Milloin on "oikea aika" lapsille?

  • Ketjun aloittaja Ketjun aloittaja Selah
  • Aloituspäivämäärä Aloituspäivämäärä
Selah

Selah

Puuhakas puhuja
Helmikuiset 2024
Oliko teillä jotkut kriteerit, joiden pitää täyttyä ennen kuin lapsia saa tulla? Jälkeenpäin ajateltuna, oliko nuo kriteerit tärkeitä vai olisiko lapsi saanut tulla aikaisemminkin? Tai vastaavasti olisiko sittenkin pitänyt huomata hoitaa joku asia ennen lapsia?
Onko tälläisiä myös seuraavien lasten kohdalla, vai vaan ennen ensimmäistä lasta?
 
Musta tuntui isoimpina haasteina, että meidän parisuhde oli liian myrskyisä, halusin mun mielenterveysongelmat ruotuun ja me muutettiin liikaa. Päädyttiin kuitenkin yrittämään lasta, vaikka nuo kaikki ei ollut kunnossa koska aika kului. Jotenkin asiat vaan lutviutui. Nyt ajateltuna, olihan se elämä aika itsekeskeistä ilman lasta, ei ihme kun ongelmat eivät korjaantuneet kun pyöri oman navan ympärillä.

Seuraavaa ajatellen haluan karsia kaiken ylimääräisen elämästä. En jaksa uusia remonttiprojekteja tai taloa täynnä ylimääräistä tavaraa.

Ennen lapsia näkisin itseni nyt varmaan tosi tylsänä, mutta voi kun osaisi selittää ihmiselle ilman lasta, että se elämä on niin paljon täydempää, ja saa suunnitella erilaisia seikkailuja ja projekteja. Ei tylsempää tai huonompaa, vaan erilaista.
 
Oli... Pitää olla ollut naimisissa useamman vuoden ja molemmilla vakityöt.

Ei täyttynyt. 😂 Nyt pidän noita tyhminä kriteereinä, vaikka olenkin tyytyväinen ettei vahinko käynyt kenenkään eksäni kanssa vaan tuon nykyisen, jonka kanssa on hyvä olla. ❤️

Toista alettiin yrittämään, kun sain lääkäristä luvan. Nyt sitten kärsitäänkin lapsettomuudesta, mutta koskapa elämä menisi niinkuin oli suunnitellut. 😅

Tunnistan hyvin noita siun ajatuksia. Lapsen synnyttyä maailman napa vaihtoi paikkaa omasta itsestä ja tiesin pärjääväni, vaikka parisuhde ei onnistuisikaan. Toisaalta lapsi on myös sitonut meitä tiiviimmin yhteen. Olemme perhe emmekä enää kaksi erillään asuvaa itsekästä aikuista.
 
Mulla oli oikeastaan ainoastaan se että halusin käydä toisen asteen opinnot loppuun. Jos vahinko olisi käynyt sitä ennen, ei kumpikaan olisi ollut pahoillaan. Koulun ollessa loppusuoralla alettiin yrittämään (olin 19v).
Jotenkin sitä nuoruuden huoletonta elämää eläen ajatteli, että kyllä asiat menee omalla painollaan ja järjestyy. Yritysaikana tuli vakityö, mentiin naimisiin ja ostettiin asunto. Nämä ei ollut yritystä aloittaessa mitenkään omalla pakollisella listalla.
Toisen yrittäminen oli heti selvää ilman kummempia mietintöjä. Kolmannen piti olla viimeinen, mutta niin kovasti molemmat halusi lisää, että pitkän jahkailun jälkeen päätettiin vielä yrittää neljättä. Neljännen jälkeen "normaalin" raja ylitetty ja samaan konkurssiin toiveissa ollut vielä yksi lapsi.

Tavallaan oli hyvä, että esikoista ei saatu alulle muutamaan vuoteen, ehti tapahtua paljon henkistä kasvua ja tuli selväksi että lapsia aidosti halutaan ja perhe on molemmille tärkein.
 
Nämäkin on semmosia asioita, mitkä muuttuu iän tullessa. Alle 25 vuotiaana en olisi halunnut lasta, halusin olla ja elää itsekkäänä ja lähteä hetken mielijohteesta toiselle puolen maailmaa. Näistä kokemuksista olen kiitollinen. Mutta muuten mulla ei ole ollut ikinä hirveitä vaatimuksia. Jos mulla olisi ollut sopiva mies, oisin ehkä alkanut lasten tekoon alle 30 vuotiaana, mutta tärkeintä on ollut, että parisuhteessa on hyvä olla. Tästäkin kyllä luovuin hetkeksi edellisessä suhteessa, kun en päässyt siitä pois ja halusin lapsen. Onneksi eksä ei pystynyt lopulta saamaan lapsia. Nykyisen miehen kanssa totesimme nopeasti, että alamme yrittämään lasta yhdessä, hänen kanssaan myös erossa lapsen kasvattaminen olisi onnistunut, jos paska osuisi tuulettimeen. Mutta tosiaan nuorempana oisin seurustellut hetken kauemmin ja nauttinut pelkästään meistä, mutta näin 35-vuotiaana, en uskaltanut, vaan alettiin yrittään kuuden kuukauden tuntemisen jälkeen ja 3kk seurustelun jälkeen
 
Kriteerinä itsellä oli sopiva puoliso, se että itse kokee henkisesti olevansa valmis vanhemmaksi, sekä opinnot valmiit. Itsellä siinä 25 ikävuoden kieppeillä alkoi tuntua siltä, että olisi henkisesti valmis, mieheni olin myös pari vuotta aiemmin tavannut. Järkipäätös oli tämän jälkeen vielä hetki odottaa, että valmistun. Oikein laskeskeltiin, milloin yritys kannattaisi aloittaa, että ainakin vähän ehtisin olla töissä ennen laskettua aikaa... No, pysyvään plussaan menikin sitten kauemmin kuin odotettiin. Silloin yritysaika tuntui piinalliselta, mutta jälkeenpäin ajateltuna elämäntilanne ehti vain parantua, kun olin ehtinyt jo hieman pidempään olla töissä valmistumisen jälkeen. Eli järjellä ajateltuna lapsi tuli juuri lopulta sopivaan aikaan 😄
 
Esikoisen kohdalla ei ollut mitään kriteereitä. Kun vauvakuume iski annettiin lapselle lupa tulla. Ei ollut kokopäivätyötä, miehellä ei edes koulutusta (opiskeli yliopistossa), ei omistusasuntoa... Oli vain hyvä parisuhde ja se onkin ollut riittävä. Sama tilanne on edelleen (paitsi miehellä jäi sairastuessa yliopisto kesken) ja on pärjätty. Kuopusta kuumeillessa kriteereihin tuli ensin tarpeeksi pitkä aika miehen sytostaateista ja lopulta meidän kummankin jaksaminen tarpeeksi hyvälle tolalle. Eli meille oikea aika on silloin kun on...
1. Vauvakuume
2. Vakaa parisuhde
3. Riittävästi voimavaroja
(4. Ei ole yritystä estävää sairaudenhoitoa)
 
Tärkein kriteeri oli opiskelut alta pois, noh sitä piti sitten lukea tohtoriksi asti niin meni 10 vuotta, joten siinä ehti kiertää maailmaa ja juhlia jne 😅 ja sitten vielä erottiin sen aikaisen miehen kanssa, jonka kanssa olin yhdessä sen 10 vuotta. Mutta oikeastaan ihan hyvä, ei me ehkä oltu ihan paras match enää nuoruuden jälkeen, vaikka muutoin mukava mies olikin. Nykyiseltä kysyin heti ekoilla treffeillä että haluaahan hän lapsen, siinä meni pari vuotta ja sit aloitettiin esikoisen yritys. Tämä oli hyvä koska sai vakityön alle, vaikkei se periaatteessa ollut kriteerinä.
 
Ei ollut kriteerejä. Sinänsä ehkä näin jälkeenpäin ajatellen olisi voinutkin olla. Olimme esikoisen syntyessä nuoria hädintuskin parikymppisiä (naimisissa kylläkin oltiin), kummallakaan ei vakityötä ja mulla oli koulukin kesken. Näin nyt vuosia jälkeenpäin ajattelen, että olisinhan toki voinut olla käynyt kouluni edes loppuun, mutta menihän se näinkin. Nykyään on AMK käyty, vakityö, omistusasunto ja mieskin on vaihtunut, eikä välttämättä enää hankita lapsia, en tiedä. Mutta sellaista se elämä on, aina ei mee "järjestyksessä".
 
Piti olla mies ja ikää mieluiten alle 30. No ei sitä miestä kuulunut joten nyt 34-vuotiaana oon hoitamassa homman itse. 🤣
 
No jaa, meillä oli kriteerinä, että työpaikat olivat kummallakin ( ei siis missään nimessä ”tyhjän päälle”, koska meidän alalla ei kyllä oteta pienen lapsen äitiä töihin , kun tarjokkaita on satoja.

Ensimmäinen yritys meni kesken, joten esikko syntyi vastakin olin 28-vuotias. Toinen tuli heti kun antoi tulla ( olin jo ”vanha”, sanottiin kaikkialla. Olin siis 35-vuotias)

Meidän lapsiluku on tässä, koska ylläri ylläri, minä olen niitä, joilla pre-menopaussi alkoi suhteellisen aikaisin.

Summa summarum, oikeaa aikaa ei ole olemassakaan. Lapsia saadaan, ei hankita.
 


Kirjoita tähän...
Takaisin
Top