Milloin on "oikea aika" lapsille?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Selah
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Selah

Selah

Asioista perillä oleva
Helmikuiset 2024
Oliko teillä jotkut kriteerit, joiden pitää täyttyä ennen kuin lapsia saa tulla? Jälkeenpäin ajateltuna, oliko nuo kriteerit tärkeitä vai olisiko lapsi saanut tulla aikaisemminkin? Tai vastaavasti olisiko sittenkin pitänyt huomata hoitaa joku asia ennen lapsia?
Onko tälläisiä myös seuraavien lasten kohdalla, vai vaan ennen ensimmäistä lasta?
 
Musta tuntui isoimpina haasteina, että meidän parisuhde oli liian myrskyisä, halusin mun mielenterveysongelmat ruotuun ja me muutettiin liikaa. Päädyttiin kuitenkin yrittämään lasta, vaikka nuo kaikki ei ollut kunnossa koska aika kului. Jotenkin asiat vaan lutviutui. Nyt ajateltuna, olihan se elämä aika itsekeskeistä ilman lasta, ei ihme kun ongelmat eivät korjaantuneet kun pyöri oman navan ympärillä.

Seuraavaa ajatellen haluan karsia kaiken ylimääräisen elämästä. En jaksa uusia remonttiprojekteja tai taloa täynnä ylimääräistä tavaraa.

Ennen lapsia näkisin itseni nyt varmaan tosi tylsänä, mutta voi kun osaisi selittää ihmiselle ilman lasta, että se elämä on niin paljon täydempää, ja saa suunnitella erilaisia seikkailuja ja projekteja. Ei tylsempää tai huonompaa, vaan erilaista.
 
Oli... Pitää olla ollut naimisissa useamman vuoden ja molemmilla vakityöt.

Ei täyttynyt. 😂 Nyt pidän noita tyhminä kriteereinä, vaikka olenkin tyytyväinen ettei vahinko käynyt kenenkään eksäni kanssa vaan tuon nykyisen, jonka kanssa on hyvä olla. ❤️

Toista alettiin yrittämään, kun sain lääkäristä luvan. Nyt sitten kärsitäänkin lapsettomuudesta, mutta koskapa elämä menisi niinkuin oli suunnitellut. 😅

Tunnistan hyvin noita siun ajatuksia. Lapsen synnyttyä maailman napa vaihtoi paikkaa omasta itsestä ja tiesin pärjääväni, vaikka parisuhde ei onnistuisikaan. Toisaalta lapsi on myös sitonut meitä tiiviimmin yhteen. Olemme perhe emmekä enää kaksi erillään asuvaa itsekästä aikuista.
 
Mulla oli oikeastaan ainoastaan se että halusin käydä toisen asteen opinnot loppuun. Jos vahinko olisi käynyt sitä ennen, ei kumpikaan olisi ollut pahoillaan. Koulun ollessa loppusuoralla alettiin yrittämään (olin 19v).
Jotenkin sitä nuoruuden huoletonta elämää eläen ajatteli, että kyllä asiat menee omalla painollaan ja järjestyy. Yritysaikana tuli vakityö, mentiin naimisiin ja ostettiin asunto. Nämä ei ollut yritystä aloittaessa mitenkään omalla pakollisella listalla.
Toisen yrittäminen oli heti selvää ilman kummempia mietintöjä. Kolmannen piti olla viimeinen, mutta niin kovasti molemmat halusi lisää, että pitkän jahkailun jälkeen päätettiin vielä yrittää neljättä. Neljännen jälkeen "normaalin" raja ylitetty ja samaan konkurssiin toiveissa ollut vielä yksi lapsi.

Tavallaan oli hyvä, että esikoista ei saatu alulle muutamaan vuoteen, ehti tapahtua paljon henkistä kasvua ja tuli selväksi että lapsia aidosti halutaan ja perhe on molemmille tärkein.
 
Nämäkin on semmosia asioita, mitkä muuttuu iän tullessa. Alle 25 vuotiaana en olisi halunnut lasta, halusin olla ja elää itsekkäänä ja lähteä hetken mielijohteesta toiselle puolen maailmaa. Näistä kokemuksista olen kiitollinen. Mutta muuten mulla ei ole ollut ikinä hirveitä vaatimuksia. Jos mulla olisi ollut sopiva mies, oisin ehkä alkanut lasten tekoon alle 30 vuotiaana, mutta tärkeintä on ollut, että parisuhteessa on hyvä olla. Tästäkin kyllä luovuin hetkeksi edellisessä suhteessa, kun en päässyt siitä pois ja halusin lapsen. Onneksi eksä ei pystynyt lopulta saamaan lapsia. Nykyisen miehen kanssa totesimme nopeasti, että alamme yrittämään lasta yhdessä, hänen kanssaan myös erossa lapsen kasvattaminen olisi onnistunut, jos paska osuisi tuulettimeen. Mutta tosiaan nuorempana oisin seurustellut hetken kauemmin ja nauttinut pelkästään meistä, mutta näin 35-vuotiaana, en uskaltanut, vaan alettiin yrittään kuuden kuukauden tuntemisen jälkeen ja 3kk seurustelun jälkeen
 
Kriteerinä itsellä oli sopiva puoliso, se että itse kokee henkisesti olevansa valmis vanhemmaksi, sekä opinnot valmiit. Itsellä siinä 25 ikävuoden kieppeillä alkoi tuntua siltä, että olisi henkisesti valmis, mieheni olin myös pari vuotta aiemmin tavannut. Järkipäätös oli tämän jälkeen vielä hetki odottaa, että valmistun. Oikein laskeskeltiin, milloin yritys kannattaisi aloittaa, että ainakin vähän ehtisin olla töissä ennen laskettua aikaa... No, pysyvään plussaan menikin sitten kauemmin kuin odotettiin. Silloin yritysaika tuntui piinalliselta, mutta jälkeenpäin ajateltuna elämäntilanne ehti vain parantua, kun olin ehtinyt jo hieman pidempään olla töissä valmistumisen jälkeen. Eli järjellä ajateltuna lapsi tuli juuri lopulta sopivaan aikaan 😄
 
Esikoisen kohdalla ei ollut mitään kriteereitä. Kun vauvakuume iski annettiin lapselle lupa tulla. Ei ollut kokopäivätyötä, miehellä ei edes koulutusta (opiskeli yliopistossa), ei omistusasuntoa... Oli vain hyvä parisuhde ja se onkin ollut riittävä. Sama tilanne on edelleen (paitsi miehellä jäi sairastuessa yliopisto kesken) ja on pärjätty. Kuopusta kuumeillessa kriteereihin tuli ensin tarpeeksi pitkä aika miehen sytostaateista ja lopulta meidän kummankin jaksaminen tarpeeksi hyvälle tolalle. Eli meille oikea aika on silloin kun on...
1. Vauvakuume
2. Vakaa parisuhde
3. Riittävästi voimavaroja
(4. Ei ole yritystä estävää sairaudenhoitoa)
 
Tärkein kriteeri oli opiskelut alta pois, noh sitä piti sitten lukea tohtoriksi asti niin meni 10 vuotta, joten siinä ehti kiertää maailmaa ja juhlia jne 😅 ja sitten vielä erottiin sen aikaisen miehen kanssa, jonka kanssa olin yhdessä sen 10 vuotta. Mutta oikeastaan ihan hyvä, ei me ehkä oltu ihan paras match enää nuoruuden jälkeen, vaikka muutoin mukava mies olikin. Nykyiseltä kysyin heti ekoilla treffeillä että haluaahan hän lapsen, siinä meni pari vuotta ja sit aloitettiin esikoisen yritys. Tämä oli hyvä koska sai vakityön alle, vaikkei se periaatteessa ollut kriteerinä.
 
Ei ollut kriteerejä. Sinänsä ehkä näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinutkin olla. Olimme esikoisen syntyessä nuoria hädintuskin parikymppisiä (naimisissa kylläkin oltiin), kummallakaan ei vakityötä ja mulla oli koulukin kesken. Näin nyt vuosia jälkeenpäin ajattelen, että olisinhan toki voinut olla käynyt kouluni edes loppuun, mutta menihän se näinkin. Nykyään on AMK käyty, vakityö, omistusasunto ja mieskin on vaihtunut, eikä välttämättä enää hankita lapsia, en tiedä. Mutta sellaista se elämä on, aina ei mee "järjestyksessä".
 
Piti olla mies ja ikää mieluiten alle 30. No ei sitä miestä kuulunut joten nyt 34-vuotiaana oon hoitamassa homman itse. 🤣
 
No jaa, meillä oli kriteerinä, että työpaikat olivat kummallakin ( ei siis missään nimessä ”tyhjän päälle”, koska meidän alalla ei kyllä oteta pienen lapsen äitiä töihin , kun tarjokkaita on satoja.

Ensimmäinen yritys meni kesken, joten esikko syntyi vastakin olin 28-vuotias. Toinen tuli heti kun antoi tulla ( olin jo ”vanha”, sanottiin kaikkialla. Olin siis 35-vuotias)

Meidän lapsiluku on tässä, koska ylläri ylläri, minä olen niitä, joilla pre-menopaussi alkoi suhteellisen aikaisin.

Summa summarum, oikeaa aikaa ei ole olemassakaan. Lapsia saadaan, ei hankita.
 
Meillä oli kriteereinä asunto, johon mahtuu lapsi, työhuone ja mahdollisesti myös toinen lapsi ettei heti tarvitse muuttaa ja se että molemmat olisivat vakitöissä. Aletiin yrittämään kun etsittiin asuntoa ja etsinnän aikana tuli keskenmeno juuri ennen kuin tuli YT:issä minulle irtisanominen niin pidettiin puolen vuoden tauko ja toinen kun oli juuri kirjoitettu kauppakirja viikkoa ennen ja nyt sitten heinäkuussa pitösi syntyä näihin kriteereihin meidän esikoinen. (Mutta mies etsii työpaikkaa parhaillaan, sillä hönen vakityöpaikkansa ei halua hänen pitävän kuin minimi vanhempainvapaat ja painostaa siihen täysillä ja mies on meillä se kodinhenki.)

Mutta sanoisin silti että nyt on aika täydellinen aika hankkia lapset, ollaan jo hyvin saatu urilta vuosia kokemusta ja asunto on hyvä, iät ovat 27 ja 30 ja ollaan tunnettu jo vuosia ennen kuin alettiin seurustelemaan ja tiedetään toistemme kaappiluurangot omakohtaisesti jo opiskeluajoilta.
 
En tiedä mitkä kumppanini kriteerit olivat mutta itselläni lähinnä että oikean ihmisen löytänyt jonka kanssa näen itseni voivan lapsia saada joka samaa mieltä musta itse. 😅 Ei lähinnä mitään muuta ei mitään että pitää tämän ja tämän aikaa olla oltu yhdessä tai että isompi asunto. Vaikkakin nyt etsimme omaa asuntoa, isompaa kuin nykyinen jotta jos lapsen/lapsia saamme niin on tilaa enemmän.

Mutta puhuimme asiasta joulukuussa jolloin olimme tavanneet 7 kuukautta sitten vasta. Tosin ehkä etenimme nopeasti kun puolen vuoden jälkeen asuimme jo yhdessä. 😁 Tuntui vain oikealta ratkaisulta monestakin syystä. Kuten kun joulukuussa aloimme puhumaan lapsista että jätetäänkö ehkäisy pois. Niin jätimme. Mutta vielä silloin emme yrittämällä yrittää alkaneet. Aloimme vasta yrittämään maaliskuussa kesken menneen jälkeen tosissaan.

Pointtini lähinnä että ymmärrän että kriteerejä erilaisia ihmisillä on. Ja ei se väärin ole. Itse me vain tunteiden perusteella päätimme että nyt on se aika. 😊
 
aamusade sanoi:
En tiedä mitkä kumppanini kriteerit olivat mutta itselläni lähinnä että oikean ihmisen löytänyt jonka kanssa näen itseni voivan lapsia saada joka samaa mieltä musta itse. 😅 Ei lähinnä mitään muuta ei mitään että pitää tämän ja tämän aikaa olla oltu yhdessä tai että isompi asunto. Vaikkakin nyt etsimme omaa asuntoa, isompaa kuin nykyinen jotta jos lapsen/lapsia saamme niin on tilaa enemmän.

Mutta puhuimme asiasta joulukuussa jolloin olimme tavanneet 7 kuukautta sitten vasta. Tosin ehkä etenimme nopeasti kun puolen vuoden jälkeen asuimme jo yhdessä. 😁 Tuntui vain oikealta ratkaisulta monestakin syystä. Kuten kun joulukuussa aloimme puhumaan lapsista että jätetäänkö ehkäisy pois. Niin jätimme. Mutta vielä silloin emme yrittämällä yrittää alkaneet. Aloimme vasta yrittämään maaliskuussa kesken menneen jälkeen tosissaan.

Pointtini lähinnä että ymmärrän että kriteerejä erilaisia ihmisillä on. Ja ei se väärin ole. Itse me vain tunteiden perusteella päätimme että nyt on se aika. 😊
Click to expand...
Eipä näihin ole yhtä oikeaa aikaa. Itse nykyisen mieheni kanssa muutimme 1,5kk tuntemisen/tapailun jälkeen yhteen. 6kk yhdessäolon jälkeen yhteinen lapsemme ilmoitti tulostaan. Samana vuonna ostimme talon ja nyt olemme olleet jo 3v. yhdessä, 4v lähti käyntiin tammikuussa. Kriiseiltä toki ei olla vältytty, mutta kaikesta selviää jos haluaa.

Itse en voisi olla onnellisempi lapsestani, vaikka joidenkin mielestä olin hullu kun asiat tapahtuivat niin nopeasti.
 
Oli kriteereitä: itse henkisesti valmis, sopivan kumppanin kanssa sopiva aika yhdessä, perustutkinto ja (mulla) työpaikka.
Tää yhtälö oli valmis jo joulukuussa 2023, mutta ensimmäinen yritys meni kesken ja toisen kerran tärppäs vasta nyt. Jännittää, että meneekö tääkin kesken, koska ikää on ehtinyt jo kertyä 35 :Grimacing Face:
 
illuciashe sanoi:
Oli kriteereitä: itse henkisesti valmis, sopivan kumppanin kanssa sopiva aika yhdessä, perustutkinto ja (mulla) työpaikka.
Tää yhtälö oli valmis jo joulukuussa 2023, mutta ensimmäinen yritys meni kesken ja toisen kerran tärppäs vasta nyt. Jännittää, että meneekö tääkin kesken, koska ikää on ehtinyt jo kertyä 35 :Grimacing Face:
Click to expand...
Onnea! Jaksan uskoa että todennäköisyydet on puolellanne ♥️
 
Joskus alaikäisenä ajattelin että kummallakin vakityö ja asunto jne. Mies olisi ilmeisesti halunnut yrittää jo silloin kun olin 21v, kun höpötti kauheana siitä kuinka kivaa olisi jos minä olisin raskaana 🥴 Sain painajaisia tuosta. Asuttiin tuolloin kumpikin erillään soluasunnoissa ja mulla oli keskivaikea masennus.

Kypsyin itse lapsen hankintaan joskus 25 veenä, kun olin vuoden ollut vakitöissä ja tajusin ettei tää uran luominen ja työ nyt niin kauhean hohdokasta olekaan. Ei ole omaa asuntoa eikä puolisolla töitä (väikkäriä tekee), mutta muuten menee ihan hyvin. Tämä vuoden lapsettomuus on kasvattanut henkisesti ihan helvetisti, vaikka olisin varmaan hiton kauhuissani vieläkin jos tulisin raskaaksi. Kesti melkein neljä vuotta sopeutua ajatukseen lapsesta, en tiedä kauanko kestää sopeutua ajatukseen siitä ettei me välttämättä yhtäkään saada ja minua odottaa tulevaisuus pikkulapsia kammoavana katkerana lapsettomana ämmänä. 😅 Luulen kuitenkin että olisin parempi äiti nyt kuin olisin ollut silloin vuosi sitten.
 
Jälkeen päin ajateltuna yksi kriteeri oli, henkinen kypsyys. Tämän saavutin itse siinä 26-28-vuotiaana. Lapsen yrittäminen alkoi 28-vuotiaana ja 29-vuotias oli kun saimme esikoisen.
 
Samaa mieltä tuosta henkisestä kypsyydestä. Ja siitä, että sen voi kokea "oikean" puolison kanssa. Olin pitkässä suhteessa, missä koin, että joudun kannattelemaan itseni, kodin ja myös toisen jaksamista alituiseen. Siihen ei olisi ollut energiaa enää hoitaa lasta... Nyt sitten uuden miehen kanssa oltiin yhdessä 3v ja totesin melko pian, että tämän tyypin kanssa jaksaisi lastakin kasvattaa 🤗
 
Takaisin
Top