Minkä ikäiselle mehua, limsaa yms?

Vargynja

Admin
Staff member
Administrator
Helmikuiset 2021
Minkä ikäiselle olette antaneet mehua, limsaa ja muita tällaisia juotavia?

Esikoisesta en muista milloin on saanut. Limsaa muistaakseni kohtuu isona eikä silloinkaan tykännyt. Vähän isompana on kyllä sitten tykästynyt niihin. Kuopukselle (~1v 4kk) ei ole annettu vielä kumpaakaan. Ei varmaan myöskään anneta ihan hetkeen. Osittain siksi kun ei juo pahemmin vettäkään, niin pelkään ettei suostu juomaan vettä tai maitoa senkään vertaa, jos tietäisi makeammastakin vaihtoehdosta.
 
Tuoremehua annettu 1v ikäisestä satunnaisesti aamupalalla ja sitten reilummin oksennustaudissa, että saisi edes vähän energiaa.
Meillä juodaan yleensä vain light mehuja ja limuja, joten en ole pienimmälle (1v3kk) vielä niitä antanut. Jotenkin kammottaa makeutusaineet, vaikka niitä itse käytänkin.
Sokerista mehua tai limua voisin joskus jo antaa maistaa, mutta en ole nähnyt siihen tarvetta, eikä ole osannut itse pyytää.
 
Meillä on 2 vuotiaana saanut juoda limsaa. Viikonloppuisin on Light limsaa, kun se ei ole kaloripommi ja niin pahaksi hampaille. Lapsi saa koska itekkin juon.

Nyt 2.v 7kk pojan yksi lempisanoista on "limppa". 😬
 
Meillä varmaan molemmat pojat sai maistaa ekan kerran mehua 1v. synttäreillään. Meillä on aina juotu vähän mehua ja sitä lähinnä tarjolla ehkä kerran kuukaudessa, jos syödään vähän runsaampi brunssityylinen aamiainen.

Limpparia ovat sitten varmaan saaneet ekan kerran joskus parigkolme vuotiaana ja se on ollut sit tyyliin pieni lasillinen karkkipäivänä. Nykyäänkin juovat vain karkkipäivänä n.puoli litraa (tuopillisen tai pienen pullollisen) ja jos satutaan käymään ulkona syömässä.
 
Viime kesänä eli lähemmäs 2v sai maistaa mehua, kun oli kuuma kesä, ja ajattelin että kaikki neste on hyväksi. Ei kuitenkaan tykännyt yhtään mehusta, joten sitä ei ole pahemmin tarjottu. Juo mieluummin vettä tai maitoa, eikä meillä pahemmin koskaan ole kotona limuja tai mehuja.

Limpparia maistoi viime viikonloppuna häissä, ikää 2v 9kk. Ei tykännyt siitäkään, vaan sylki kaiken pois.
 
Meillä on tainnut saada satunnaisia pieniä maistiaisia jo 1v lähtien, kun on osannut vaatia samaa kuin muillakin. 😆 Lapsen annokset kyllä yleensä lantrataan n. 1/3 vettä, vaikka olis tarkoitettu sellaisenaan juotavaksi. Mä ite juon harvoin (muutama lasillinen kuussa) limsaa tai mehua, mutta miehellä on lähes aina jääkaapissa. Janojuomana yleensä vesi, paitsi helteillä useammin mehuakin.
 
Meilläkään ei oikein tykkää mehusta. Pillimehua on saanut reilu 2-vuotiaana, mutta kun ne pillit ovat nykyään sitä pahvmössöä, niin ei oikein toimi. Halusi kerran maistaa limsaa, mutta ei tykännyt niistä kuplista yhtään, vaan sylki ulos.
 
Takaisin
Top