Miltä tuntuu...

joval

joval

Näppärä viestien naputtelija
Tuli tässä mieleen tällänen että mitä teidän mielessä tällä hetkellä liikkuu kun elämä tulee muuttumaan? Jännittääkö vai pelottaako vai mitä..  

Puolet olis vielä jäljellä ja kaikenlaista liikkuu mieles jo ku koko ajan todemmalta ja todemmalta alkaa asia tuntumaan. Tosiaan lapsi tulee! :) Vaikka ihana asia se onkin. Kuitenkin sitä ajattelee kaikki ihmeellistä, että pärjätäänkö me nyt sen kans ja mitä jos rahat loppuu ym :D Hmm.. joo mulla on vilkas mielikuvitus :D Mutta kuitenki..
 

Sama tunne täälläkin! Vaikka varmaan kaikki menee ihan hyvin, niin silti on pientä epävarmuutta et miten me pärjätään vauvan kanssa. Etenkin kun suurin osa meidän sukulaisista asuu tosi kaukana meistä, niin se tukiverkko on aika pieni tässä lähellä. Mutta toisaalta, tää vauva on kyllä jotain niin ihanaa, että eiköhän kaikki jotenkin järjesty :)  ja varmaan kaikilla ensi synnyttäjillä on samoja aatoksia...?
 
Kyllä noita asioita tuleepi vähänväliä mietittyä vaikka tää onkin toinen.....Nyt miettii toisenlaisia ajatuksia mitä ekasta kuten miten toinen suhtautuu vauvaan tai miten oma aika riittää yms... No aika näyttää sitten :)
 
Jännittää ja pelottaa! Mä mietin päivät pitkät että miten tullaan pärjäämään, rittääkö rahat jne. Eikä se mun ressaaminen jää aina vaan seuraavaan pariin vuoteen. Just eilen mieten, että entä jos se meijän lapsi alkaa polttamaan salaa tupakkaa 12-vuotiaana, ja 15-vuotiaana se potkii mummoja. Siinä vaiheessa kyllä ymmärsin lopettaa ressaamisen ja keskittyä vaan tähän hetkeen :D
 
Mä panikoin vielä sen verran tästä raskauden sujumisesta, etten ehkä ole aivan ymmärtänyt mitä tästä raskaudesta seuraa, muutakin kuin että voi ostaa kivoja, helvetin pieniä vaatteita. Etenkin kun joudun olemaan ekan puoli vuotta yksin sen kersan kanssa, saattaa eteen tulla joitakin haasteita. Toisaalta ajattelen, että päivä kerrallaan ja onhan mulla muu sosiaalinen tukiverkko lähellä. Asia kerrallaan, sillä muutenkin elämästä selviää.
 
Mua pelottaa eniten se et miten tuo esikoinen suhtautuu.. Vaikka tyty on innoissaan pikkusiskosta/veljestä.. Niin mitä jos sille tulee sellanen olo et hän on ulkopuolinen koska pien vauva tarvii jatkuvaa hoitoo ja läsnäoloo.. Mikään ei olis pahempaa kun se et hänellä olis paha olla.. :/ mut varmasti kaikki menee hyvin.. Ainakin aina voi toivoo niin..
 
Meijän Pikku-Iitalla todettiin maanantaina AVSD, eli sikiöltä puuttuu väliseinä sydämen kammioiden välistä välistä, mun bloista voi käydä lukemassa lisää jos tahtoo... Olo on jotenkin outo kokoajan, en oikein tiedä mitä ajattelisi... Pelottaa ja toisaalta ei pelota. Eniten ehkä pelottaa synnytys ja sen jälkeinen elämä, koska vauva joutuu sydänleikkaukseen joko heti tai viimeistään kk.n päästä, riippuu tilanteesta sitten.

Eniten ehkä tuntuu sekavalta ja odottavalta. Olo on kun kävelevällä kysymysmerkkizombilla.
 
Eni, tää nyt varmaan on ihan tyhmä vastaus mutta eikö nuo sydänviat kuitenkin vakavuudestaan huolimatta saada yleensä korjattua ja ihminen voi elää ihan normaalia elämää? Tottakai se tuntuu varmaan silti pelottavalta... Toivottavasti saat tukea sairaalasta ja neuvolasta ja voit kysyä kun kysymyksiä jossain vaiheessa tulee.

Olen huomannut kovin muuttuneeni tässä raskauden aikana, aiemmin ajattelin että TOTTAKAI keskeytetään raskaus jos lapsella todetaan joku vakava kehityshäiriö, mutta nyt ajattelen, että aika monesta selviää ja voidaan elää ihan normaalia elämää. Esim jos vaikka lapsella olisi down. Se on niin eri juttu kun se on tuolla sisällä. Jotenkin enemmän ajattelee sen lapsen elämänlaadun kuin oman kannalta.
 
Kiitti Sofi, niinhän se on että pystytään korjaamaan, mutta voi miten raskasta se tulee olemaan kun joudutaan teholle pienen kanssa. Eniten mietityttää miten sen ajan jaksaa kun pieni on teholla ja selviääkö pieni siitä leikkauksesta.

Mulla on kanssa muuttunut mieli ton raskauden kesksytyksen kanssa, nytkin voisin keskeyttää, mutta se ei ole käynyt meillä kummallakaan edes mielessä! Vauva on tervetullut ja yhtä rakas oli se sitten sydänvikainen tai ei. Me jouduttiin jo miettimään että jos on pahoja kromosomipoikkeamia niin mitä tehdään, mutta onneksi se jäi vaan miettimisasteelle. Jos sikiöllä olisi todettu esim. down tai muu lievä kehitysvamma, olisin sen ehdottomasti synnyttänyt, mutta vakavassa tapauksessa olisi joutunut miettimään vielä uudelleen. Eniten kuvottaa oikeen ihmiset, joille olen meidän tilanteesta puhunut ja he ovat ensimmäisenä kysyneet "vaikuttaako se kehitykseen? tuleeko siitä vammanen?". Vastaan toki miten asia on ja näihin kysymyksiin turtuu, mutta enpä olisi itsekään osannut olla kovin hienovarainen ennenkun olen itse ollut raskaana. Tällaiset asiat voi olla hyvinkin arkoja paikkoja.
 
Eni: Minulla on ollut synnynnäinen sydänvika (3reikää kyseisessä väliseinässä eli mitätön seinä siinä) jotka leikattiin ala-asteiällä. Siihen asti en kärsinyt asiasta ja kaikki on mennyt sen jälkeenkin hyvin. Pelko on varmasti normaalia ja sitä pelkään itsellänikin, koska se voi olla perinnöllistä. Esikoisessa sitä tutkittiin todella tarkkaan ja tästä tulee olemaan ihan sama. Meillä ultra edessä kohta ja jännitän samaa. Kyllä kaikesta selviää :) Nauti kaikesta :) :)
 
Eni: oon iloinen ja toiveikas teidän puolesta; pikkuisella lienee leikkauksen jälkeen mahdollisuus aivan tavalliseen eloon!? Nyt vaan toivotaan paljon suojelusenkeleitä matkalle, jotta kaikki menee hyvin!! :D
 
Onneksi tosiaan nykyään lääketiede on niin kehittynyttä että voidaan korjata vaikka mitä.. Itselläni on pelko mukana raskaudessa ja ainakin joka toinen päivä asia tulee mieleen.. Mulla on ollut kallon epämuodostuma syntyessäni, mikä on leikattu Ruotsissa ollessani 1-vuotias. Päälaen luut olivat luutuneet kiinni ja leikkauksella aukaistiin ne ja korjattiin kasvoista epäsymmetriat. Toinen silmä alempana kun toinen ja otsassa "klommo" joka täytetty. Mutta tänä päivänä ei tiedä kasvoistani että koskaan mitään olisi ollutkaan. Onneksi! Lapsella on kuitienkin 50% mahdollisuus saada jonkinlainen epämuodostuma, huuli-tai kitalakihalkio tai käsissä tai jaloissa jotain. Mutta kaikki selviää kun lapsi on maailmassa..
 
Kiitos tsemeistä ja vastauksista.. Niinkun sanoin, minäkään en vielä tiedä mikä sitten leikkauksen jälkeen on ennuste. Toivotaan parasta tietenkin :)  Eniten pelottaa se jaksaminen kaiken keskellä.

Tuolta löytyy tietoa mikä on avsd
http://www.sydanlapsetja-aikuiset.fi/fin/mika/sydanvika/yleisimmat_sydanviat/avsd/?id=183

Tuolta löytyy tietoa mitä sikiön sydämessä tapahtuu (ihan mielenkiintoinen lukea, vaikka ei sydänlasta odottaisikaan)
http://www.sydanlapsetja-aikuiset.fi/fin/kenelle/sydanlasta_odottaville/sikioaikainen_verenkierto/?id=838
 
Minulla on monta ystävää joilla on niin kuulo, näkö kuin sydänvikojakin. Tänä päivänä suurinosa vakavista tai vakavista 'kosmeettisista' haitoista pystytään parantamaan tai korvaamaan niin ettei elämän laatu kärsi. Tärkeintä on lapsen asenne siihen että on kuulolaite tms. erilaista mitä muilla ei ole. Ja asenteelle äidit ja isät ja muut kasvattajat antavat eniten pohjatuulta, joten siihen minä pyrin keskittymään, että tuli mitä tuli, jos ressaan sitä itse, ressaa lapsikin ja sitähän en halua.

Ei sillä etten itse pelkäisi päivittäin (no nyt vähän helpottaa), että kaikki ei ole hyvin tai koska istuin autossa jossa kaikki polttivat tupakkaa, vahingoittaakohan se lasta jne jne jne...

Tuntuu erittäin stressaantuneelta ja masentuneelta. Kaikki mennyt raskauden myötä todella vaikeaksi varsinkin pitkittyneen pahoinvoinnin vuoksi, joka mielestäni tosi pitkittyy myös stressin vuoksi. Raha-asiat, sosiaaliset suhteet yms. ovat päälaellaan ja on usein hyvin yksinäinen olo. Perus asioiden hoitaminen tuntuu todella vaikealta ja ylitse pääsemättömältä. Toivon ja luotan siihen että tämä on ohi menevää. Asiat tuppaavat yleensä järjestymään varsinkin kun niille tekee jotain. Harmi vain, että tällä kertaa asioiden hoitaminen ei tunnu riittävän.
 
Taidan ihan oikeasti nyt vasta tajuta että mun sisällä asuu oikeesti pieni ihminen joka potkii ja touhuaa pitkin päivää.. on tää ihmeellistä :) Työnteko ei oikein tahdo kiinnostaa ja melkein jo odottaa että kohta sais jäädä jo kotiinki :) Olen paljon miettinyt sitä, että mitä sitä alkaakaa tekemään mammaloman jälkeen? Tällä hetkellä on ainakin sellanen olo ettei hoiva-ala ole ollenkaa mun juttu ja jos vain voisin, kouluttaisin itseni uusiksi.. Paljon tässä raskausaikana miettii vaan asioita.. 
 
You must log in or register to reply here.
Takaisin
Top