Missähän sitä haluaisi oikein asua?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Miyn
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
M

Miyn

Piirimestaruustason postaaja
Huhtimammat 2018
Harmi kun ei ole ollut käytössä kristallipalloa.

Miehelläni on omistusasunto. Rivitalossa. Nätisti remontoitu. Asuttiinkin siellä monta vuotta. Pitkän aikaa puhuin omakotitalosta. Miehen mielestä sitouttaa liikaa, vaikea saada myydyksi (muuttotappiopaikkakunta...), liikaa työtä, maksaa liikaa.

Lopulta sokkeloisessa, kesällä sietämättömän kuumassa kämpässä asuminen alkoi tosissaan vaivata ja päätettiin ryhtyä katselemaan kesäasuntoa. Mummonmökkiä tai kesämökkiä tai ihan mitä vaan, ettei tarvitsisi viettää hienoja kesäpäiviä hiljaisessa kaupungissa loikoillen takapihan terassilla.

Ihan vaan halpa. Ei laiteta paljoa kiinni. Hankitaan palju ja käydään viikonloppuisin juomassa kaljaa.

Sellainen löydettiinkin. Mutta tässä vaiheessa olisi tosiaan kannattanut miettiä edes 3 vuotta eteenpäin.

No, ongelma on siinä, että nyt meillä on täysin remontoitu pieni mökki (tupa ja kamari) hienolla paikalla. Pihalla tehty ja tehdään vielä seuraavat 10 vuotta kaikkea. On lapsi, jolle ei ole omaa huonetta. On kaupunkiasunto, jossa ei olla yövytty yli vuoteen. Kaupunkiasunto jossa on niin paljon tavaraa mikä ei tänne nykyiseen asuntoon millään mahdu.

On vain kuluja.
Enkä tosiaankaan tiedä mitä sille tavaramäärälle tekisi. Keräilin aikoinaan kirjoja, niitä on paljon. On astiastoa, tarjoilukulhoa, monitoimikonetta, omat harrastusvälineet (joilla ei enää ehdi harrastaa), miehen harrastusvälineet, huonekaluja, sisustustavaraa.

Mitä tässä nyt pitäisi tehdä?
Ollaan mietitty vuokralle laittamista, mutta mihin ihmeeseen laitetaan yhtäkkiä kaikki omaisuus? Ei sellaista tavaramäärää saa kirpparilla myytyä, enkä haluaisikaan.
Kallis varasto, kun on yhtiövastike, rahoitusvastike, autopaikat, ekomaksut, laaja kotivakuutus... sähköä ja vettä menee vähän kun käyn siellä toisinaan leipomassa (mökillä ei ole uunia eikä tänne vielä saadakaan sellaista, sähköteknisistä syistä uuni popsisi pelkkiä sulakkeita).

Arrggh.

Kiitos kun luit.
Mikä romaani.
 
Mieleen tuli, että jos vuokraisitte kaupunkiasuntoa kalustettuna. On kyllä aikamoinen ongelma.
 
Tarvitaanko niitä kaikkia tavaroita? Mikä oikeasti on välttämätöntä ja ihmiselle hyväksi? Minkälaiset arvot haluaa siirtää lapselle? Tarvitseeko lapsi oman huoneen ja minkä ikäisenä?

Vain te tiedätte vastaukset. Ilmeisesti rivitalo ei ainakaan ole teitä varten. Jos se on vain varasto ja uuni, niin halvemmallakin varmaan uuneja saa ja minivarastot taitaa olla ihan melkein muodikkaita.
 
Tää sama dilemma vain jatkuu.
Haluaisin jo töihin, ja olenkin lähettänyt useamman työhakemuksen. Korona-aika vaan tuli "tosi kivaan" ajankohtaan. Täällä tuppukylässä on tarjolla vain lääkäri-sh-lähihoitaja -juttuja ja sitten jotain hitsaria, putkimiestä, kokoonpanoa ym. Ei ole edes oman alan hommia ollut pitkään aikaan tarjolla.

No, mies haki "ihan muuten vaan" isompaan kaupunkiin töihin, odotellaan haastattelukutsua.
Mun mielestä ongelma tässä koko hommassa on mies ja sen jääräpäisyys. Se ei _uskalla_ tehdä mitään muutoksia eikä päätöksiä elämässä. Monta kertaa väläyttelee mahdollisesta muutoksesta ja sitten vetää jarrut täysillä kiinni ettei mitään muutosta vain tapahdu. Ensin oli innostunut hakemaan tuohon työhön. Sitten epäröi työhakemuksen kanssa mutta teki sen kuitenkin. Sitten kun oli sen lähettänyt, alkoi hokemaan että ei olisi pitänyt lähettää. Nyt pelkää että tulee työhaastattelukutsu, mutta menisi sinne kuitenkin.

Kaikista pahinta, se meinaa laittaa asunnon vuokralle.
"Tarvitaanko niitä kaikkia tavaroita? Mikä oikeasti on välttämätöntä ja ihmiselle hyväksi?"

Kun on 15 vuotta asunut omillaan niin sinä aikana kertyy kyllä tavaraa monenmoista. Ei siellä mielestäni mitään turhaa ole. Aiemmin tapasin leipoa ihan viikottain. Sen takia on monenmoista leivonta-kokkaushärveliä laatikoissa ja kaapeissa. On hienommat viinilasit ja Ultima Thulen juomalasit. Pentikin kynttilälyhdyt. Päiväkirjat. Kokkauskirjat. Amerikkalaiset dekkarit, joita olen keräillyt, koska keräileminen on kivaa ja joku harrastus pitää olla.

Toki vaatekaapeista saa vietyä kirpparille jonkun 80%. Totesin vain tässä eräs päivä että moni muukin on siivoillut kaappejansa ja kirpparit ovat aivan täynnä tavaraa. Ei täälläpäin ainakaan tavara liiku mihinkään.

Sitten olen painottanut miehelle sitä tosiasiaa, että me asutaan liian syrjässä siihen, että käytäisiin 50+km päässä töissä. Ensinnäkin koska matkoihin menisi paljon aikaa, se tekee lapsen päivähoitopäivistä aivan liian pitkiä. Lisäksi pitäisi ottaa huomioon se, että lapsen pitäisi saada muodostaa niitä ystävyyssuhteita jo päiväkodista lähtien. Kaikista pahinta olisi, että muutettaisiin juuri silloin kun lapsi aloittaa koulun.
 
Komppaan pohdintoja, ei se helppoa ole päättää asumisestaan.

Meillä on ihana omakotitalo haja-asutusalueella suht lyhen matkan päässä (25 min) isosta kaupungista. Ostettiin ennen lapsia sillä ajatuksella että muuttaa ei tarvitsisi. No, molemmilla on työt ihan muualla kuin tässä läheisessä kaupungissa. Minä teen paljon etänä, mies käytännössä asuu viikot muualla ellei voi tehdä kotoa käsin. Meillä on toinen pikkukämppä työpaikkojen lähellä, siellä asuu myös vanhempani (200km päässä). Oma työmatka on 1,5h autolla suuntaansa, miehellä enemmän eikä siksi edestakaisin kuljekaan. Ja siis nämä työt meillä oli kun talo ostettiin, ja silti ostettiin täältä metsästä koti - onhan täällä ihanaa mutta...

Lapset saa juosta vapaasti pihalla ja pyöräillä naapuriin leikkimään, ei onnistuisi vielä tässä iässä kaupingissa. Metsä on heti vieressä, järvi näkyy ikkunasta, kaupunki suht lähellä. Mutta nuo matkat. Nythän otan lapset mukaan mummolaan jos on tarve tehdä pitkää päivää, mutta vuoden päästä kun esikoinen menee eskariin, ei voikaan vaan pitää vapaapäiviä halutessaan. Siksi tässä nyt mietitään olisiko syytä muuttaa lähemmäs töitä ennen esikoisen koulun alkua ettei sitten kesken kaiken tarvitse jättää kavereita. Mutta minne sitä muuttaisi? Vanhempien lähelle olisi fiksu muuttaa, hekin vanhenevat eivätkä voi sitten enää meille asti ajella. Mutta he asuvat pääkaupunkiseudulla jossa kaikki on kalliimpaa. On myös riski muuttaa umpimähkään johonkin pikkukuntaan kohtuullisemman työmatkan päähän kun ei ole mitään siteitä sinne. Toisaalta ei haluttaisi luopua nykyisestä kodista, jos sen voisi pitää kesäkämppänä tai jotain... Lottovoittoa odotellessa.
 
Mitä me nyt tehdään? :rolleyes:
Kämppä tyhjennetty ja laitettu vuokralle. Mies sai töitä lähikaupungista ja suunnitellaan sinne muuttoa. Mies kyllä pystyy käymään siellä autolla ja tekemään osan töistä etänä, eli mikään hirveä hätä meillä ei ole muuttaa.
No nyt taas kysyn että missähän sitä haluaisi oikein asua.
Me vietiin tavaraa kierrätykseen, roskikseen, jaeltiin jopa vähän sukulaisillekin ja loput jemmattiin mun edesmenneen papan asuntoon, joka on myös "melkein" tuossa lähikaupungissa. Vähän vain keskustan ulkopuolella. Sitäkin ollaan siivottu ja siistitty.

No, se olisi omakotitalo vuodelta -68. Erityisen hyvää siinä olisi kolme isoa makuuhuonetta, tupakeittiö, erillinen olohuone, säilytystilaa, apukeittiö, kylppäri, sauna, iso arkieteinen. Huonoa siinä on se, että siellä on edesmenneiden henkilöiden tavaroita ja se on toiminut vähän kuin varastona muillekin kuin vain tällä hetkellä meille. Eikä siellä ole tehty perusteellista siivousta varmaan 20 vuoteen. Eikä se ole keskustassa. Ja se tarvitsisi ainakin uuden keittiön. Maalia. Litroittain pesuaineita ja hinkkausta. Eikä se ratkaise sitä ongelmaa, että kun lapsi menee kouluun niin sen pitäisi päästä kulkemaan sinne kouluun suurinpiirtein itse. Me voitaisiin asua siellä kolmisen vuotta. Puoli-ilmaiseksi. Säästää. Katsella rauhassa kaupungista vapautuvia asuntoja.

Ollaan kyllä käyty katsomassa kaupungista jo taloja ja asuntoja. Mies ei ymmärrä, että 60 huonosti suunniteltua neliötä = asumisviihtyvyys 0. Pitäisi olla pienenpieni asunto, ei saisi maksaa _mitään_. Ymmärrän toki, että 150 000e on aika iso raha.Tiedän senkin että isoa omakotitaloa on vaikea saada myydyksi. Uuden rakentaminen vasta maksaakin.

Mä en halua 60 neliön kopperoa. En halua vanhaa, remontoitavaa enkä keskustan ulkopuolelta.
Sanokaa nyt että joku muukin taistelee tällaisesta asiasta.
 
Tää kuulostaa siltä, että jotain Hienoa pitäisi saada ilman työpanosta. Eikun töihin, vaikka ei ole oman alan hommia, niin kyllä töitä löytyy mitä voi tehdä ilman vuosien koulutusta. Toisekseen jos on puoli-ilmainen talo, joka vain täytyy siivota, niin siivoa. Ei ole olemassa hyvää ja halpaa, eikä asiat tule kuin Manulle illallinen.

Jep, kovia sanoja on, mutta ei se asia muuksi muutu, ellei sitä itse muuta.
 
Minä aikoinaan exän kanssa kiersin pari kolme vuotta katselemassa myytävänä olevia taloja. Hän oli myös sitä mieltä, että tiettyä summaa enempää talo ei kerta kaikkiaan saa maksaa. No, siinä kun aikamme käytiin hänen hintaluokkansa taloja katsomassa, niin hänen mielensä muuttui, kun ei ollut remonttitaitoa eikä aikaakaan sellaiseen siihen aikaan, oltiin molemmat töissä. Päätyi sitten siihen, että maksetaan muutama kymppitonni lisää ja saadaan talo, jossa ei ole akuutteja remontteja tiedossa. Hyvä niin. Oli itsekin asiaan tyytyväinen.
 
Me etsimme sopivaa asuntoa pari vuotta. Minulle sijainti oli tärkein ja en ole kovin joustava asuinpaikassa, eli ihan muutaman kilometrin olin valmis muuttamaan. Lisäksi halusin, että asunto on yhdessä tasossa enkä pidä omakotitalossa asumisesta. Mieluiten olisin halunnut asunnon, jota ei tarvitse remontoida, mutta kahden vuoden etsimisen jälkeen se oli ainoa, mistä olin valmis tinkimään. Niinpä teetimme remontin, koska täydellistä kotia ei löytynyt valmiina.
 
Takaisin
Top