Miltä tuntui olla sairaalassa?

Elikkäs miltä teistä on tuntunut sairaalassa olo synnytyksen jälkeen?
Jotkut ei tykkää, joillekkin se on ihan ohi menevä juttu ja olen myös kuullut kun jotkut ei mielellään kotia lähtisi vaikka pääsisi.

Itse koin sairaala olon aika ahdistavaksi. Ensinnäkin PHKS:la oli aika täynnä silloin ni en kokenut,että minulle olisi kerrottu kovinkaan hyvin talon tavoista ja jouduin ensimmäiset hetket uuden pienen ihmeen kanssa viettämään roskiksien viereen työnnetyssä sängyssä ja sanottiin että koita nukkua. Hieman huulipyöreänä jäin siihen "nukkumaan". Onneksi kuitenkin myöhemmin minulle kerrottiin paremmin talon tavat.
Yöllä kun vauva alkoi itkemään tuli kauhea kiire saada pikkuinen hiljaiseksi, koska tuli sellainen olo: Hys, muut herää! Vaikka se on synnyttäjien osastolla aivan normaalia että vauvat itkee yötä päivää ja kukaan tuskin ajatteli että perkele kun tonkin vauva huutaa. Tai toivottavasti ei ajatellut.
Ja kun esikoisesta on kyse niin vaipanvaihdot, imetykset, vaatteidenvaihto yms ei sujunut ihan ensi kerralla kunnolla niin tuli todella ahistava olo kun yrittää rauhassa tehdä, mutta kumminkin huoneessa on muitakin "kyttäämässä".
Koti ikävä oli aivan kauhea. Varsinkin aina silloin kun mies lähti iltasella kotiin olisin halunnut hypätä mukaan. Tunteet heitti päässä kuperkeikkaa ni yritä siinä sitten olla sairaalan kovassa sängyssä pikkuinen vierellä sinisien verhojen ympäröimänä ja vieraassa paikassa. Mieluiten olisin ollut tunteitteni kanssa tutussa ympäristössä eli kotona.
Mutta onneksi tuo kesti vain sen 3vuorokautta ja olihan siitä paljon hyötyäkin näin ensikertalaiselle. :)

 

heips,

mä sain olla esikoisen kaa perhehuoneessa, ja mies oli siellä myös koko ajan, eli vähän erilainen kokemus. synnytyssalin kätilöstä jäi traumat, mm. vauva jäi pesemättä ja auko päätään, mutta sitten osastolla oli kivoja hoitajia. pelotti kyllä lähtee kotiin.

nyt toisen kanssa toivon että pääsis vaan heti kotiin, ja käy sitten näyttämässä vauvaa myöhemmin. kun mä en pysty ryhmähuoneessa nukkumaan ollenkaan, niin saan paremmin levättyä kotona, ja saa tehdä mitä haluaa, kattoo telkkaria ja sarjoja koneelta imettäessä, ei oo niin hitsin tylsää :)

 

..en päässy muokkaamaan tekstiä, niin lisäyksenä, että se KÄTILÖ siis auko päätään, auko vauvakin mutta ei se mua häirinny :D

 

Minä koin sairaalassa olon todella kivana kokemuksena :) Synnytys oli todella pitkä ja välillä oli huonojakin kätilöitä vuorossa, mutta onneksi juuri kun poika alkoi tahtomaan ulos, vaihtui aivan ihana kätilö vuoroon. Tätä kätilöä on ollut ihan ikävä ja olenkin miettinyt vosinkohan mennä joskus pojan kanssa tätä kätilöä tervehtimään?

Osastolla olo oli myös mukavaa, ensin olin huoneessa yksin pojan kanssa pari päivää, kunnes sain huonekaveriksi vielä viimeiseksi yöksi ihanan ihmisen...nyt olemme ystäviä :) Tietysti sairaalasta oli kiire kotiin kun tilanne oli niin uusi ja jännittävä. Kotona huomasin mikä apu oli ollut sairaalan mukavista hoitajista ja apu joka on aina lähellä oli ensisynnytäjälle hyvä juttu. Kotona olin hieman avuton muutaman päivän, kunnes vauvan tuloon alkoi sopeutumaan. Mutta synnyttämään menen takuulla vielä uudestaankin jos vain meille saadaan lisää lapsia :)

 

Minä tykkäsin myös sairaala-ajoista ja sanoinkin miehelleni että nyt kun kolmas syntyy pysyn synnärillä ainakin viikon, että saa rauhassa nukkua vuorokaudet ympäri! Ei ne taida antaa mun siellä niin pitkään olla, mutta kun kotona odottaa kaksi aktiivista lasta, niin tietää ettei paljon ehdi päivällä lepäilemään! Ei siis ainakaan ole kova kiire kotiin, vaikka isompia onkin heti ikävä! <3

 

Sairaalassa oli ihana henkilökunta ja sain tosi hyvää hoitoa ja apua inhojen ruhjeiden kanssa :) Ensimmäisenä päivänä huonekaverina oli tosi mukava tyyppi, ensisynnyttäjä hänkin, jonka kanssa juotiinkin teetä ja juteltiin.

Mutta. Viimeisenä yönä yöhoitaja oli ihan hirveä ja mollasi mun huonekaveria ihan urakalla, kun hänellä ei noussut heti maito. Harmitti huonekaverina hirveästi :( Toisena ja kolmantena yönä huonekaverina oli toisen lapsensa saanut nainen, joka voivotteli ja ähki ja inisi kaiken aikaa, vaikka hänelle ei tullut repeämän repeämää, lapsi ei itkenyt juuri ollenkaan ja porukkaa ramppasi keskellä yötäkin häntä katsomassa. Är-syt-tä-vää!

En saanut sairaalassa nukuttua ollenkaan, kun tyttö valvotti kaiken aikaa ja kolmannen asteen repeämät tekivät aika helkkarin kipeää, enkä sängyssä pystynyt juurikaan liikkumaan :( Oli aika tylsääkin, mutta mitään ei lääketokkurassa oikein kyennyt tekemään. Ja koti-ikävä oli ihan kamala! Onneksi oli kamera mukana josta pystyin katselemaan kuvia miehestä ja kodista :D

Sairaala sinänsä ei ollut mitenkään kamala kokemus, mutta ai että oli ihana päästä kotiin ja NUKKUMAAN! Kotona sentään oli mies auttamassa ja sai itsekin välillä levätä :) <3

 

Minä kyllä viihdyin sairaalassa. Ensisynnyttäjänä olin kaikesta aivan ihmeissäni ja omahoitajani oli oikein mukava ja kärsivällinen minua opastaessaan. Muistan kuinka kädet tärisi ja tippa oli linssissä kun ensi kertaa piti tyttöä kylvettää, pelotti että hukutan raukan vahingossa. Ja vaipanvaihto oli aivan yhtä kummaa, mutta hoitaja sanoi rohkaisevat sanat: "tämä on vauvankin eka kerta, ei hän tiedä jos teet jotain väärin! Ja sitten siitä tulee teidän yhteinen tapa tehdä asioita, lapsi tottuu Sinun kosketukseesi" tämä mantra mielessäni lähdin onnellisena kotiin pienen ihmeeni kanssa.

Tylsyyteen olin varautunut kirjan kanssa, mutta en sitä malttanut lukea kertaakaan. Joka hetki vaan tuijotin vauvaa ja tutkin jokaisen pienenkin yksityiskohdan.

Nyt toisella kertaa varmaan tahdon mahdollisimman nopeasti kotiin, kun siellä on kuitenkin mies ja esioinen odottamassa. Mukavampi yhdessä tutustua uuteen perheenjäseneen.

 

Mä niin inhosin sairaalassa oloa kun ei saanut omaa rauhaa, ei ollut mitään tekemistä kuin odottaa sitä seuraavaa ruokailua ja katsoo töllöä. Siitäkin ilosta aina piti kysellä ja miettiä mitä muut haluavat katsoo. Olihan se ihanaa että ympärillä oli osaava henkilökunta ja aina apua tarvittavilla mut mä pitkästyin kyl siellä ja kauhea koti-ikävä kalvoi. Mieskin kun kuitenkin oli sadan kilometrin päässä niin ei sitä ihan kokoajan halunnut edestakas ajaa joka on ihan ymmärrettävää.

Tästä sanoinkin kätilöille ja pyytelin päästä esikoisen kanssa nopsaan kotiin ja niin tehtiinkin kun kaikki oli mulla ja tytöllä hyvin. Meillä ei siis tarvinut olla kuin 2 vuorokautta synnyttäneiden osastolla vaikka olinkin ensisynnyttäjä. Kaikki kun meni niin hyvin. Voi sitä riemua kun pääsi kotiin! :)

 

Mä koin sairaalassaolon ensin pakollisena, sit tarpeellisena ja lopuks tylsänä :)
Kaikki siis sinä viitenä päivänä mitä siellä olin.

Olin kahden hengen huoneessa jossa oli asukki jo kun minut sinne vietiin yöllä ja hänen kanssaan seuraavana päivänä vähän juteltiin kunnes kotiutuivat. Sitten jäin yksin ja olinkin yksin huoneessa ihan viimeisiin hetkiin, kerkesi siinä mun vikana päivänä olla uus asukki pari tuntia ennen ku mä lähdin kotiin :)
Ja siis siinä tilassa missä olin niin musta oli kiva olla huoneessa yksin, tai no muutenki oon ehkä vähän erakko :D
Ja saatiinpahan aina hoitsun jakamaton huomio kun meidän huoneessa kävi :)

Koti-ikävä oli kyllä se isoin asia mikä vaivasi koko ajan, onneks mies tuli joka päivä luoksemme ja viihtyikin aina mahdollisimman pitkään, ja iltasella sitten tuli tuoreet isovanhemmatkin aina käymään.

Mutta se tunne kun pääsi kotiin :D Viisi päivää oli kyllä liikaa, toisaalta taas se oli just se oikea aika meille, sain rauhassa parannella itseäni ja tutustua elämään tyttösemme kanssa :)

 

Tosi kiva kokemus, ensin lilluttiin 2h vesialtaassa ja sen jälkeen siirryttiin sängylle. Seuraavaksi vauveli olikin jo ulkona.
Ihana kätilö sai paikan tuntumaan todella kivalta paikalta. Onneksi hänen vuoronsa jatkui melkein siihen asti kunnes oli synnytyksen aika, tällöin paikalle tuli aukomaan päätään omien sanojensa mukaan hyvin kokenut kätilö. Taisi olla ensimmäinen kerta kun puhui sitten ihmisille.
Onneksi prosessi ei kestänyt kauaa ja päästiin siirtymäänkin jo osastolle perhehuoneeseen, käytiin tyhjentämäsäs jääkaappi kun oltiin viimeksi syöty joskus aamusta kun supistukset alkoivat.
Yöllä sai apua jos tarvitsi, nappia painamalla. Kaikin puolin mukava henkilökunta.
Mietin vain että onkihan ensikerrallakin yhtä hyvä tuuri.