Mistä tunnet sä ystävän?
- Ketjun aloittaja Hanna
- Aloituspäivämäärä
Esim. työkavereiden kohdalla tutustuminen käy nopeasti, kun yhdessä pakerretaan parhaimmillaan 5 päivänä viikossa. Sielunsiskon kanssa voi pari kuukautta olla jo se aika kun alkaa tuntua ystävyydeltä. Kaikki tuntuu natsaavan ja juttu luistaa.
Aika löyhää on mielestäni aikuisten ystävyys. Ihan erilaista kuin se nuoruuden ystävyys, jossa kaikki tehtiin yhdessä. Aina kun oli vapaa-aikaa, se vietettiin samojen ystävien kanssa.
Aikuisena kaikilla on omat perheet, ja kavereita tavataan harvakseltaan, koska niin paljon aikaa ja energiaa kuluu arkirumbaan töiden, päiväkodin ja lapsista ja kodista huolehtimisen merkeissä. Iltaisin on noin 2 tuntia aikaa päiväkodista saapumisen ja lapsen nukkumaan menon välillä, ja siinäkin välissä pitää lapsi ruokkia ja kylvettää seuraavaa päivää varten, puhumattakaan sen laatuajan vietosta lapsen kanssa. Ei siinä oikein jää aikaa tavata kavereita.
Tämän vuoksi aika harvalla aikuisella on edes tilaa uusille ystäville, kun vanhojakaan ei ehdi tapaamaan. Töissä tulee kyllä tutustuttua ja tultua hyvin toimeenkin, mutta sitten kun työpaikka vaihtuu, jää yhteydenpitokin. Molemmilla uudet työkaverit, eikä työn ulkopuolella ehdi tapaamaan.
Aikuisena kaikilla on omat perheet, ja kavereita tavataan harvakseltaan, koska niin paljon aikaa ja energiaa kuluu arkirumbaan töiden, päiväkodin ja lapsista ja kodista huolehtimisen merkeissä. Iltaisin on noin 2 tuntia aikaa päiväkodista saapumisen ja lapsen nukkumaan menon välillä, ja siinäkin välissä pitää lapsi ruokkia ja kylvettää seuraavaa päivää varten, puhumattakaan sen laatuajan vietosta lapsen kanssa. Ei siinä oikein jää aikaa tavata kavereita.
Tämän vuoksi aika harvalla aikuisella on edes tilaa uusille ystäville, kun vanhojakaan ei ehdi tapaamaan. Töissä tulee kyllä tutustuttua ja tultua hyvin toimeenkin, mutta sitten kun työpaikka vaihtuu, jää yhteydenpitokin. Molemmilla uudet työkaverit, eikä työn ulkopuolella ehdi tapaamaan.
Kieltämättä tässä elämäntilanteessa on vaikea luoda uusia ystävyyssuhteita.
Me asutaan pienellä kylällä ja olen kuullut että tänne on tullut kylälle uusi vauva, liki saman ikäinen kuin meillä ja samaa sukupuoltakin :) ja äitikin taitaa olla aika saman ikäinen kuin minä! Kerran olen hänet nähnyt ja hänkin sanoi että olisi mukava tutustua ja käydä kylää ihan näitten vauvojenkin vuoksi. Toivon että saan hänestä edes hyvän päivän tutun :)
Itse olen monesti sanonut että ystävyys kestää aikaa. Teininä meillä oli tiivis kaveriporukka joka piti yhtä paljon. Ja edelleenkin pidetään yhteyttä
kymmenen vuotta myöhemminkin siis. Välillä saattaa mennä vaikka puolikin vuotta että ei kuule niistä teini ajan kavereista kenestäkään mitään, mutta voi kuinka se ilahduttaa ja piristää päivää kun toinen soittaa! Ja muutomien kanssa oli pari välivuottakin että ei tullu yhteyttä pidettyä, mutta nyt ollaan taas nähty useammin. Vaikka ei toisesta kuule tai näe joka päivä, niin tavatessa tulee tunne että vastahan me oltiin yhdessä halataan kun tavataan ja vaihdetaan kuulumiset juurtajaksaen.
Tais mennä vähän taas off the topic
Teininä eli n.15-17v luodut ystävyys suhteet kantaa edelleen. Töissäkin on ihan hyviä työkavereita, mutta heidän kanssaan ei ole tullut vapaata vietettyä kuin kerran. Sitten taas äitikerhoista ym. Oon saanu hyvän päivän tuttuja tuossa pari vuotta sitten. Yhteyttä ei oo tullu juurikaan pidettyä.
Me asutaan pienellä kylällä ja olen kuullut että tänne on tullut kylälle uusi vauva, liki saman ikäinen kuin meillä ja samaa sukupuoltakin :) ja äitikin taitaa olla aika saman ikäinen kuin minä! Kerran olen hänet nähnyt ja hänkin sanoi että olisi mukava tutustua ja käydä kylää ihan näitten vauvojenkin vuoksi. Toivon että saan hänestä edes hyvän päivän tutun :)
Itse olen monesti sanonut että ystävyys kestää aikaa. Teininä meillä oli tiivis kaveriporukka joka piti yhtä paljon. Ja edelleenkin pidetään yhteyttä
kymmenen vuotta myöhemminkin siis. Välillä saattaa mennä vaikka puolikin vuotta että ei kuule niistä teini ajan kavereista kenestäkään mitään, mutta voi kuinka se ilahduttaa ja piristää päivää kun toinen soittaa! Ja muutomien kanssa oli pari välivuottakin että ei tullu yhteyttä pidettyä, mutta nyt ollaan taas nähty useammin. Vaikka ei toisesta kuule tai näe joka päivä, niin tavatessa tulee tunne että vastahan me oltiin yhdessä halataan kun tavataan ja vaihdetaan kuulumiset juurtajaksaen. Tais mennä vähän taas off the topic
Teininä eli n.15-17v luodut ystävyys suhteet kantaa edelleen. Töissäkin on ihan hyviä työkavereita, mutta heidän kanssaan ei ole tullut vapaata vietettyä kuin kerran. Sitten taas äitikerhoista ym. Oon saanu hyvän päivän tuttuja tuossa pari vuotta sitten. Yhteyttä ei oo tullu juurikaan pidettyä.
Towanda
Asioista perillä oleva
Meillä on varmaan jotenkin poikkeuksellinen työyhteisö, kun vietetään paljon aikaa yhdessä vapaallakin ja ihmiset on ystävystyneet keskenään. On reissattu yhdessä, oltu toistemme häissä ja jopa hautajaisissa. Ehkä meille on valikoitunut saman henkisiä ihmisiä, ainakin autossa työreissuja tehdessä tulee tutustuttua toisiin perusteellisesti.
Ilpuri
Kommentoinnin ninja
Mulla on pari sydänystävää lapsuus ajoilta, jotka ovat pysyneet mukana koko ajan. Sit siinä opiskelu aikana (mun tapauksessa 21-25vuotiaana) tuli luotua ystävyyssuhteita samat arvot jakavien kanssa, joista jäänyt sydänystäviksi 2. Ja he ovat jääneet. Yhden, tosi tosi läheisen,jok tuli teinivuosina, olen joutunut jättämään pois, hänen hyökätessään parisuhdettani kohtaa tosi törkeästi.
Mut sit myöhemmin, n.28 vuotiaana muutin tosi kauas kaikista tutuista mieheni perässä kaupunkiin josta en tunne ketään. Olen kuitenkin avoin ja työni puolesta mulla on tosi hyvät sosiaaliset taidot, joten tutustuminen ei ole kovin vaikeaa. Mutta joistain ihmisistä lähtevä energia on vain sellaista et tietää että tuolle uskaltaa kertoa mitä vaan ja taas toisaalta tuolle toiselle ei uskalla kertoa yhtään mitään. Itse kun on sydän avoinna ja osaa erottaa nämä asiat toisistaan, niin saa hyviä ystäviä 30 v. Jälkeenkin. Mun tapauksessa ainakin. Olen täältä siis löytänyt muutaman sydän ystävän, yhden kanssa kenet tapasin, sukellettiin molemmat syvään päähän heti ja tiedettiin et tässä todella on sielunsiskoni. Yllätyin että aikuisena löytyisi tälläistä tai että edes pystyisi itse tälläiseen.
Jotkut ihmiset kenen kanssa olen ollut tekemisissä eivät kerro itsestään mitään, eivät kysele mitään eivätkä osaa vastata kun ei tai joo, niin itse en ainakaan koe että jaksaisin kannatella sitä keskustelua kovinkaan pitkään. Se vaatii molemminpuolista avoimuutta.
Minun mielipide on, niin karua kun se onkin, että jos haluaa syviä ystävyyssuhteita, niin täytyy toimis sydän avoinna, laittaa itsensä alttiiksi ja uskaltaa luottaa. Mutta toisaalta samaan aikaan pitää myös osata erottaa keneen ei tule luottaa.
Ja mikä tärkeintä, pitää uskaltaa puhua. Mä en usko et sillä on mitään tekemistä kuinka vanha on loppujen lopuksi.
Vähän kuin hakisi parisuhdetta, samanlainen avoimuus niin siitä se lähtee. Jos nyt siellä missä liikkuu, on muita ihmisiä. Sit jos on vaan kotona tai paikoissa missä ei ole muita ihmisiä, niin se on asia erikseen.
Meidän perhevalmennusryhmässä oli melko hiljaista, kun menimme sinne. Minä kyselin aika paljon terkalta, kerroin tosi avoimesti omista peloistani ja ajatuksista. Se selkeästi aktivoi muita samaan. Sit kun oli vika kerta, kysyin että haluaisiko nämä muut et tehtäis ryhmä ja viestiteltäisiin. He halusivat ja samana iltana tein sen, ja seuraavana päivänä sovimme treffit ja olemme nyt nähneet useita kertoja ja kaikki odotamme aina innoissamme näkemistä. Nyt juuri on taukoa hetki kun vauvoja syntyy mutta kunhan kaikki saadaan pihalle uskon että tuosta ryhmästä saadaan toisistamme vähintään erittäin hyviä kavereita.
Mut sit myöhemmin, n.28 vuotiaana muutin tosi kauas kaikista tutuista mieheni perässä kaupunkiin josta en tunne ketään. Olen kuitenkin avoin ja työni puolesta mulla on tosi hyvät sosiaaliset taidot, joten tutustuminen ei ole kovin vaikeaa. Mutta joistain ihmisistä lähtevä energia on vain sellaista et tietää että tuolle uskaltaa kertoa mitä vaan ja taas toisaalta tuolle toiselle ei uskalla kertoa yhtään mitään. Itse kun on sydän avoinna ja osaa erottaa nämä asiat toisistaan, niin saa hyviä ystäviä 30 v. Jälkeenkin. Mun tapauksessa ainakin. Olen täältä siis löytänyt muutaman sydän ystävän, yhden kanssa kenet tapasin, sukellettiin molemmat syvään päähän heti ja tiedettiin et tässä todella on sielunsiskoni. Yllätyin että aikuisena löytyisi tälläistä tai että edes pystyisi itse tälläiseen.
Jotkut ihmiset kenen kanssa olen ollut tekemisissä eivät kerro itsestään mitään, eivät kysele mitään eivätkä osaa vastata kun ei tai joo, niin itse en ainakaan koe että jaksaisin kannatella sitä keskustelua kovinkaan pitkään. Se vaatii molemminpuolista avoimuutta.
Minun mielipide on, niin karua kun se onkin, että jos haluaa syviä ystävyyssuhteita, niin täytyy toimis sydän avoinna, laittaa itsensä alttiiksi ja uskaltaa luottaa. Mutta toisaalta samaan aikaan pitää myös osata erottaa keneen ei tule luottaa.
Ja mikä tärkeintä, pitää uskaltaa puhua. Mä en usko et sillä on mitään tekemistä kuinka vanha on loppujen lopuksi.
Vähän kuin hakisi parisuhdetta, samanlainen avoimuus niin siitä se lähtee. Jos nyt siellä missä liikkuu, on muita ihmisiä. Sit jos on vaan kotona tai paikoissa missä ei ole muita ihmisiä, niin se on asia erikseen.
Meidän perhevalmennusryhmässä oli melko hiljaista, kun menimme sinne. Minä kyselin aika paljon terkalta, kerroin tosi avoimesti omista peloistani ja ajatuksista. Se selkeästi aktivoi muita samaan. Sit kun oli vika kerta, kysyin että haluaisiko nämä muut et tehtäis ryhmä ja viestiteltäisiin. He halusivat ja samana iltana tein sen, ja seuraavana päivänä sovimme treffit ja olemme nyt nähneet useita kertoja ja kaikki odotamme aina innoissamme näkemistä. Nyt juuri on taukoa hetki kun vauvoja syntyy mutta kunhan kaikki saadaan pihalle uskon että tuosta ryhmästä saadaan toisistamme vähintään erittäin hyviä kavereita.
Tää on vaikea aihe. Olen yrittänyt saada ystäviä koko ikäni, erittäin huonolla menestyksellä. Minulla ei ole yhtään ystävää tälläkään hetkellä.
Mielestäni ystävä on sellainen, joka auttaa, kuuntelee, soittelee, pyytää tapaamaan, jolle voi kertoa ihan mitä vaan asioita, johon voi luottaa jne. Itse ystävänä yritän tietenkin olla kaikkea tuota parhaani mukaan.
Olen yrittänyt saada ystäviä ala-asteelta äitilapsi-kerhoihin asti pyytämällä leikkimään, kahville, harrastamaan, ulkoilemaan jne. Mutta puhelinnumeroiden vaihdon jälkeen kun soitan, koskaan ei sovi, eikä soiteta takaisin. Lopuksi ei enää vastata. Tämä kaava on tapahtunut useita kymmeniä ellei sata kertaa, syytä ei ole koskaan kerrottu. Olen myöskin perustanut vuodeksi whatsapp-ryhmän, johon ei viestejä montaa vuodessa tullut, kertaakaan ei tavattu. Pari kertaa kysyttiin onko muskari tällä viikolla ja onko siellä syysloma tms.
Yläasteella luulin saaneeni kavereita, kun pääsin porukkaan. Menin myös juttelemaan yksinäiselle uudelle tytölle, ja otin hänet mukaan porukkaan. Hän sitten puhui minusta paskaa kavereilleni, ja minun jätettiin pois porukasta ja tämä uusi tyttö jäi heidän kaverikseen.
Ammattikoulussa en päässyt porukkaan, yritin kyllä monesti ja menin vaan sitkeästi mukaan kahville. Koskaan ei kysytty mitä sinulle kuuluu, ei pyydetty mukaan mihinkään, eikä pidetty yhteyttä koulun jälkeen, vaikka minä yritin omasta puolestani aivan riittävästi. Olen myös kysynyt, mikä on vikana kun en kelpaa kaveriksi tai ei soiteta koskaan, mutta en ole saanut vastausta koskaan. Joidenkin kanssa olen päässyt kerran tapaamaan, mutta viimeistään sen jälkeen ei ole enää haluttu tavata.
Nyt aikuisena olen lopettanut ystävien etsinnän, joko kaikki raskas ja hankala työ valuu hukkaan, tai tulee pelkkää paskaa niskaan, niin että takuulla katuu edes yrittäneensä. Olen toki sopeutunut tilanteeseen jo tähän mennessä. Ilmeisesti olen vain liian omituinen kenenkään ystäväksi.
Mielestäni ystävä on sellainen, joka auttaa, kuuntelee, soittelee, pyytää tapaamaan, jolle voi kertoa ihan mitä vaan asioita, johon voi luottaa jne. Itse ystävänä yritän tietenkin olla kaikkea tuota parhaani mukaan.
Olen yrittänyt saada ystäviä ala-asteelta äitilapsi-kerhoihin asti pyytämällä leikkimään, kahville, harrastamaan, ulkoilemaan jne. Mutta puhelinnumeroiden vaihdon jälkeen kun soitan, koskaan ei sovi, eikä soiteta takaisin. Lopuksi ei enää vastata. Tämä kaava on tapahtunut useita kymmeniä ellei sata kertaa, syytä ei ole koskaan kerrottu. Olen myöskin perustanut vuodeksi whatsapp-ryhmän, johon ei viestejä montaa vuodessa tullut, kertaakaan ei tavattu. Pari kertaa kysyttiin onko muskari tällä viikolla ja onko siellä syysloma tms.
Yläasteella luulin saaneeni kavereita, kun pääsin porukkaan. Menin myös juttelemaan yksinäiselle uudelle tytölle, ja otin hänet mukaan porukkaan. Hän sitten puhui minusta paskaa kavereilleni, ja minun jätettiin pois porukasta ja tämä uusi tyttö jäi heidän kaverikseen.
Ammattikoulussa en päässyt porukkaan, yritin kyllä monesti ja menin vaan sitkeästi mukaan kahville. Koskaan ei kysytty mitä sinulle kuuluu, ei pyydetty mukaan mihinkään, eikä pidetty yhteyttä koulun jälkeen, vaikka minä yritin omasta puolestani aivan riittävästi. Olen myös kysynyt, mikä on vikana kun en kelpaa kaveriksi tai ei soiteta koskaan, mutta en ole saanut vastausta koskaan. Joidenkin kanssa olen päässyt kerran tapaamaan, mutta viimeistään sen jälkeen ei ole enää haluttu tavata.
Nyt aikuisena olen lopettanut ystävien etsinnän, joko kaikki raskas ja hankala työ valuu hukkaan, tai tulee pelkkää paskaa niskaan, niin että takuulla katuu edes yrittäneensä. Olen toki sopeutunut tilanteeseen jo tähän mennessä. Ilmeisesti olen vain liian omituinen kenenkään ystäväksi.
Samat kokemukset kuin Ennillä. Koko ala-asteen ja yläasteen olin kiusattu, ja loikin porukasta porukkaan. Mitään pysyvää ei jäänyt. Yläasteella oli yksi ystävä, joka kesti lukion ja vielä sen kun muutin toiselle paikkakunnalle, mun seurustelun ja kihlautumisen, mutta kun hän rupes seurustelemaan, niin lopetti yhteydenpidon. Ketään lapsuudenystäviä ei ole.
Kaverustun helposti, mutta ne suhteet myös jää helposti. Yliopistos oli hyviä ystäviä, en oo sen jälkeen tavannu ku kerran. Sitten ammattikoulus 24v sain kaksi hyvää kaveria, joita en silti laske ystäviksi. Toinen lopetti aika lailla yhteydenpidon kun muutti, mutta eipä ittekkää aina muista laittaa viestiä. Toisen kanssa nähdään kyllä ja hän on kummi kuopuksella (että on edes joku tällä paikkakunnalla), puhutaan kyllä mutta ei sillä tavalla puhuta kaikesta.
Esikoisen vauvaryhmästä sain yhden ystävän, mutta hän asuu kaukana, joten nähdään paristi vuodessa. Toisen kanssa tutustuin myöhemmin, mutta sama juttu. Eli mun ystävät ovat virtuaaliystäviä, kovasti haluaisin omalta paikkakunnalta niitä kans. Pari tuttua oon tehny ihan että lapsilla on kaveria, ja on ne äidit kivoja, mutta ei ystäviä.
Kaverustun helposti, mutta ne suhteet myös jää helposti. Yliopistos oli hyviä ystäviä, en oo sen jälkeen tavannu ku kerran. Sitten ammattikoulus 24v sain kaksi hyvää kaveria, joita en silti laske ystäviksi. Toinen lopetti aika lailla yhteydenpidon kun muutti, mutta eipä ittekkää aina muista laittaa viestiä. Toisen kanssa nähdään kyllä ja hän on kummi kuopuksella (että on edes joku tällä paikkakunnalla), puhutaan kyllä mutta ei sillä tavalla puhuta kaikesta.
Esikoisen vauvaryhmästä sain yhden ystävän, mutta hän asuu kaukana, joten nähdään paristi vuodessa. Toisen kanssa tutustuin myöhemmin, mutta sama juttu. Eli mun ystävät ovat virtuaaliystäviä, kovasti haluaisin omalta paikkakunnalta niitä kans. Pari tuttua oon tehny ihan että lapsilla on kaveria, ja on ne äidit kivoja, mutta ei ystäviä.
Towanda
Asioista perillä oleva
Olen pahoillani, että luottamuksesi on rikottu niin katalalla tavalla nuorena, kyllä sellainen jättää jälkensä.
Mäkin olen aina ollut vähän "outo" ja erilainen kuin muut ja monet naiset ovat katsoneet nenänvarttaan pitkin. Onnekseni olen kuitenkin tavannut muita outoja, ehkä heitä on ollut keskimääräistä enemmän siellä, mistä olen lähtöisin.
Koulussa mua kiusattiin yhdeksän pitkää vuotta, mutta luojan kiitos oli ystäviä. Niitä muita outoja siis. Miehelläni ei juuri ole ystäviä. Viimeisetkin menivät eron myötä, hänen exänsä sai puhuttua ihmiset häntä vastaan. Mieheni on kuitenkin ihan normaali ja älykäs ja hänellä on normaalit sosiaaliset taidot. Hän ei kuitenkaan ole sellainen, että olisi suuna päänä joka paikassa, vaan enemmänkin introvertti.
Ihan varmasti jokaiselle on olemassa sydänystävä jossain, mutta miten heidät saisi kohtaamaan? Olet Enni ollut rohkea kun olet pyytänyt ihmisten yhteystietoja, se on kuitenkin aika epätyypillistä meille sulkeutuneille suomalaisille. Jatka samaan malliin, josko jonain päivänä löytyisi sinullekin sielunsisko sitä kautta!
Kiitti Towanda :)
Lisäyksenä omaan tekstiini tuli mieleen, ettei myöskään kyse ole siitä, ettei minulle kelpaisi joku. Minulle on aina sopinut miehet ja naiset, kaikenikäiset ja missä vaan tilanteessa olijat. En siis mitenkään ole etsinyt mitään samassa tilanteessa olevaa samanikäistä kaveria.
Itse koen itseni vahvasti introverttinä, mutta ei se ole koskaan minulle ollut ongelma. Ehkä se muille on, jos pitäisi porukassa kaikkien olla samanlaisia ja - näköisiä.
Lisäyksenä omaan tekstiini tuli mieleen, ettei myöskään kyse ole siitä, ettei minulle kelpaisi joku. Minulle on aina sopinut miehet ja naiset, kaikenikäiset ja missä vaan tilanteessa olijat. En siis mitenkään ole etsinyt mitään samassa tilanteessa olevaa samanikäistä kaveria.
Itse koen itseni vahvasti introverttinä, mutta ei se ole koskaan minulle ollut ongelma. Ehkä se muille on, jos pitäisi porukassa kaikkien olla samanlaisia ja - näköisiä.
Mua ei varsinaisesti kiusattu ala- eikä yläasteaikoina, mutta kuljin sitten pienemmissä kaveripiireissä. Ei paljoo kysytty kuulumisia eikä paljoo nähty kouulun jälkeen. 
Yläasteen jälkeen mua ei pidätelly mikään enää pienessä kunnassa, varsinkaan kun mun arvosanoilla ja lukupäällä ei ollu lukioon aihetta. Läksin sitten toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja ekat 2 1/2 vuotta asuin 4-7 hengen solussa suunnilleen samalla porukalla kokoajan. Että tuli kämppikset tutuiks. Tänään tulee parin tunnin ajomatkan päästä yks kämppis perheineen käymään :)
Yläasteen jälkeen mua ei pidätelly mikään enää pienessä kunnassa, varsinkaan kun mun arvosanoilla ja lukupäällä ei ollu lukioon aihetta. Läksin sitten toiselle paikkakunnalle opiskelemaan ja ekat 2 1/2 vuotta asuin 4-7 hengen solussa suunnilleen samalla porukalla kokoajan. Että tuli kämppikset tutuiks. Tänään tulee parin tunnin ajomatkan päästä yks kämppis perheineen käymään :)
Hanna
Näppärä viestien naputtelija
Olen ollut todella onnekas, kun olen aikuisiällä löytänyt peräti kolme ihmistä, joita uskallan kutsua Ystävikseni isolla yyllä: yhden opintojen aikaan vaihto-opiskelemasta, yhden nyt jo entiseksi jääneestä työpaikasta ja yhden ihan sattumalta, kiinnostavasta tiedetapahtumasta. Alettiin vaan siellä jutella, huomattiin että viihdytään toistemme seurassa ja siitä sitten varovasti lähdettiin ystävystymään. Tästä on nyt aika tarkkaan vuosi, ja nyt uskallan jo itsellenikin kutsua häntä ystäväkseni.
Tuntuu uskomattomalta, että meillä molemmilla oli juuri niin onnekkaasti "ystävän mentävä tila" elämissämme, ja sitten kohdattiin toisemme. Koska uskon, että vaikka olisi kuinka toisilleen sopivat tyypit, molemmilla täytyy olla myös se tilaus ja tarve ystävyyden kaltaiselle ihmissuhteelle – muuten sitä ei tapahdu. Ja tosi monella ne "ystävänpaikat" tuntuvat tällä tavalla 30+ iässä olemaan jo täynnä. Juuri kuten Suski sanoi, sitä aikaa on omassa arjessa niin tosi vähän, siinä tilassa ei vaan jaksa kannatella kovinkaan montaa ihmistä, vaikka tahtoisikin.
Jos olette aikuisiällä tavanneet ystävän, missä te olette häneen tutustuneet?
Tuntuu uskomattomalta, että meillä molemmilla oli juuri niin onnekkaasti "ystävän mentävä tila" elämissämme, ja sitten kohdattiin toisemme. Koska uskon, että vaikka olisi kuinka toisilleen sopivat tyypit, molemmilla täytyy olla myös se tilaus ja tarve ystävyyden kaltaiselle ihmissuhteelle – muuten sitä ei tapahdu. Ja tosi monella ne "ystävänpaikat" tuntuvat tällä tavalla 30+ iässä olemaan jo täynnä. Juuri kuten Suski sanoi, sitä aikaa on omassa arjessa niin tosi vähän, siinä tilassa ei vaan jaksa kannatella kovinkaan montaa ihmistä, vaikka tahtoisikin.
Jos olette aikuisiällä tavanneet ystävän, missä te olette häneen tutustuneet?
Aikuisiän ystävät (tai kaverit) ovat löytyneet opiskelujen ohesta kuten ainejärjestö- tai muusta toiminnasta, harrastusten ja luottamustoiminnan parista, työpaikalta - ne oikeat ystävät kyllä selkeästi ovat opiskeluajalta jota en oikein osaa "aikuiselämäksi" vielä mieltää. "Uusimmat" ystäväni ovat sieltä 25 ikävuoden tienoilta eli sieltäkin se kymmenisen vuotta on jo. Nähtäväksi jää, muuttuvatko lasten kautta saadut tuttavuudet (kavereiden vanhemmat) ystävyyssuhteiksi jossain vaiheessa...
Uusperhesatu
Asioista perillä oleva
Se voi viedä aikaa tai tapahtua nopeastikin. Riippuu ihmisistä, tilanteesta, yhteydenpitotiheydestä ym. Ja sitä tarkkaa hetkeä, kun on tajunnut, että toisesta on tullut ystävä, ei välttämättä edes osaa sanoa.
Tuorein ystäväni on tuttavuus 2,5 vuoden takaa. Tavattiin äitiporukassa, joka kokoontui yhteisen kantoliinahullaantumisen merkeissä. Aluksi oltiin vain iso porukka, joka tapasi toisiaan silloin tällöin, mutta jossain vaiheessa tämä yksi ihminen erottui joukosta, ja aloimme tavata myös kaksistaan. Sekin oli alkuun sellaista tuttavuutta, "mitäs sulle kuuluu" -tyyppistä jutustelua, mutta ajan myötä puheenaiheet syvenivät ja huomasin, että ollaan aika samalla aaltopituudella. Ehkä joskus reilun vuoden jälkeen tuli se fiilis, että tuossahan on ystävä. Ja tunne oli ilmeisesti molemminpuolinen, sillä samaisena keväänä sain kutsun hänen häihinsä.
Tuorein ystäväni on tuttavuus 2,5 vuoden takaa. Tavattiin äitiporukassa, joka kokoontui yhteisen kantoliinahullaantumisen merkeissä. Aluksi oltiin vain iso porukka, joka tapasi toisiaan silloin tällöin, mutta jossain vaiheessa tämä yksi ihminen erottui joukosta, ja aloimme tavata myös kaksistaan. Sekin oli alkuun sellaista tuttavuutta, "mitäs sulle kuuluu" -tyyppistä jutustelua, mutta ajan myötä puheenaiheet syvenivät ja huomasin, että ollaan aika samalla aaltopituudella. Ehkä joskus reilun vuoden jälkeen tuli se fiilis, että tuossahan on ystävä. Ja tunne oli ilmeisesti molemminpuolinen, sillä samaisena keväänä sain kutsun hänen häihinsä.
Pinkkihirmu
Satasella mukana keskusteluissa
Olisi ihan hirmu kivaa saada uusia ystäviä..
Mulla oli muutama hyvä ystävä ja tuttu, mutta muutto toiselle paikkakunnalle ja sen aikainen vakava masennus teki sen että eristäydyin (en halunnut vaivata ketään ongelmilla?) ja pikkuhiljaa etäännyin ystävistäni. Aika surullista. :O
No mies on minun paras ystävä! :)
Meillä oli tuttuja, mutta kun saatiin vauva niin nää tutut jotenkin feidasi kun elämäntilanteet liian erilaiset. Nämä bilettää ja me hoidetaan vauvaa, ei luonnollisesti oikein sitten hengailla. Ja muutettiin vielä eri kaupunkiin niin sekin.
Olisi kyllä kaverit kivoja, vähän yksinäistähän tämä on. Pitäisikö liittyä Turun seudun mameihin? Mennä perheryhmiin jne..
On kyllä niin kiirus vauvan kanssa ettei tässä kauheasti ehdi kaveerailla tässä vaiheessa vielä kun on kiinni pikkuvauvassa 24/7. @_@ Jollei ole vauvaa hoitamassa niin sitten seurustelee rintapumpun kanssa tai siivoaa/tiskaa pullovuorta.. :angelic:
Mulla oli muutama hyvä ystävä ja tuttu, mutta muutto toiselle paikkakunnalle ja sen aikainen vakava masennus teki sen että eristäydyin (en halunnut vaivata ketään ongelmilla?) ja pikkuhiljaa etäännyin ystävistäni. Aika surullista. :O
No mies on minun paras ystävä!
:)Meillä oli tuttuja, mutta kun saatiin vauva niin nää tutut jotenkin feidasi kun elämäntilanteet liian erilaiset. Nämä bilettää ja me hoidetaan vauvaa, ei luonnollisesti oikein sitten hengailla. Ja muutettiin vielä eri kaupunkiin niin sekin.
Olisi kyllä kaverit kivoja, vähän yksinäistähän tämä on. Pitäisikö liittyä Turun seudun mameihin? Mennä perheryhmiin jne..
On kyllä niin kiirus vauvan kanssa ettei tässä kauheasti ehdi kaveerailla tässä vaiheessa vielä kun on kiinni pikkuvauvassa 24/7. @_@ Jollei ole vauvaa hoitamassa niin sitten seurustelee rintapumpun kanssa tai siivoaa/tiskaa pullovuorta.. :angelic: