Minä!

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja squiik
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
S

squiik

Satasella mukana keskusteluissa
Ärsyttää, kun itsellä on menossa joku "en osaa puhua miehelleni mistään" -kausi. Kun mies on matkoilla, haahuilen kotona ja mietin, miten ihana se on ja kun se tulee kotiin, en osaa muuta kuin hymistä tai vastailla jotain muutamalla sanalla. En osaa kysyä, miten reissu meni, en osaa kysyä, miten työpäivä meni, en jaksa kertoa, mitä ollaan puuhattu nyytin ja koirien kanssa, en osaa kertoa, mikä ottaa päähän (mököttää osaan!), en osaa kertoa omia toiveita *huokaus* [:@]

Millä sitä taas oppisi puhumaan?! Niin no, ottamalla itseään niskasta kiinni ja avaamalla suun...Mistä hemmetistä näitä ihmekausia tulee?
 
SQUIIK, väsymyksestä niitä kausia tulee. Juur niin tuttua tekstiä sulla. Hm? Voit koittaa vaikka, jos jaksat, niin kirjotella asioita paperille, sillon kun mies ei ole kotona ja haluaisit puhua. Sillonhan se puhetulva usein salaa yllättää..tai sanomisen ja jakmisen tarve. Sitten, kun se toinen onkin siinä, niin yhtä-äkkiä kaikki on ihan tavallisen hyvin! ..niin ja välttämättä niitä kirjotuksia, ei ole tarve edes luetuttaa. Nehän voi olla ihan sun omaa terapiaa....

Sitte jos mies sattuu kysymään, että mikäs sulla niin sitä oikeesti, ihan helposti, vaan just ynähtää, että ei mitään... Ja mielessä hyörii hirveä asioiden härdelli.... Mutta voin sanoa, että se väsymyksen mukanaan tuoma ynähtely helpottaa, kun vauva kasvaa. Asiat muuttuu ihan toisen näköiseksi ja vauvan kanssa tekemisestäkin on oikeesti enempi sanottavaa, kun se pikku-ipana jo jotain tekeekin :) (kaikki varmaan ymmärtää, mitä yritän tässä rakkaudella sepittää?)
 
Täytyykin ruveta kirjoittelemaan [:)] Löysin muuten jokin aika sitten miehen kätköistä kirjeitä, joita olin kirjoittanut sille joskus 15v sitten - huh huh, mitä siirappia! [8D]
 
Joo tuo kirjottaminen on niin hyvä idea, mutta en jotenkin ole saanut itse sitä tehtyä nyt tänä aikana vaikka ois kuinka ollu rustattavaa. Minullakin menee tosiaan välillä niin hermot itseeni kun osaan itse olla pahalla päällä jostain tyhmästä ja kun mies vain avaa suunsa niin tietysti hän saa sitten kuulla syytöksiä tai olla mökötyksen kohteena. Sitten kun hän ei ole paikalla niin haluisin vain niiiiiin kovasti halata, kun viimein tulee kotiin ja yrittää halata mua niin seison välillä vain lötkönä reagoimatta

Mutta siis olen paljon kirjottanu tuntojani ylös paperille ku niitä on tullu pintaan. En ole ikinä pitänyt päiväkirjamaisesta kirjoittamisesta, vaikka välillä olen päivittäinkin kirjoittanut.
Joskus yksin kotona ollessani tulee halu ottaa lehtiö ja kynä ja alkaa kirjottaa mutta kun pääsen siihen tilanteeseen niin en saa yhtä ainoatakaan sanaa kuvailtua päästäni. On hormoonit tehny aivoista mössöä ku ennen ei oo ollu ongelmia.

Ja minäkin tässä vähän aikaa sitten löysin koulupapereideni seasta ruutupaperia mihin olin rustannut koulussa tunneilla ja hypyillä tunteitani, iloja ja suruja. Kyllä täytyy sanoa että no jopas on ollu ongelmat ja on helpottavaa että niille jutuille voi nykyään jopa nauraa eikä ne ahdista enään.[:D]
 
On noissa tunnearvoo tai jotain arvoo miehelle, kun säilytti myös kaikki kirjeet mitä kirjottelin sille armeijaan sillon kun oltiin just tavattu ja alettu seurusteleen [:)] Ja myös säilytti ton isyyspakkauksen sisältö-kirjeen mihin kirjotin että mitä ja miks, nykyään se löytyy meidän vaatehuoneen seinältä (tytön- ja pojanteko-ohjeiden vierestä [:D])
Eipä siinä, oon itekki liimannu jääkaapinoveen post it-lapun mihin mussu on piirtäny mulle kukan ja kirjottanu, että Minnalle [:D]

Voishan sitä taas jotain raapustaa paperille, kun ne tulee kuitenkin säilöttyä. Tekstiviestit kun ei pysy puhelimessa ikuisesti [&:]
Opin kyl kattomalla tota 16 and pregnent ohjelmaa, että koskaan ei pidä olettaa että toinen tietää jotain. Esim jos kaipaa että toinen auttaa, niin sitä ei pidä olettaa vaan pyytää että voisitko auttaa. Koska sitä ei aina vaan tajua jos toinen kaipaa sitä apua... Ja oonpahan kuullu miehen suusta, että armeijassa oli sen takia kiva olla kun koskaan ei tarvinnu tehä mitään ellei joku käskenyt [:D]
 
Voi, että on niiiin tuttua! Sekä puhumattomuus, että ärsytys siitä ja ihan yleisv*tus siihen päälle. Mieski kerran sano, että mie en enää puhu mitään, kun hän tulee kotiin. Tuota en ole huomannu, että kirjottas kirjeitä sillon ku mies ei ole kotona, mutta kerran kirjotin, kun oli kehityskeskustelu menossa ja mies lähti kesken puhelimeen. tai joutu lähteen, en muista, kun tuo puhelimessa puhuu paljon. Kirjotin loppuun mitä jäi sanomatta, mutta eipä tuo enää kommentoinu asiaa sen jälkeen eli meillä on kyllä vähän toistekki päin tuo puhumattomuus. Puhelimessa met on aina pystytty puhumaan. Asuttiin niin kauan eri osoitteissa lähemmäs 100km välillä ja nyt vasta muutama kuukausi yhessä (kesäkuussa muutettiin yhteen ja lapsi synty heinäkuussa), niin on vielä kai luontevampaa. Oon joskus sanonukki miehelle, että soita miulle, kun on "mykkäkoulu" venyny. Sieltä se on sitten töittensä välillä/ matkoilta soittanu... Jopa nollaus(lue juopottelu)iltojen kesken soittaa toisinaan, ennen ku on liian päishän, että mitä kuuluu ja mie rakastan sua.

Ihana huomata, etten oo ainut ja kiitos tuosta kirjottamishoksautuksesta!
 
Ihan pakko kysyä asian vierestä, että mistäpäin olet kariina kotoisin, kun kirjoitat niin hauskaa murretta...? Pohjoisesta?
 
Kotosin Oulun vierestä, mutta asunu ny Pohjos-Suomessa useamman vuojen. Sekas menee nuo murteet miulla ja sitten ehkä (en kyllä oo varma) pikkusen Pirkanmaalta jääny, kun sieläkin kävin mutkin ennen tänne muuttoa.
 
joo minähän se vitutan. suoraan sanottuna. ottaa pattiin oma tyhmyys ja se että syöksyy tekemään asioita miettimättä niitä tarpeeksi etukäteen.
lisäksi
vituttaa että pahoitin mieheni mielen, oikeasti hän on kultainen, mutta en vain nyt saa sitä mitä tarviisin ja siitä valitin.

ketuttaa potenssissa miljoonaan. en jaksaisi. mitään.
 
Takaisin
Top