Minkä ikäisenä kaverille yökylään?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Minkä ikäisen lapsen antaisit mennä kaverille yökylään? Tai minkä ikäisenä lapsesi on mennyt ensimmäisen kerran?

Esikoinen on päiväkodissa ollessa käynyt kaverilla yökylässä. Muistaakseni se oli vähän ennen koronaa eli viisi vuotiaana. En tuota viiden vuoden ikää kuitenkaan pidä minään rajapyykkinä, silloin vain sattui olemaan hänen ensimmäinen yökyläily (muualla kuin sukulaisilla). Mielestäni olisi hyvä jos osaisi kuitenkin käydä itsenäisesti vessassa ennen kaveriyökyläilyä ja muutenkin olla sillä tavalla itsenäinen ettei vaadi hirveän paljoa apua päivittäistoiminnoissa (esim pukeminen).
 
Mä oon samaa mieltä, että tietynlaista itsenäisyyttä olisi hyvä olla. Meillä molemmat pojat ovat tainneet yökyläillä ekan kerran joskus 5-6vuotiaana. 🤔
 
Riippuu lapsesta, mutta myöhempi leikki-ikä kuulostaa järkeenkäyvältä (5-6 vuotta). Samaa mieltä edellisten kanssa, että lapsen on hyvä osata olla itsenäinen monissa arkisissa toimissa, pukeminen, ruokailu ja wc-käynnit, ennen kun mennään kavereille yökylään.
 
Riippuu varmasti lapsesta. Meillä isommat (eikä pienemmät) 8v ja 6v eivät vielä ole olleet, eikä ole kyselleet yökylään. Meilläkään ei ole kukaan ollut yökylässä. Ehkä sitten joskus myöhemmin kun itse alkavat haluta yökylään.
 
Takaisin
Top