Milloin päätit (mahdollisen puolison kanssa) vauvan nimen? Tiesittekö sen jo ennen syntymää? Tai pallottelitteko päinvastoin nimiehdotuksia vielä pitkään syntymän jälkeen?
Itse tiesin molempien kohdalla nimen, kun sain vauvan rinnalle ja katselin vauvaa. Nimi vain putkahti mieleen siinä katsellessa. Varsinkin esikoisesta muistan miettineeni hänen näyttävän aivan nimeltään. Emme halunneet/osanneet valita nimeä etukäteen - emmehän tienneet näyttäisikö vauva valitulta nimeltä. Toinen nimi valittiin kummallekin muutamasta miehen ehdottamasta nimestä. Sekin tuli muutaman päivän sisään syntymästä. Kuopukselle kyllä mietittiin vähän pidempään, annettaisiko hänelle hänen työnimi toiseksi/kolmanneksi nimeksi, mutta hylättiin se lopulta.