia. En uhkaile lapselleni tekeväni itsemurhan ja lähde sitten kotoa. Haluan ottaa lapseni syliin, vaikka hän ei olisikaan enää vauva. Jos lastani pelottaa, hän toivottavasti haluaa tulla luokseni hakemaan turvaa.

Nämä kaikki on asioita, joita koin lapsuuteni kodissa negatiivisesti. En todellakaan halua, että oma lapseni joutuu käymään läpi samanlaiset tilanteet. Onneksi olen siinä mielessä nyt eri asemassa, että minulla on tarjota lapselle toinenkin aikuinen, itse kasvoin yksinhuoltajaperheessä ja meidän tilanteessamme se ei silloin toiminut.