Mulla on jotenkin kehittymässä paniikki tuon lapsen viemisestä hoitoon ja haluaisinkin nyt kuulla kokemuksia, miten se on muilla sujunut? Hoitoon tyttö "joutuu" tammikuussa ja silloin ikää on 1v2kk ja rapiat. Hoitoonmeno johtuu lähinnä taloudellisista syistä, ei vaan kestä enää olla kotona. Ja kieltämättä tämä kotiäiteys ei ehkä ole ihan täysin mun juttu, vaikka siitä tietysti nautinkin vielä nämä muutamat kuukaudet.
Pelottaa se, että me olemme olleet käytännön syistä aika paljon kaksistaan kotona. Tietysti kaupoilla on käyty, ostoskeskuksissa, Ikeassa
ja kaupungilla pyöritty, mutta ei varsinaisesti lasten leikkipaikoissa. Tuossa lähipuistossa ollaan muutaman kerran oltu, mutta siellä on aina niin hiljaista, että 1-3 lasta on ollut kerrallaan. Usein ollaan yksin. Mitenköhän käy, jos joutuu isoon ryhmään. Miten siellä pärjää?
Ja syöminen...se kun on meillä aina ajoittain vähän mitä on, niin saakohan se lapsi siellä syödäksensä, kun on niin "työläs" syöttää välillä. Ja itse syö vain sormin ja sekin on suurimmalta osin melkein aina ruuan lattialle heittelyä.
Kokemuksia siis kaivataan, sekä niitä hyviä että huonoja. Ja toivoisin, että tähän ei nyt aleta sitä saarnaa "lapsen paikka on kotona äidin kanssa jne jne jne", koska meillä ei nyt vain ole sitä vaihtoehtoa ellei lottojumala suo meille päävoittoa.