Mistä sinun olisi pitänyt saada traumat?

Vargynja

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Nykyisellään ajatellaan että lapset saa traumoja tai heidän kehitys häiriintyy monista asioista, jotka oli vielä omassa lapsuudessani varsin tavallisia. Vähintään ne järkyttää tai niiden pitäisi järkyttää heitä. Ainakin jos on nuttura tarpeeksi tiukalla. Täältä voit lukea mistä lapset voi oikeasti saada traumat: https://www.vau.fi/perhe/jaksaminen/meniko-lapseni-pilalle/

Mitä tällaisia asioita itse muistat lapsuudestasi?

Minä ainakin katsoin varmaan jo alle kouluikäisenä kun veljeni pelasi pelejä, joiden ikäraja meni yli oman ikäni kirkkaasti. Itsekin pelasin kun ohjain tuli tarpeeksi tutuksi. Ala-asteella tuli jo GTA ja Resident evilkin tutuksi. :confused: En ole huomannut niiden vaikuttaneen itseeni.
 
Minä olen traumatisoitunut mm siitä, kun vanhemmat lähtivät matkoille ja jäin mummun hoitoon. Vanhempien kotiinpaluu viivästyi kohdemaan sotatilan vuoksi.

Traumatisoiduin myös hoitopaikan pakkosyöttämisestä ja tunnekylmästä ilmapiiristä.

On toki vielä muitakin tapahtumia, mutta eivät vanhemmat niitä tahallaan aiheuttaneet enkä niistä kaunaa kanna. Traumojen vuoksi olin puhumaton ja söin äärimmäisen huonosti vuosikausia.
 
Yölento sanoi:
Minä olen traumatisoitunut mm siitä, kun vanhemmat lähtivät matkoille ja jäin mummun hoitoon. Vanhempien kotiinpaluu viivästyi kohdemaan sotatilan vuoksi.

Traumatisoiduin myös hoitopaikan pakkosyöttämisestä ja tunnekylmästä ilmapiiristä.

On toki vielä muitakin tapahtumia, mutta eivät vanhemmat niitä tahallaan aiheuttaneet enkä niistä kaunaa kanna. Traumojen vuoksi olin puhumaton ja söin äärimmäisen huonosti vuosikausia.
Click to expand...

Minkä ikäinen olit, kun vanhempasi lähtivät matkoille?

Itselläni suurin trauma on varmasti ollut koulukiusaaminen, josta en kehdannut ikinä edes kertoa kotona.
 
Towanda sanoi:
Minkä ikäinen olit, kun vanhempasi lähtivät matkoille?

Itselläni suurin trauma on varmasti ollut koulukiusaaminen, josta en kehdannut ikinä edes kertoa kotona.
Click to expand...
2-3-vuotias. Toki jo viikon matka olisi ollut pitkä, mutta kun paluu viivästyi niin todellakin oli liian pitkä aika.
 
Pikkuveljeni kuoli ollessani 3,5v vanha ja ei tuolloin 80 -luvulla mitään kriisiapuja tainnut kenellekkään erityisemmin olla. Tapahtumaa en muista, mutta uskon sen olevan yksi painava syy siihen, miksi en koe lapsuuttani valoisana. Meillä ei myöskään ollut erityisen tukeva ja rakastava ilmapiiri koskaan ja oireilinkin vahvasti teini-iässä. Ymmärrän aikuisena nyt paremmin, ettei kotitilanne ole ollut helppo vanhemmillenikaan ja kuin ihmeen kaupalla he ovat yhdessä edelleen jaksaneet kaikki elämän tuomat haasteet. Lämpimät ja läheiset eivät välini vanhempiini ole vieläkään ja tästä olen toisinaan kaunaa kantanut sekä päättänyt itse elää äitinä toisin.
 
Ei 90-luvulla kovin kummoisesti valvottu pelien ja leffojen ikärajoja. Ala-asteikäisenä pelailin Segalla K18-pelejä, luin aikuisille tarkoitettuja lehtiä & kirjoja ja tv:stä katselin K18-elokuvia ja sarjoja. En traumatisoitunut.

En myöskään traumatisoitunut koulukiusaamisesta joka yltyi joskus suoranaiseen kidutukseen (pakotettiin mm. pissaamaan housuun kesken koulupäivän, ajettiin takaa niin että keuhkot olivat revetä ja pahoinpideltiin fyysisesti.)

Traumat vältin myös teini-iässä, kun seurustelin (ja asuin) väkivaltaisen narkomaanin kanssa. Tyyppi oli lisäksi todella kova soittamaan suutaan, ja jouduinkin niin moniin tappeluihin mukaan etten muista enää puoliakaan!
 
Voi kultainen 90-luku... olen ollut mukana kun eläimiä teurastetaan, mm jäniksiä nyljetään ja jätetään valumaan puuhun ennen pataan laittoa, matkustanut auton peräkontissa ku eno painaa kylätietä tuhatta ja sataa ja on pelattu isoveljen pelejä ja katsottu ohjelmia jotka ei pikku likalle sovi! Ei traumoja:)
Olen myös kokenut koulu kiusaamisen , fyysisen ja henkisen. Ei traumoja mutta nahka on paksuuntunut enkä enää aikuisena kuuntele p*skaa keneltäkään ;)
 
Vanhempieni ero kun olin 4-5v. Poliisiasiaksi paisui, kiitos isän. Kai siitä jotain traumoja on tullut, kun arka ja kaikkea pelkäävä olin lapsena. Olen vähän edelleenkin.
 
Minulle on ainakin huudettu, mutta koin silti vanhempani turvallisina. Ja kyllähän sitä itsekin välillä sortuu huutamaan lapsille, vaikka sitten jälkikäteen koitankin selittää tilannetta ja pyytää anteeksi.

Hoitoon olen myös jäänyt jo tosi pienenäkin, mutta en koe saaneeni traumoja. Hoitajat olivat tuttuja ja turvallisia isovanhempia, joista toiset vieläpä asuivat naapurissamme ja olivat tiiviisti elämässäni mukana.

Joskus 11-vuotiaana katsoin veljieni kanssa vampyyrielokuvan Veren vangit, ja se kyllä kummitteli mielessä pitkään. Katsottiin se siis salaa vanhemmiltani. En nyt sanoisi traumatisoituneeni, mutta olisi ollut parempi jättää katsomatta. Etenkin, kun olen muutenkin todella herkkä ja omaan ylivilkkaan mielikuvituksen. En voi nykyisinkään katsoa kauhua ollenkaan.

Sitten oli illanviettoja, joissa aikuiset nauttivat joitakin alkoholiannoksia (ei mihinkään änkyräkänniin asti, mutta huppelissa olivat) meidän lasten leikkiessä ja herkutellessa. Näistä ei ole ollenkaan huonoja muistoja, enkä kokenut tilanteita turvattomiksi. Olimme kuitenkin aina joko kotona tai hyvin tutussa paikassa kylässä, ja tunnelma oli rauhallinen lasillisista huolimatta. Nykyisinhän ajatellaan, että lasten seurassa saa nauttia korkeintaan pari alkoholiannosta (mikä on ihan hyvä ohjeistus), mutta itse selvisin traumoitta hiukan kosteammistakin illoista.
 
Takaisin
Top